Israel ei ole globaali.
Se ei ole globaali alueena, koska itse uskon että globalisaatio eläisi Amerikassa.
Juutalaiset ovat globaaleja sen takia, että ovat nelisen tuhatta vuotta vaeltaneet maailmalla ja saanet paljon vaikutteita geeneihinsä.
Tosin Israel EI OLE JUUTALAISTEN ALKUPERÄISELLÄ MAALLA, mietin.
Siten juutalaisten historia jatkuu vieläkin etelämmäs kuin Israelin sijainti.
Siten juutalaisille vielä on lähdettävä "Sinne mistä ovat tulleetkin".
Valittu kansa.
Mitä tarkoittaisi Israelin nationalisaatio ja kuinka maan käy?
Juutalaisten on irrottauduttava globaalisesta vaelluksen suomasta kokemuksesta ja luotava kansallinen identiteetti, joka perustuu etelämaisuuteen.
(No mutta noita pyrkimyksiä voisi olettaisin lukeakin juutalaisten manifesteissa, koska ovat sen oloisiakin, vaikka tässä kohdin en kerro, että itsetuhoisia).
Ja kyllä ainakin muodollisesti joku maailman juutalainen, joka ei tahdo palata Israeliin voisi muodollisesti kieltäytyä olevansa enää juutalainen ja valita sen sijaan jonkun muun etnoksen ja sekoittua paremmin valtaväestöihin.
Etelämainen identiteetti on lähellä muslimien Lähi-Idän mentaliteettia, jota myös Palestiina on.
Nauramme, että tuleeko juutalaisesta lopulta palestiinakaltainen ihminen?
Tosekseen aidon juutalaisen on tummuttava kuten kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat siis tummia.
Blondius on hävitettävissä vain sulattamalla heitä tummiin.
Kumpi voittaa? Tietenkin tummat, koska Israel sijaitsee tummien ihmisten alueella.
Lisäksi Israel on nationalistinen juutalaisten valtio, eikä globaali, joten maahen ei virra ulkomaalaisia enempää ja maa sulkeutuu itseensä.
Globaalin kokemuksen loputtua, juutalaisten innovaatio, joka näkyy sivistyksenä hiipuu.
Innovaatio syntyy erilaisuudesta, että erilaiset rodut yhdessä kun ovat.
Nationalistinen Israel hiippuu ja sivistyksestä tulee nationalistista ja vähemmän innovatiivista.
Missä ennen juutalaisia kiitettiin Eurooppalaisen kulttuurin kehittämisestä kaikin tavoin, niin Israelissa juutalaisilla voisin oletta olisi ollut vaarana hiipua kotikuntanurkkapajuisiksi.
Mutta jos ovat valittu kanssa todellakin, niin jumala voisi lähettää heitä jälleen vaeltaa maailmalle.
Juutalaiset eivät käyneet Afrikassa eivätkä Aasiassa.
Tai palaisivat Shumeerien alkulähteeseen missä Mesopotamian joet alkavat.
Shumeerien geenit ovat vanhoja ja tältä osin heidän juutalaiste "Valittu kansa" osionsa voisi jatkua jossakin mielessä.
Toisaalta tekninen globalisaatio helpottaa maailman väestön liikenteen, että helposti niitä maahanmuuttaja saa maahan, myös Israeliin.
Siis koko maapallo vähän on globaalimpi tänään, mikä vähentää nationalismin määriä.
Israelin nationalisaatiossa on ongelma se kun globaalit juutalaiset palaavat myöhemminkin Israeliin ja tuovat jotakin uutta koko ajan. Pahin paluumuuttaja on usalainen juutalainen, joka tuo paljon globalisaatiota.
Israelille on siis tärkeä, että kuinka paljon, minkälaisia, missä maissa elää maailman juutalaisia, koska kyseiset takaisin muuttajamattomat juutalaiset ovat Israelinkin jonkinlainen pidike kiinnike globaalisessa maailmassa. Teorian mukaan Israel voi aina ruveta käyttämään maailman juutalaisten palveluja omiin tarkoituksiinsa esimerkiksi kasvattamaan arvovaltaa maailmalla ja kehittämällä Juutalaisten Suurta Salaliittoa eteenpäin, vaikka koska Israel maa itsessään ei ole globaali, mutta nationalistinen, niin todennäköisin tendenssi Israelilla olisi ollut hiipumaan päin, eikä kasvamaan päin. Nationalismissa kehitys ja näkemykset eivät ole globaaleja, koska ei ole globaalia näkemystä, jota saadaan vain Amerikasta.
Juutalaiset hyvät!
9
164
Vastaukset
- Anonyymi
Onko Juutalaisten 'Jumalan Missio' tehty?
- Anonyymi
He vaelsivat Shumeerista Eurooppaan ja maailmalle Amerikan asti.
He globalisoivat ainakin Kaukaloideja.
Juutalaiset eivät kosketa sen sijaan Mongoloideja eivätkä Negro-drawideja.
Kaukaloidien osalta juutalaiset AKTIVISOIVAT niiden asuialueinsa ja sivistyksensä kohti globaalimpaa.
Voisi esimerkiksi kysyä missä määrin Espanjan ja Portugalin Amerikan löydökset olisivat olleet juutalaisten vaikutuksen syynä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He vaelsivat Shumeerista Eurooppaan ja maailmalle Amerikan asti.
He globalisoivat ainakin Kaukaloideja.
Juutalaiset eivät kosketa sen sijaan Mongoloideja eivätkä Negro-drawideja.
Kaukaloidien osalta juutalaiset AKTIVISOIVAT niiden asuialueinsa ja sivistyksensä kohti globaalimpaa.
Voisi esimerkiksi kysyä missä määrin Espanjan ja Portugalin Amerikan löydökset olisivat olleet juutalaisten vaikutuksen syynä?Selviääkö Eurooppa ja Amerikka ilman juutalaisia, koska shumeerien on palattava nyt Israeliin?
Mutta eivät yllätys yllätys, kaikki juutalaiset palaa Israeliin, vaikka tarkoitus oli palata.
Onko esimerkki hyvä tai huono muille 'uusille muiden kansojen vaelluksille'?
- Anonyymi
Juutalaisen Missiona on herätä aamulla töihin ja käydä illalla nukkumaan, kuten kaikilla muillakin. Välissä rukoukset ja muu henkilökohtainen elämä.
Jumalan kanssa eletään jo nyt, ei tarvitse odottaa tuon puoleista eikä muuttoa Israeliin. - Anonyymi
Juutalaiset eivät ole tehneet yhtäkään ihmisoikeusrikosta koko historiansa aikana, kaikki maapallon natsit aihettavat toimillaan itsepuolustukseen johtuneita pieniä kahakoita esim länsirannalla, natsien agitoima hyökkäys israelin rauhaa rakastavaa valtiota kohtaan.
- Anonyymi
näiköhän uskot itsekkään,
suoltoasi... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
näiköhän uskot itsekkään,
suoltoasi...Israel fanaatikko näkee vain kaiken hyvän/propagannan, uskoo Raamattuun ja levittää valheita, jotta muutkin uskovat. Ja vaikkei uskokaan, niin valehtelee silti.
Avausviesti tuntuu vähän sekavalta ajatuksineen.
Esim. "globalisaatio" (että eri maat, kaupungit toimivat nykyisin yhdessä ja kilpailevat mm. samoista työpaikoista ja yrityksistä jne) jotenkin asuisi yhdessä maassa.
Ja sitten pääpointtina että Juutalaisten täytyisi jostain syystä täydellisesti muuttua koska avaaja niin sanoo, ja sitten kertoo että jos he muuttuisivat eivät pärjäisi enää yhtä hyvin maailmassa?
Kuulostaa läöhinnä siltä että olisi äärettömän tyhmää seurata kirjoituksessa olevia ehdotuksia :)- Anonyymi
Aloittaja elää taas fantasiaansa kuvitelmissaan. Joku lahkoon kuuluva höyrähtänyt.Ne on Luciferin valinneet valittu kansa. Eikä Luoja käske tappaamana omia lapsiaan eikä silpomaan penistä. Fallos uskonto ja satanistiset tavat. Kuinka tietämättömiä olettekaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845287Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283518Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402864Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin262083Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581840Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861636- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71165