Oikeaa ja väärää ei ole olemassakaan

Anonyymi

Etiikkaan liittyvän väitteen olen kuullut monelta perheenjäseneltäni ja kaveriltani. Heidän mielestään oikea ja väärä on hallusinaatio, eikä niitä ole olemassa. Tätä he ovat perustelleet ihmisten kokemilla yksilöllisillä tunteilla.

Taas kerran ihmiset ovat sopineet yleissäännön oikeasta ja väärästä, yleisin ehkä ettei toista saa satuttaa tai varsinkaan tappaa. Nämä yleissäännöt ovat kuitenkin keksittyjä eivätkä ole oikeasti totta. Jonkin määrittäminen vääräksi on voinut syntyä negatiivisesta reaktiosta tai huonosta omatunnosta, mutta ihmisillä on jatkuvasti eri mielipiteitä oikeasta ja väärästä. Siksi ne ovat vain mielipiteitä eli oikeasti epätosia. Laki on voinut määrittää jonkin vääräksi ja kutsua sitä rikokseksi, mutta jonkun mielestä asia on toisin. Siksi oikeaa ja väärää ei ole olemassakaan ja kaikki on vain niin yleistettyjä asioita ettei asiaa tulla kyseenalaistamaankaan.

8

760

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      > Etiikkaan liittyvän väitteen olen kuullut monelta perheenjäseneltäni ja kaveriltani. Heidän mielestään oikea ja väärä on hallusinaatio, eikä niitä ole olemassa. ..

      Oikea ja väärä on helppo havaita. Esim., onko väärin tappaa sinut? Jos vastaat on, silloin tappaminen on väärin. Tai, onko väärin viedä sinun omaisuus ilma lupaa? Jos vastaat on, varastaminen on väärin. Oikea ja väärä on helppo tunnistaa tällä metodilla.

    • Koska etiikka on puhtaasti suhteellista, on se olemassa vain ihmisten mielessä. Koska se on olemassa ihmisten mielessä, on se olemassa.

      Yhteisön käsitys oikeasta ja väärästä on merkityksellistä, mikäli haluat toimia osana yhteisöä. Tai mikäli haluat, ettei yhteisö toimi sinua vastaan. Et ehkä jaa näitä näkemyksiä, mutta sinun kannattaa niihin silti mukautua.

    • Anonyymi

      Oikea ja väärä ovat aina suhteessa jostakin/johonkin, eli absoluuttista oikeaa/väärää ei ole olemassa. Toisen ihmisen tappamista kuvataan nyky etiikan mukaan vääräksi, mutta iholle laskeutuvan hyttysen tappamista ei edes paheksuta.

      • Anonyymi

        " ... mutta iholle laskeutuvan hyttysen tappamista ei edes paheksuta."

        Iholle laskeutuvan hyttysen tappaminen voidaan rinnastaa itsepuolustukseksi. Monet hyttyset nimitäin levitävät viruksia tai bakteereja, joten en ymmärrä, miksi niitä ei saisi tappaa kyseisessä tilanteessa. Ei ihmisen surmaamistakaan pidetä pahana, jos seon tapahtunut itsepuolustukseksi, eli surmattu oli yritänyt surmata tai muulla tavalla vahingoitaa asiaosaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " ... mutta iholle laskeutuvan hyttysen tappamista ei edes paheksuta."

        Iholle laskeutuvan hyttysen tappaminen voidaan rinnastaa itsepuolustukseksi. Monet hyttyset nimitäin levitävät viruksia tai bakteereja, joten en ymmärrä, miksi niitä ei saisi tappaa kyseisessä tilanteessa. Ei ihmisen surmaamistakaan pidetä pahana, jos seon tapahtunut itsepuolustukseksi, eli surmattu oli yritänyt surmata tai muulla tavalla vahingoitaa asiaosaista.

        Jos katsot tarkkaan, niin huomaat, etteivät varpaasikaan ole täysin suorat.


    • Anonyymi

      Hyvän määritelmä pitäisi laatia asiantuntijoiden kanssa.

    • Anonyymi

      Itsellä on jokin ajatus siitä millainen haluan olla ja millaisen ympäristön tai suhteet haluan itselleni ja siten määrittelen hyväksi sen mikä vie kyseisiä ideoita kohti ja pahaksi sen mikä vie niistä poispäin. Tämä on siis subjektiivinen näkemys hyvästä ja pahasta ja toedostan että monella on erilainen käsitys miksi vältän "hyvä" ja "paha" termien käyttöä

    • Anonyymi

      Erikoista ajattelua ettei oikeaa ja väärää olisi.
      Onneksi ne ovat määritelty, muuten olisi kaaos ja paljon kärsimystä.
      Tee toisille mitä toivot itsellesi tehtävän on hyvä neuvo.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      206
      2042
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1207
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      174
      1092
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      782
    7. 70
      781
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      340
      678
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      671
    Aihe