Kuka on keksinyt nämä valheelliset sanonnat.
Maailmassa kiltit ja rauhaarakastavat on tilanahneet lyöneet kuoliaaksi. Vallan ja tilanjanoiset johtaa ja kohta koko pallo kuolllut.
Itse olen kiltti ja arka. En halua pakottaa ketään mihinkään,en häiritä ketään, en manipuloida.
Useammassakin työpaikassa tullut arkuuden ja ujouden takia negatiivista palautetta. Että en uskalla kysyä,olla yhteydessä pomoihin. Ja että puhun hiljaa. Ja en ole rohkea tekemään päätöksiä. Yhdessä paikassa kuulin kun minua uutta työntekijää kuvailtiin sanalla "reppana".
Toisaalta tämä on totta,että en halua häiritä muita ja en pakottaa ketään mihinkään,päättää heidän puolestaan, johdatella, manipuloida. Yritän olla rehellinen ja kertoa vaihtoehdot mutta en ottaa vastuuta muiden päätöksistä ja palautteen takia yritän kantaa vastuun omista päätöksistä ja olen yrittånyt olla rohkeampi. Ja nopeampi.
Mutta olen siis itse ujo ja arka altistamaan muita itselleni ja kunnioitan muita ja herkkä ja arka. Jos oma jälkelåinen äännähti kovaa äkkiä sisälle ym jod jonkun kasvoilla häivähti kärsimys jne. Vaatimaton ja vähään tyytyväinen.
No kohdellaanko minua kuten minä muita?
Ei.
Esim naapurini selvästi ymmärtävät oman kotirauhansa puolesta, aivan selkeä pyrkimys omaankotirauhaan, enjaksa tunnistamisen vuoksi kertoa kaikkia tapoja,saatte luottaa sanaani.
Mutta ksikista mahdollisista ilmansuunnista monetkin ihmiset jotka päättää missäheidän jätkät on, pykää niitä minun lähelle, mahdollisimman lähelle.
En pidä yhtään koska pidän samantyypoisistä ihmisistä kuin olwn itse.
Metsä ei siis vastaa kuin sinne huutaa.
Niin metsä vastaa ei ole tottaa
4
306
Vastaukset 4
- Anonyymi
Tämä ei siis riitä että selvästi altistaa omalle mölylleen juuri meitä, kaikin tavoin,koko ajan kaikki möly ja saastw on niin lähelle meitä lautetty kuin voi,autonpesut joka jatkuvaa jötekatos omien jälkelöisten urheilukarjunta ajoradalla ym
Kaikki. Aivan kaikki.
Tämän lisäksi useampi esittää uhria ja tällä tavoin värvännyt joukkovainon - Anonyymi
> Metsä ei siis vastaa kuin sinne huutaa.
Olen erimieltä. Tässä tapauksessa et ehkä vaan havaitse oikein mikä viestin lähetät ulospäin. - Anonyymi
Näitä sanontojahan on paljon. joilla pyritään syyllistämään uhreja. Toinen yleinen mikä nyt tulee mieleen, on ”sitä saa mitä tilaa”.
Sarjamurhaajakiduttajapsykopaattien haastatteluja olen katsonut melko paljon viime aikoina ja usein he näkevät asian niin, että uhri sai sitä mitä halusikin (”mitä tilasi”). Kiusaajatkin pyrkivät usein kääntämään tilanteen uhrin syyksi ja hänen aiheuttamakseen. Ovat usein niin älykkäitä ja taitavia manipuloimaan, että heitä uskotaan. Monia julmia sarjamurhaajia ei muuten millään uskoisi murhaajiksi, jos ei tietäisi mitä he ovat tehneet. Terveydenhuollossa muuten työskentelee tunnetusti erityisen paljon luonnevikaisia ja siellä rehottaakin kiusaamis ja alistamiskulttuuri. Potilaskin voi joutua sen kohteeksi, jos on esimerkiksi erimieltä ylilääkärin kanssa, joka voi olla syyllistynyt hyvin törkeäänkin tuottamukselliseen tekoon (tietoisesti kirjoitetut väärät lausunnot, hoitamatta jättäminen yms). Ylilääkäreitä suojelee kuitenkin asema ja kollegat. Siinä on uhri heikoilla, vaikka olisi tekemisissä minkälaisen psykopaatin kanssa ja todisteitakin olisi teoista. Ei muuten ole sattumaa, että Yhdysvaltojen ensimmäinen sarjamurhaaja oli tohtori H. H Holmes, jolla uhreja oli mahdollisesti jopa yli satakin, mutta tuomittiin 27: stä.
Kohtaloon vahvasti uskovat voisivat hieman tarkistaa käsityksiään. Ei se aina ole niin, että kyseessä on karma, tai sielun ja/tai Jumalan suunnitelmakaan, kun joutuu häiriintyneen ja pahan ihmisolennon uhriksi. Tämä armon kaika päättyy Jeesusksen toiseen tulemiseen, astuu tuomion päivä kaikki kootaan istuimen eteen. palkanmaksua vartei kahteen joukkoon tämän tekevät enkelit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1901831
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.116967Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo125897En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset210704- 135656
- 59650
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57592- 38568