kun olen ollut työtön. Aivan loistavan mahtavaa, selkäsäryt katosi samantien kun jäin työttömäksi, nyt teen kaikkea kiipeen jopa puuhun mikä ei onnitunut työssä ollessa, aina oli sairaan atai särki jotain pikkaa. Tai e vaan jaksanut. Olin sillon tosi onneton ja masentunut.
Nyt voisin juosta avaikka maratoonin ja jaksan vaikka mitä. Huomenna ruotsiin ja sitten tanskaan, ja kotiin. Kesällä taas jonnekin. Työttömyys on parasta.
Nyt voisin juosta avaikka maratoonin ja jaksan vaikka mitä. Huomenna ruotsiin ja sitten tanskaan, ja kotiin. Kesällä taas jonnekin. Työttömyys on parasta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vasta 8 vuotta, minä jo 9.5 vuotta. eikä stressaa yhtään, voi tehdä mitä haluaa
No söherryksesi perusteella et osaa edes kirjoittaa, niin tuskin sinua olisi töihin kukaan huolinutkaan.
ONNEKSI EI!!!!!! Se on aina ollut tavoitteena ettei kukaan ota mua töihin! Ihanaa, parasta.
Ketä kiinostaa, työttömänä on kiva olla sillo kun muut herää töihin niin mä käännän kylkee ja pierasen päälle
Mulle tulee syksyllä täyteen 7- vuotta työttömyyttä. Oma- valmentaja kun soitti viimeksi hän ilmoitti minulle että olen jumissa. En tiedä missä jumissa minä olen hänen mielestään. Ilmeisesti hän on itse jumissa jossain kunnantalolla tai te- toimistossa tai missä sitten lieneekään.
Itse tosin tekisin mieluummin töitä palkkaa vastaan mukavassa työpaikassa. Sellaista ei vain minulle ole vielä koskaan ollut tarjolla.
Kuka tälläsillä suomen palkkatasolla töitä tekee? Verorahat menee sotaan, pakolaisiin, eduskunnan työllisille ja ulkomaille.... hah! Ei kukaan fiksu makele muiden maiden ja ihmisten elämää.
Kotimaassa nähdään nälkää, asunnottomuutta, vanhukset ja sairaat krsii, lapset ja opiskelijat, vammaset... kaikki, mutta heiltä vaan otetaan.
"Kotimaassa nähdään nälkää, asunnottomuutta, vanhukset ja sairaat krsii, lapset ja opiskelijat, vammaset... kaikki, mutta heiltä vaan otetaan."
Eikä kukaan mediaanituloinen nettoveronmaksaja saati joku valtaa käyttävä poliitikko edes usko että tämä on oikeasti totta. Kun joku ottaa esille kotimaan aivan todelliset ongelmat alkaa saarikkokin taas pää kenossa mussuttamaan jotain paskaa koska aivan ilmiselvästi uskoo suomalaisten hemmoteltujen pullamössököyhien vain valittavan turhasta. Kun suomalaisilla on pulaa ja puutetta ovat he virallisen narratiivin mukaan vain itse sössineet omat asiansa. Tupakkii viinaa.
Kuvaavaa on kuitenkin että kun viimeksi tein parin vuoden työperiodin suomalaisesssa sairaalassa jossa oli maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä useita henkilöitä töissä, kahden vuoden aikana heistä kaikki yhtä lukuunottamatta lähtivät pois. Eivät kestänneet työskentelyolosuhteita. Mutta jotenkin tämä suomalainen ajatusmaailma on edelleen sellainen, että ne todelliset ongelmat ovat ulkomailla, tai sitten ulkomaalaistaustaisilla. Kun suomalaisilla on ongelmia ne ovat itse aiheutettuja.
No mutta nyt kyykytin teidät kaikki, sillä olen ollut pois työelämästä jo 12 vuotta.
Nautiskelen nimittäin eläkkeestä , tarkemmin sanottuna työeläkkeestä, minkä saa kerättyä kohtuullisen 40 vuoden työrupeamalla. Sillä pärjää ihan hyvin.
Voi asua tilavasti omassa asunnossa ja lomailla kun haluttaa sekä harrastaa.
Elämä on oikein auvoista kun on tyytyväinen siihen, mitä elämänsä aikana on saanut hankittua. Niillä pärjää mukavasti ihan oman maailman tappiin saakka.
Ei tarvitse ikinä kolkutella kelan tai sossun ovia. Jos tarvitsee poikkeuksellisesti lisärahoitusta, niin senkun vaan käyttää sitä jemmarahaa , minkä on elämänsä aikana saanut taltioitua yllätysmenojen tai "pahojen päivien varalle" .
Tulet oikein mainiosti toimeen työeläkkeelläsi ja elämä on auvoista. Mutta kulutat kaiken vapaa- aikasi köyhyyspalstoilla hehkuttamassa omaa mukavaa elämääsi köyhille? Vahingoniloa ei voi estää?
Voit olla varma että minä en ainakaan tule olemaan sinun persettäsi pyyhkimässä kun vanhainkoti- ikään asti ehdit ikääntyä. Toivon sinulle pitkää ikää suomen vanhustenhuollossa kroonikko-osastolla. Oma sukupolveni ei tule näillä näkymin koskaan ikääntymään vanhainkoti- ikään asti.
Ei tässä jouda makaamaan milleen kroonikko-osastolle, kun tavoite on se, että aikanaan kaadutaan saappaat jalassa. Siihen asti voi porskuttaa reippaasti.
Loppuasi et voi itse päättää, että se siitä sitten. Moni on yrittänyt, mutta on käynyt aika huonosti. Onkin paikka jossain sairaalan osastolla olla käänneltävänä, jos on edes niitä tekijöitä siellä osastolla.
Sinä et voi teitää kenen per... tä pyyhit jos sitä työtä tee? Sinä pyyhit tai potkut tulee. Työntekijä tekee sitä mitä määrätään. Et voi valikoida asiakkaitasi.
Kun asenne on tuommonen, kannattaa etsiä ammatti, joka ei ole hoito alalla, se ei sinulle sovi. Mene lakaseen katuja, siellä saat purkaa energiaasi.
Juu, työttömänä vitaliteetti kasvaa. Poissa ovat kolotukset, väsymys ja raihnaisuus.
Ihanaa olla työtön. Nukun pitkään ja juon coca colaa. Töitä tästä maasta ei saa.