Hävettää myöntää että äänestin persuja viime vaaleissa. Persujen kansanedustajatkin ovat niin umpitolloja natokiimassaan etteivät tiedä edes sitä että Ukrainan uusi hallitus hyökkäsi ensin itsenäisyyttä vaativien itä-ukrainalaisten kimppuun. Fakta on että venäjänkieliset itä-ukrainassa sekä Krimillä asuneet maan separatistit vastasivat hallituksen väkivaltaiseen hyökkäykseen ja Venäjä tuki heitä niinkuin jenkit tukivat uutta hallitusta.
Eikö teille uppoa millään faktat kalloon?
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nyt siirrymme uhkaavaan tilanteeseen Natossa, yhden rosvovaltion sijasta useamman roistovaltion etupiiriin. Kuitenkin olemme edelleenkin se pitkän rajan omaava maa, Venäjän rajalla. Maa jota hallitsee rosvovaltion johtama rosvovaltioiden liitto. Oli aikaisemmin helpompaa, kun piti vain yhden arvaamattoman rosvovaltion kanssa selvitä. Nyt niitä arvaamattomia on rosvovaltion johtamana kymmeniä, jotka täällä mellastavat ja piikkiimme myyvät ajatuksia. Meistä riippumatta, meiltä kysymättä. Yhden Natomaan mielipide on kaikkien Natomaiden mielipide. On odotettavissa mielenkiintoisia hetkiä tulevaisuudessa.
''...hyökkäsi ensin itsenäisyyttä vaativien itä-ukrainalaisten kimppuun.''
Osa ukrainalaisista vaati, eli kyseessä oli sisällissota.
Millä oikeudella Venäjä puuttuu Ukrainan sisäisiin asioihin ?
varissuo vaatii itsenäisyyttä ???
Millä oikeudellaYhdysvallat puuttui Ukrainan sisäisiin asioihin vuonna 2014 eli silloin kun itä-ukrainan venäjänkieliset vaativat itsenäisyyttä ja Ukrainan hallitus hyökkäsi heidän kimppuunsa?
Siinä taas avo potilaan avaus kevät laitumille on taas päässeet
Sulla on joku oma agenda jolla ei ole perussuomalaisten kanssa mitään tekemistä
Voi voi!
Natokiimaa syystä Putin!
Aloittajan näkemys ontuu niin paljon!
Koska pesee mustaa Putinin pahuutta toisten syyksi!