Ruotsi ja Suomi yhdistyvät yhdeksi valtioksi

Syntyy uusi kuningaskunta, Suotsi. Tosin Ruomi nimikin on vielä mietinnässä.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mikä se sitten olisi ruotsiksi? Fverige vai Sinland?

Äänestä

Hah hah nin pöljä juttu

Äänestä

Kyllä se on Sverige - Ruotsi.

Suomi on yksi alkuperäisen Ruotsin kolmesta valtakunnan osasta: Sveanmaa, Göötanmaa ja Suomi.

Äänestä
  • Suomi voisi tietysti anoa paluuta Ruotsin Valtakuntaan. Tällä hetkellä Suomen valtion velka on suurempi kuin Ruotsin, joten siinä olisi Tukholman Valtiopäivillä miettimistä, haluaisivatko he vastuulleen Suomen velkoineen. Suomalaisethan lakkoilevat, hoitavat lapsiaan kotihoidotuella ja monta muuta ruotsalaisten mielestä tehotonta juttua

    Äänestä

  • Ruotsalaista valhehistoriaa.
    Ruotsalaisia ei 1000 vuotta sitten ollut koko Pohjolassa.

    Ruotsalaiset eli gootit eli viikingit hyökkäsivät Saksasta suomalaisen Kainuun kuningaskunnan, saamelaisten alueelle n. 1100 vuotta sitten, miehittivät sen ja nimittivät alueen Gauthiodiksi ("goottien maa"). Nyk. Ruotsi ja Norja.

    Suomen puolelle he hyökkäsivät 1200-luvulla ja tätä kautta myös Venäjälle. Aloittivat sotansa maillamme.

    Ruotsalaiset ovat lähi-idästä, Iranin vuoristosta, rasistisen käytöksensä vuoksi v. 70 eaa vaeltamaan häädetty kansa, joka aiheuttanut suurta vahinkoa pitkin Euroopan alkuperäiskansojen maita. He eivät kuulu lainkaan eurooppalaisiin kansoihin, vaan vihollisiin. Kaikki heidän "rikkautensa" ovat aina muilta varastettua, heillä ei ole koskaan ollut mitään omaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi voisi tietysti anoa paluuta Ruotsin Valtakuntaan. Tällä hetkellä Suomen valtion velka on suurempi kuin Ruotsin, joten siinä olisi Tukholman Valtiopäivillä miettimistä, haluaisivatko he vastuulleen Suomen velkoineen. Suomalaisethan lakkoilevat, hoitavat lapsiaan kotihoidotuella ja monta muuta ruotsalaisten mielestä tehotonta juttua

    Alkujaan nykyisen Suomen alue tunnettiin nimellä Itämaa - Österland.

    Äänestä

  • Mitään "alkuperäistä Ruotsia" ei ole koskaan ollut. Nuo jöötanmaat ja sveeanmaat ovat goottien uudelleen, viime vuosituhannella itselleen nimeämiä, vallattuja suomalaisalueita.

    Äänestä

Entä Svinland?

Äänestä

Kaksiosainen Sveland-Finrige kuulostaisi hyvältä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Syntyy uusi kuningaskunta, Suotsi. Tosin Ruomi nimikin on vielä mietinnässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu