Koronan jälkeen apinarokkoa

Anonyymi

Apinarokkoa kerrotaan havaitun useassa eri maassa viime aikoina. Muun muassa Englannissa, Portugalissa, Espanjassa, Amerikassa ja Ruotsissa. Vaikuttaa siltä, että jotain on jälleen tapahtumassa. Valtamedia on aloittanut samantapaisen uutisoinnin kuin ennen COVID-19- pandemian lanseeraamista. 

Apinarokkoa vastaan ei ole luontaista immuunisuojaa ja varsinaisia parantavia hoitoja ei ole. Sen johdosta apinarokko olisi varsin hyvä biologinen ase. Se myös leviää varsin helposti. 
Adventtikirkon kesäjuhlat, leirit ja sapattikoulu edistävät virusten leviämistä.

11

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Naurettavan typerä aloitus. Näkyy, että ellen pipo kiristää päätä ja saunatie on ollut liian nopeatempoinen. Lopputulos on kaltaisesi kirjoittaja. Nupin ajatusherneet ei siinä pääse itämään.
      Mutta, tapasi ilmituoda asiaa, jo pidemmän aikaa, sehän on nähtävissä kaikessa tekemisissäsi.

      • Anonyymi

        Aloitus ei ollut typerä. Sinä sen sijaan olet erittäin typerä pelle. Hahahaha!

        t. iloinen nauraja


    • Anonyymi

      Ja kirjoitetaan että kotieläimistä pitää luopua.
      Onko se siinä, kaikki hyvin.
      Oma napa paras napa, mitäs jos itselleen tekisi jotain.
      Vaikka elämä. Jos ei pysty niin?

    • Anonyymi

      Miksi lääkejätit eivät halunneet kehittää Covid 19 vastaan parantavia lääkkeitä?

    • Anonyymi

      Adventismi tekee typeräksi 90% todennäköisyydellä.

    • Anonyymi

      Mielikuvitusvirukset liikkeelle taas, kysehän on maailmanlaajuisesta vainosta toisinajattelijoita vastaan. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Tehkää parannus synneistä ja uskokaa Jeesukseen.

    • Anonyymi

      Aloitus on huuhaata. Apinarokkoon on olemassa rokota, joka voidaan antaa tautiin sairastuneelle hoitokeinona.

      • Anonyymi

        rokote*


    • Anonyymi

      Rokote muuttaa Jumalan luomaa DNA:ta ja tekee ihmisestä kävelevän robotti orjan, jos olet ottanut jo piikkejä tee äkkiä parannus synneistä äläkä ota niitä enää vaan käänny elävän Jumalan puoleen ja vastaanota Jeesuksen pelastustyö.

      • Tuo on aika rankka asia tuo rokote mikä todella on täysin erilainen .
        Se todella on suunnittelemalla suunniteltu ja kauhistusten kauhistus.
        Hirmuinen pakotus millä sitä ajettiin testaamattomana ihmisiin.
        Sillä ei ole ollut mitään vaikutusta tautiin.
        Millä valheilla sitä vielä saatiin tyhmään kansaan uppoamaan tähän kansaan joka pitää lääkäreitä jumalinaan eikä millään muulla ole väliä esim. miettiä onko joku valehdellut , mutta jos niitä valheitakaan ei huomaa niin silloin on tasaisen pihalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe