Huomenna taas liput liehuvat saloissa; juhlitaan ehkä elämän tärkeintä ihmistä, äitiä. Minun äitini kuoli ollessani alle 10-vuotias...siis melkein 25 vuotta sitten! Ei aika ole saanut minua unohtamaan eikä parantamaan haavoja.
Sisälläni on edelleen se epätoivoisen, eksyneen pikkutytön usko siihen että hän vielä palaa, ehkä jo seuraavan kadunkulman takaa-turhaan. Sisälläni, jossain pienessä sykkyrässä on suunnaton tuska, joka pulpahtaa esille aina kun toukokuun toinen sunnuntai lähestyy. Tekisi mieli itkeä jokaisen mainoslehden kolahdettua eteisen lattialle: Jokainen niistä houkuttelee ostamaan lahjoja äidille.
Tänäkin vuonna tiedän laskevani äitini haudalle kukat, edelleenkin pala kurkussani; En vieläkään kykyne ymmärtämään miksi! Koska minäkään en sitä käsitä, mitä voin vastata tuolle ihanalle, pellavapäälle, joka kulkee mukanani kohti hautausmaata, lujasti kättäni puristaen ja sanoen: Ethän sinä äiti koskaan kuole, kuten mummi, sillä minä rakastan sinua äiti!
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille-olet lapsellesi (iästä riippumatta) rakas ja tärkeä, vaikka he eivät sitä muistaisi tai osaisi aina näyttääkään!
Sisälläni on edelleen se epätoivoisen, eksyneen pikkutytön usko siihen että hän vielä palaa, ehkä jo seuraavan kadunkulman takaa-turhaan. Sisälläni, jossain pienessä sykkyrässä on suunnaton tuska, joka pulpahtaa esille aina kun toukokuun toinen sunnuntai lähestyy. Tekisi mieli itkeä jokaisen mainoslehden kolahdettua eteisen lattialle: Jokainen niistä houkuttelee ostamaan lahjoja äidille.
Tänäkin vuonna tiedän laskevani äitini haudalle kukat, edelleenkin pala kurkussani; En vieläkään kykyne ymmärtämään miksi! Koska minäkään en sitä käsitä, mitä voin vastata tuolle ihanalle, pellavapäälle, joka kulkee mukanani kohti hautausmaata, lujasti kättäni puristaen ja sanoen: Ethän sinä äiti koskaan kuole, kuten mummi, sillä minä rakastan sinua äiti!
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille-olet lapsellesi (iästä riippumatta) rakas ja tärkeä, vaikka he eivät sitä muistaisi tai osaisi aina näyttääkään!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se on niitä asioita, joista ei pääse yli. Minä sain pitää vanhempani pitempään, mutta ikävä on vieläkin. Toinen on haudattu 200 km. päähän pikkupaikkakunnalle, toinen 150 km. päähän niinikään pikkupaikkakunnalle. Kummallakaan paikkakunnalla ei asu sukulaisia tai tuttuja ja bussiyhteydet ovat huonot, joten kummankaan haudalla en ole käynyt vuosiin.
Joo minäkin kannoin ensimmäisen arkun viisitoista vuotiaana ja arkussa makasi auto-onnettomuudessa pahoin ruhjouteen äitini ruumis, vuosiluku näytti silloin 77. 88 kannoin sitten isäni hautaan ja 99 oli veljeni vuoro siinä välissä sitten molemmat isoäidit toinen isoisä (toinen kuoli ennen syntymääni) ja muutama vähän kaukaisempikin sukulainen.
Melkein alkoi hävettämään, minä olen menettänyt(vain) rakkaan äidin, sinun menetyksesi määrä on paljon suurempi. Paljon voimia sinulle ja lämmin halaus sekä aurinkoista kevään jatkoa!
Ja halauksia takaisin. Ei menetysten määrää voi mitata jokainen elämä on yhtä arvokas.
60-luku. Isoäiti, vanhuudenheikkous. Serkkupoika, moottoripyöräonnettomuus. Serkkupoika, hukkuminen. Serkkutyttö, verisyöpä. 70-luku. Täti, tulipalo. 80-luku. Isoäiti, vanhuudenheikkous. Isä, sydänkohtaus. 90-luku. Äiti, eutanasia. Täti, vanhuudenheikkous. Ensimmäinen vuosikymmen. Eno, alkoholismi. Eno, sydänkohtaus. Sanotaan näin, että kirkkomaa on tullut tutuksi.