Nefin populaatio?

   
Etelä-Amerikassa asuu edelleen intiaaniheimoja, jotka puhuvat ns. kechuaa. Tutkijoita ihmetyttävät monet samankaltaisuudet ikivanhan kechuan ja suomenkielen välillä. Samankaltaiset sanat tarkoittavat myös samoja asioita, joten kyse ei voi olla sattumasta.

Edelleen käynnissä olevat tutkimukset lähtivät mm. näiden sanojen pohjalta:

Kechuan "vau-a" on suomeksi "vauva" ja suomen "koivu" on kechuaksi "koiwue".

Tähänastisten tutkimusten perusteella pidetään hyvin todennäköisenä, että nuo varhaisina aikoina Ameeriikan mantereelle siirtyneet intiaanit olisivat olleet ainakin pitkään kanssakäymisissä suomalaisten sukukuntien kanssa. DNA tutkimuksillakaan ei ole voitu osoittaa teoriaa virheelliseksi, pikemminkin tutkimukset ovat sitä tukeneet. Yhdestäkään juutalaisiin viittaavista heimoista ei tosin ole löydetty vähäisintäkään viitettä.

Edellä esitetystä herää ajatus, että nefiläiset olisivat vaeltaneet Ameeriikkaan nimenomaisesti suomalaisheimojen asuinseutujen kautta. Siirtyminen Ameeriikan mantereelle on monissakin yhteyksissä todettu tapahtuneen Beringin salmen kautta ja olisivat alun perin lähtöisin Pohjois- Jäämeren rannikon eskimo asutuksesta.

Myöhemmin tiedetään viikinkien mm. Harald Hirmuisen kierrelleen noita Ameeriikan rantoja.

Olisiko sittenkin mahdollista, että Joseph Smithille olisi tullut Mormonin kirjan käännöstyössä joitakin virheitä?

Reformeerattu Egyptin kieli ei nimittäin ole läheskään helpoimpia käännettäviä, oli käytössä kuinka kehittyneet translaattori laitteet tahansa. Mielestäni ajatustani tukee mm. se ettei reformoitu Egypti ollut edes alkuperäistä vaan siitä rakennettua pikakirjoitusta.

Onko tarkempaa tietoa, kuinka kielitaitoinen mies Joseph Smith oli?

Turust
6311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joseph Smithillä oli ne lukimet eli näkimet eli kivet joilla hän käänsi kielen kuin kielen! Eli uurim ja tummim.
Ei ole merkitystä mikä kieli oli kyseessä -noilla kivillä kääntyy mikä tahansa!

Se missä ne kivet nyt on niin taisi moroni pihistää tai jotain.
Ajatella, miten kehittymätöntä nykyteknologia onkaan tuohon verrattuna =)

Äänestä
  • (nykykielellä stone translator) oli hyvin himmeä jonkilainen nestekide näyttö. Tämän vuoksi Joseph Smith piti tuota kivi tai mahdollisesti savikuorista translatooria ns. knallityyppisessä hatussaan nähdäseen hämärässä paremmin näytölle ilmaantuvan englanninkielisen tekstin.

    Minun mielestäni hänellä on hyvinkin saattanut tapahtua ainakin pienempiä virheitä.

    Kaiken kaikkiaan asiaan liittyvät aihetodisteet ovat ilmeisen vajaita. Vakavammissa tapauksissa ei yleensä luoteta pelkkiin henkilötodisteisiin. Esimerkiksi murhamiestä ei länsimaisen oikeuskäytännön mukaan yleensä tuomita pelkästään tunnistus tai muiden henkilötodisteiden perusteella.

    Turust

    Äänestä

Onko muita yhteneväisyyksiä? Kuulostaa mielenkiintoiselta!

Siis ajattelin että on se hyvä jos lapsi lennähtää petäjään niin voin heille sujuvasti hätääni ilmaista: että "vau-a koiwuessa"! =)
Mutta aika rajallista olisi vielä kommunikointi kun samaa hokisin inkkareille..Laittaisivat pian pataansa!

Toteamme että pieni se on tämä maailma!

Äänestä
  • esittämään läheskään varmoja tietoja. Googgelilla löytyy runsaasti tietoja tuosta kechuasta.

    Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet, joita kutsutaan myös “mormoneiksi“, tekevät ahkerasti sukututkimustyötä.

    Monet etsivät tietoja esivanhemmistaan. Kirkon opetusten mukaan jäsenillä on velvollisuus auttaa edesmenneitä esivanhempiaan, joilla ei ole ollut Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, joka olisi suonut heille tietyt välttämättömät evankeliumin toimitukset, kuten kasteen. Jäsenet voivat suorittaa ne sijaistoimituksina kirkon temppeleissä (1. Kor. 15:29).

    Kirkolla on maailman suurin sukututkimuskirjasto Salt Lake Cityssä Utahissa. Se on avoin yleisölle, ja siellä on käytettävissä miljoonia niteitä syntyneistä, vihityistä ja kuolleista sekä muita kirjoja. Utahin kalliot ovat louhittu täyteen tunneleita joissa säilytetään kuolleiden henkilötietoja. Nämä tiedostot kasvavat kiihtyvällä vauhdilla.

    Näyttäisi melko varmalta, että Ameeriikasta on löytynyt henkilöitä joiden varhaiset esi-isät eivät suinkaan ole juutalaista syntyperää, vaan todellakin pohjoisilta alueilta myös suomesta. Nefin suku on ilmeisesti alun perin ollut nimeltään ehkäpä Nenonen. Käännettäessä nimi Ameeriikan englanniksi ei alkuperäisestä nimestä enää itse pirukaan saa selvää.

    Minusta vaikuttaa varsin kummalliselta, etteivät nuo Nefit (Nenoset) myöhemmin mormonit ole suostuneet paljastamaan todennäköisiä tai todellisia sukujuuriaan. Mormonit ovat tehneet sukututkimuksia pian parisataa vuotta. Joiltakin osin he varmuudella ovat päässeet tutkimuksissaan useiden tuhansien vuosien päähän.

    En myöskään ole löytänyt perusteita miksi Jerusalem siirrettäisiin juuri Ameriikkaan. En kuitenkaan toistaiseksi käytettävissäni olevan aineiston perustella lähtisi ehdottomasti väittämään, ettei näinkin voisi tapahtua. Todennäköistä Jerusalemin siirto nykyiseltä paikaltaan minun mielestäni ei kuitenkaan ole.

    Lopultakin ainoa varsinainen hyöty vierailla maillan liikkunesita lähetyssaarnaajista on todellakin alkuasukkaille ollut, että heitä on käytetty kypsennettynä välttämättömänä ravintona. Raamatun varsinaiseksi lähetysalueeksi tarkoittamalla Jerusalemin alueella, jossa Raamatun aikainen mailma varsinaisesti oli ei käännyttämis ja lähetystyötä työtä ole juurikaan toistaiseksi edes aloitettu.

    Turust

    Äänestä

Kadonneita sukukuntia ei sis ihme jos kielessä on samankaltaisuutta.

Äänestä
  • Siis me suomalaiset olemme Pyhän maan kansalaisten esi-isiä.

    Näin yksinkertaista on päätelmien teko. Heipparallaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turust kirjoitti:

   
Etelä-Amerikassa asuu edelleen intiaaniheimoja, jotka puhuvat ns. kechuaa. Tutkijoita ihmetyttävät monet samankaltaisuudet ikivanhan kechuan ja suomenkielen välillä. Samankaltaiset sanat tarkoittavat myös samoja asioita, joten kyse ei voi olla sattumasta.

Edelleen käynnissä olevat tutkimukset lähtivät mm. näiden sanojen pohjalta:

Kechuan "vau-a" on suomeksi "vauva" ja suomen "koivu" on kechuaksi "koiwue".

Tähänastisten tutkimusten perusteella pidetään hyvin todennäköisenä, että nuo varhaisina aikoina Ameeriikan mantereelle siirtyneet intiaanit olisivat olleet ainakin pitkään kanssakäymisissä suomalaisten sukukuntien kanssa. DNA tutkimuksillakaan ei ole voitu osoittaa teoriaa virheelliseksi, pikemminkin tutkimukset ovat sitä tukeneet. Yhdestäkään juutalaisiin viittaavista heimoista ei tosin ole löydetty vähäisintäkään viitettä.

Edellä esitetystä herää ajatus, että nefiläiset olisivat vaeltaneet Ameeriikkaan nimenomaisesti suomalaisheimojen asuinseutujen kautta. Siirtyminen Ameeriikan mantereelle on monissakin yhteyksissä todettu tapahtuneen Beringin salmen kautta ja olisivat alun perin lähtöisin Pohjois- Jäämeren rannikon eskimo asutuksesta.

Myöhemmin tiedetään viikinkien mm. Harald Hirmuisen kierrelleen noita Ameeriikan rantoja.

Olisiko sittenkin mahdollista, että Joseph Smithille olisi tullut Mormonin kirjan käännöstyössä joitakin virheitä?

Reformeerattu Egyptin kieli ei nimittäin ole läheskään helpoimpia käännettäviä, oli käytössä kuinka kehittyneet translaattori laitteet tahansa. Mielestäni ajatustani tukee mm. se ettei reformoitu Egypti ollut edes alkuperäistä vaan siitä rakennettua pikakirjoitusta.

Onko tarkempaa tietoa, kuinka kielitaitoinen mies Joseph Smith oli?

Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu