Maanantaina otan uuden askeleen elämässäni ja alan "sakottamaan" väärinpysäköijiä. Se tulee takuulla olemaan antoisaa. Työnantajani tulee olemaan ParkkiPate.
Työhaastattelun aikana esitin rekrytoijalle huoleni siitä, että "Patelaisena" minua mahdollisesti tullaan vihaamaan ja jotkut saattavat jopa käyttäytyä aggressiivisesti minua kohtaan. Hän kertoi, että se ei pidä paikkaansa vaan että Patelaisia kunnioitetaan syvästi. Kaikki Patelaiset kuitenkin joutuvat opettelemaan itsepuolustusta sillä kunnioituksesta huolimatta aina on olemassa se vaara, että joku väärinpysäköijä käy fyysisesti kimppuun. Lähitulevaisuudessa Patelaiset tulevat myös saamaan etälamauttimet käyttöön. Niiden tarkoitus on pääasiassa eliminoida väärinpysäköijät hetkellisesti jotta pysäköinninvalvoja saa tarvittavan työrauhan, ei niinkään tainnuttaa kohdetta jos hän käy kimppuun. Fyysisesti päälle käyvät väärinpysäköijät tullaan "lyömään kenttään" itsepuolustuskurssilla opituilla menetelmillä.
Rekrytointihaastattelu karisti epäilykseni alaa kohtaan ja siksipä siis maanantaista lähtien alan jahtaamaan väärinpysäköijiä.
Aloitan maanantaina pysäköinninvalvojan mielekkään työn
8
293
Vastaukset
- Anonyymi
Sellainen fantasia tällä kertaa.
- Anonyymi
Tervetuloa joukkoon!
- Anonyymi
mene oikeisiin töihin
- Anonyymi
Miten ensimmäinen viikko sujui?
- Anonyymi
Jos jo ensimmäinen viikko oli noin vauhdikas niin mitähän tulevaisuus tuokaan tullessaan.
- Anonyymi
Työ kuin työ,Hienoa olet sannut työ ,oli se mikä tahansa.Kantaa ja on elämän perusta.
- Anonyymi
Just joo taas.
- Anonyymi
Tässä hyvä esimerkki, mitä mielenterveydeltään vinksahtanut henkilö saa aikaiseksi. Hän on nimittäin kirjoittanut koko viestiketjun aivan yksin, kaikkine kysymyksineen ja vastauksineen niihin. Miltä tuntuu yksin taistella tuulimyllyjä vastaan ja jäädä joka kerta kakkoseksi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 453663
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai723225Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist303015Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1612775En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛142497- 252299
Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?41740Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141728Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231647- 151376