Mua on ihan oikeasti kidutettu lapsena Suomessa

Viimein jaksan alkaa selvittämään sitä. Tilasin terveystiedot ja sen jälkeen menen poliisille. En usko kuitenkaan, että poliisi tekee yhtään mitään. Suomessa on ilmeisesti ihmisiä, jotka ovat lain yläpuolella mm. joukkovoimaa käyttämällä.

Olen nykyään yliopisto-opiskelija. He toivoivat mm., että en opiskelisi, jotta kukaan ei uskoisi. Sanoivat niin, kun olin juuri aloittanut ala-asteen. Halusivat myös eristää minua jo silloin muista, mutta se oli heille vaikeaa. Tätä jatkui säännöllisin välein 2020 asti.

Menetin siis muistin kidutuskerroista ja vaikka se jatkui vuosikymmeniä, niin silti vasta koronan aikana aloin muistaa.
571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juu kidutimme ja lopulta asensimme sinulle anaaliluotaimen joten tidämme missä olet ja lähetämme anaalisäteitä päähäsi häh häh häää

Äänestä

Aloittaja on itse rääkänny ja kiduttanu koiran ja kissan pentuja, ja syyllisyyden takia vääntää asian nurinpäin. Muka yliopisto opiskelija, kissanpaskat.

Äänestä
  • En ole koskaan rääkännyt eläimiä tai ihmisiä. Mulla tessuttelee tuossa nytkin koira.
    Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole koskaan rääkännyt eläimiä tai ihmisiä. Mulla tessuttelee tuossa nytkin koira.
    Aloittaja

    Olet varmasti kokenut kauheita. Niin olen itsekin.

    Mene poliisilaitokselle keskustelemaan asiastasi, tai ota yhteys poliisiin netin kautta, he neuvovat ja kertovat miten voit viedä asiaasi eteenpäin. 🙂

    Äänestä

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/17173303-b5d4-4873-80bf-5fef8bb04ea6

Suomen valtio loukkasi kansalaisen ihmisoikeuksia

Lääkäri määräsi miehen tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon kesällä 2020. Häntä lääkittiin vastoin tahtoa muun muassa psykoosilääkkeillä.
...

Ratkaisussa on katsottu, että Suomen lainsäädäntö ei kokonaisuutena arvioiden tarjonnut riittävää suojaa mielivaltaa vastaan. Lakia ei ole tämän jälkeen muutettu.
...

Samoin hovioikeus katsoo, että miehellä ei ole ollut käytössään mitään sellaista oikeussuojakeinoa, joka olisi voinut johtaa siihen, että hänen pakkolääkintänsä olisi lopetettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viimein jaksan alkaa selvittämään sitä. Tilasin terveystiedot ja sen jälkeen menen poliisille. En usko kuitenkaan, että poliisi tekee yhtään mitään. Suomessa on ilmeisesti ihmisiä, jotka ovat lain yläpuolella mm. joukkovoimaa käyttämällä.

Olen nykyään yliopisto-opiskelija. He toivoivat mm., että en opiskelisi, jotta kukaan ei uskoisi. Sanoivat niin, kun olin juuri aloittanut ala-asteen. Halusivat myös eristää minua jo silloin muista, mutta se oli heille vaikeaa. Tätä jatkui säännöllisin välein 2020 asti.

Menetin siis muistin kidutuskerroista ja vaikka se jatkui vuosikymmeniä, niin silti vasta koronan aikana aloin muistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu