He ovat niin puhtoisia olentoja, ettei heidän silmiään pysty katsomaan syntinen tavallinen ihminen. Usein tavalliset ihmiset eivät koskaan näekaan enkeleitä, eivätkä tiedä heidän läsnäolostaan mitään. Vain taivaallinen, vertaisensa olento voi katsoa enkeliä silmiin. Itsekään en voi, sillä olen syntinen ihminen. Enkelin näkeminen herättää sekä kunnioitusta että pelkoa. Enkeleitä on erilaisia kuten Raamatussa todetaan.
Viime yönä näin enkelin, joka katsoi minun kehoani sängyssä. Itse seisoin etäällä kehostani, vähän kauempana sängystä jossa kehoni makasi. Enkelin katse oli taivaallisen kirkas, melkein vaalean sinertävä.
Tiedän enkelin kehottaneen minun pysyä pois päihteistä jatkossakin, mikäli en halua myydä sieluani paholaiselle. Näin minä myös teen. Tiedän etten ole yksin, aamen!
Näin enkelin ja olen nähnyt heitä aiemminkin
13
270
Vastaukset 13
- Anonyymi
Taidat olla taas päihteiden alaisena. Lopeta jo hyvä ihminen.
Muista lukea Jumalan Sanaa eli Raamattua ja etsi oikeita suhteita Jeesuksen kanssa (rukoile), sillä paholainenkin (saatana) voi esiintyä valon enkelinä.
- Anonyymi
Varo, paholainen voi ilmestyä mankelina tai rinkelinä.
- Anonyymi
Taitaa enkelit auttaa hädässä, mutta eivät noin näkyvästi. Aika pistää pullo kiinni.
- Anonyymi
Voi myös lukea Eenokin kirjoja tai Ellen Whiten teoksia, niin "tietää" enemmän enkeleistä. Kaikkea ei kuitenkaan kannata uskoa ;)
- Anonyymi
mikäs siinä on , että aina yliluonnolliset ilmestyvät aina yöllä 🤣
- Anonyymi
minä näin kanssa pienenä kovassa kuumeessa olemattomia 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Luuk. 15: 7 🔥 https://youtu.be/-4sO90CoHU8
- Anonyymi
Mitä mieltä olette voiko nämä ns. enkelit olla aikamatkustajia. Joku ennustus on että aikamatkustus keksitään mutta en muista muuta kuin että siihen menee vielä tuhansia vuosia. Olen itsekkin nähnyt valveunissa henkilöitä joita olisi voinut sanoa enkeleiksi kun ajattelee heidän pukeutumistaan ja käytöstä.
- Anonyymi
Tiedän enkelin kehottaneen minun pysyä pois päihteistä jatkossakin, mikäli en halua myydä sieluani paholaiselle. Näin minä myös teen. Tiedän etten ole yksin, aamen!
Hyvä! Et ole yksin ! - Anonyymi
Kysy enkeliltä,kun näet,kysy Jumalasta !
- Anonyymi
Raamattu kertoo enkeleistä, että he ovat olentoja jotka olentoja jotka auttavat Jumalan valtakunnan hyväksi ja toteutumiseksi: välittävät apua, rukouspyyntöjä ja toimivat sanansaattajani ja varjelijoita. Kannattaa kuunnella Pekka Pertalon opetukset enkeleistä. https://youtu.be/caUfwdbl_Ec
- Anonyymi
Älä rukoile ja palvo koskaan enkeleitä ja kodista rukouksesi aina Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.641011Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 90675
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24651- 46638
- 8629
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14625Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68619- 42550
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82548Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj22548- 62546
- 44531
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523- 57520
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134498Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27437Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46433Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.28411