Lappiin kesällä tai syksyllä

Moi.

Olen seurannut keskustelua tällä palstalla ja hyvin samanlaisia mietteitä on itselläkin herännyt mitä tulee erilaisten foorumeiden käyttöön seuraa etsiessä. Kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa, kuten jo aiemmissa viesteissä mainittiin. Toki syynä voi olla yksinkertaisesti se, ettei se "tarjontapuoli" eksy samoille foorumeille kysyjän kanssa. Mut tämä tästä ja heitän oman pyydykseni kokemaan, josko joku tarttuisi onkeeni.

Retkeilin toissa kesänä viikon Lapissa käyden Näätämön takamaastoissa, Kaamasenjoella, Lemmenjoen kansallispuistossa ja Saariselällä Kiilopään takana. Ohjelmassa oli kalastelua, vaeltamista, retkeilyä, yöpymisiä laavuilla, autiotuvissa ja teltassa. Maisemat olivat upeita, sääskistä ei ollut tuona kesänä haittaa ja kalaakin tuli sen verran, että sai nuotiolla loimutettua. Yhtä asiaa jäin kuitenkin tuolta retkeltä kaipaamaan ja se oli matkaseura. Tuolloin päätin, että jos ja kun toisen kerran lähden vaellukselle, teen sen jonkun seurassa. Jaettu ilo on aina paras ilo. Ja kieltämättä niillä iltanuotioilla olisin kaivannut puheseuraa, vaikkakaan en itse ole aina niitä puheliaimpia.

Eli nyt on hakusessa noin 28-36 v nainen, joko täältä Kainuusta tai lähikunnista matkaseuraksi (ja miksei pysyväksikin matkakumppaniksi) ensi kesänä Lappiin. Itse olen 38 v ja kotoisin siis Kainuusta. Lappi on hyvin laaja alue ja kohteita riittää. Mielessäni on vaellus, jossa voi yhdistää vaeltamisen ja kalastamisen tai Lapin retki voi koostua myös useammasta kohteesta, kuten tein edellisellä kerralla. Sen hyvä puoli on siinä, että pärjää keveämmilläkin varustuksilla. Jos kiinnostuit, laita postia tulemaan osoitteeseen [email protected]. Jään odottamaan josko tärppäisi :).
21011
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Moi!

Hyvältä kuullostaa, olen 35v nainen ja retkikaveri hakusessa, asuinpaikkakunta vaan aivan eri suunnalla (eteläisessä Suomessa). Kivahan olisi jos asuisi retkikaveria sen verran lähellä, että voisi vaikka vkl-retkiä harrastaa helpommin yhdessä, ja sitten jos polku jatkuu yhteisenä, olisi tietty helpompi järjestellä elämää muuten (työt, asunnot ym. lähekkäin).
Toisaalta, kun ei kerran naapurin tytöistä tai pojista ole sitä retkikaveria löytynyt, ehkä Suomen kaltaisessa maassa pitää laajentaa hakupaikkakuntia?

Äänestä
  • Helpottaisihan se kummasti, jos sen retkikaverittaren löytäisi tästä "naapurista". Mutta, jos vain retkelle lähdetään, niin ei kai nuo etäisyydet ole kuin pelkkä hidaste :).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Moi.

Olen seurannut keskustelua tällä palstalla ja hyvin samanlaisia mietteitä on itselläkin herännyt mitä tulee erilaisten foorumeiden käyttöön seuraa etsiessä. Kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa, kuten jo aiemmissa viesteissä mainittiin. Toki syynä voi olla yksinkertaisesti se, ettei se "tarjontapuoli" eksy samoille foorumeille kysyjän kanssa. Mut tämä tästä ja heitän oman pyydykseni kokemaan, josko joku tarttuisi onkeeni.

Retkeilin toissa kesänä viikon Lapissa käyden Näätämön takamaastoissa, Kaamasenjoella, Lemmenjoen kansallispuistossa ja Saariselällä Kiilopään takana. Ohjelmassa oli kalastelua, vaeltamista, retkeilyä, yöpymisiä laavuilla, autiotuvissa ja teltassa. Maisemat olivat upeita, sääskistä ei ollut tuona kesänä haittaa ja kalaakin tuli sen verran, että sai nuotiolla loimutettua. Yhtä asiaa jäin kuitenkin tuolta retkeltä kaipaamaan ja se oli matkaseura. Tuolloin päätin, että jos ja kun toisen kerran lähden vaellukselle, teen sen jonkun seurassa. Jaettu ilo on aina paras ilo. Ja kieltämättä niillä iltanuotioilla olisin kaivannut puheseuraa, vaikkakaan en itse ole aina niitä puheliaimpia.

Eli nyt on hakusessa noin 28-36 v nainen, joko täältä Kainuusta tai lähikunnista matkaseuraksi (ja miksei pysyväksikin matkakumppaniksi) ensi kesänä Lappiin. Itse olen 38 v ja kotoisin siis Kainuusta. Lappi on hyvin laaja alue ja kohteita riittää. Mielessäni on vaellus, jossa voi yhdistää vaeltamisen ja kalastamisen tai Lapin retki voi koostua myös useammasta kohteesta, kuten tein edellisellä kerralla. Sen hyvä puoli on siinä, että pärjää keveämmilläkin varustuksilla. Jos kiinnostuit, laita postia tulemaan osoitteeseen [email protected]. Jään odottamaan josko tärppäisi :).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu