Kirjallisuuskriitikon rehellinen arvio: Raamattu on Ö-luokan kirja

Anonyymi

Raamattu on nyt luettu, enkä pitänyt siitä. Se epäonnistuu täysin kirjana. Ja jos nyt ollaan suoria ja rehellisiä niin raamattu kelpaa lähinnä vessapaperiksi ja sytykkeeksi. Ei sitä kannatta edes lukea eikä avata sillä nykyään on olemassa paljon parempia ja paremmin kirjoitettuja kaunokirjallisuuden teoksia joiden sisältö on paljon yhtenäisempi ja seuraa yhden päähenkilön seikkailua. Raamatussa, yhdeksi kirjaksi, on liikaa hajontaa ja siitä puuttuu selkeä juoni ja päähenkilö, joiden tarina jatkuu yhtenäisenä koko kirjan läpi ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Tällaista yhtenäisyyttä Raamatusta ei kuitenkaan löydy ja päähenkilö hyppii milloin Mooseksesta Daavidiin ja Daavidista Jeesukseen. Kirja on todella sekava ja monin paikoin pahasti lukukelvoton.

33

910

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan noita ideoita elokuvissakin käytetty. Vähän sekavaa putkiaivoiselle.
      Vanhan testamentti on poimintoja varten, kun se on lisäksi historiikki.
      Uusi testamentti on kovaa kamaa, jossa lukuisa tyyppi todistaa Jeesuksesta, ja mikä hänen sanomansa oli. Toisto on kuitenkin häiritsevää, että sen osin on tarpeen tiivistelmä.
      Best seller.

    • Anonyymi

      Raamattu on paras kirja. Ja kaikki muut hyvät kirjat taitaa ottaneen Raamatusta vaikutteita, mikä saa ne myös näyttämään suht hyviltä.

      • Anonyymi

        Joo pa se joo, Hannu Salaman juhannustanssithan oli ottaneet vaikutteita raamatusta. ja oli helvetin hyvä kirja.😁


      • Anonyymi

        "Raamatussa, yhdeksi kirjaksi, on liikaa hajontaa ja siitä puuttuu selkeä juoni ja päähenkilö, joiden tarina jatkuu yhtenäisenä koko kirjan läpi ensimmäiseltä sivulta viimeiselle."

        Minusta Raamattu on harvinaisen yhtenäinen kirja ottaen huomioon, miten pitkän ajan kuluessa se on kirjoitettu ja että kirjoja on 60 tässä kirjakokoelmassa.

        Punaisia lankojakin löytyy runsaasti.
        Aloitetaan vaikka näistä:
        -luominen
        -lankeemus
        -sovitus
        -uudelleenluominen

        1Ms1:1. Alussa Jumala loi taivaat ja maan.
        Ilm21:1. Minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta enää ollut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Raamatussa, yhdeksi kirjaksi, on liikaa hajontaa ja siitä puuttuu selkeä juoni ja päähenkilö, joiden tarina jatkuu yhtenäisenä koko kirjan läpi ensimmäiseltä sivulta viimeiselle."

        Minusta Raamattu on harvinaisen yhtenäinen kirja ottaen huomioon, miten pitkän ajan kuluessa se on kirjoitettu ja että kirjoja on 60 tässä kirjakokoelmassa.

        Punaisia lankojakin löytyy runsaasti.
        Aloitetaan vaikka näistä:
        -luominen
        -lankeemus
        -sovitus
        -uudelleenluominen

        1Ms1:1. Alussa Jumala loi taivaat ja maan.
        Ilm21:1. Minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta enää ollut.

        "Punaisia lankojakin löytyy runsaasti."

        Raamatun keskeinen punainen lanka on kuvaukset Jlan toiminnasta ihmisten parissa.
        Ja siitä kuinka Jla haluaisi ihmisten voivat hyvin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Punaisia lankojakin löytyy runsaasti."

        Raamatun keskeinen punainen lanka on kuvaukset Jlan toiminnasta ihmisten parissa.
        Ja siitä kuinka Jla haluaisi ihmisten voivat hyvin.

        Ihmisten hyvinvointiin harvemmin auttaa mm. kansakuntien murhauttaminen (oli sitten vedenpaisumuksella tai käskemällä omia tappamaan ja ottamaan orjia muusta kansasta) ja muut raamatussa kerrotut tarinat.


    • Anonyymi

      Jeesus löytyy kaikista jumalattomien kirjallisuudesta. He itse todistavat itseään vastaan. Sankarit pääasiassa uhraavat itsensä ja elämänsä toiset pelastaakseen. Raamattu alkaa olemaan ainoa kirja jota pystyn edes lukemaan. Muut ovat yksinkertaistettuja ja vääristeltyjä versioita samasta tarinasta.

      Taru Sormusten Herrassa, Frodo uhraa elämänsä Konnussa pelastaakseen Keskimaan.

      Harry Potterissa, Harry uhraa lopussa itsensä tuhotakseen pahan Voldemortin.

      Tähtien Sodassa, Darth Vader tekee parannuksen ja pelastaa Galaxin.

      Terminaattorissa, Arska uhraa itsensä pelastaakseen ihmiskunnan tuholta.

      Tähän listaan voi lisätä kaikki supersankarit ja niistä tehdyt elokuvat.

      Nämä sankarit antavat epärealistisen kuvan ihmisistä. Eivät ihmiset toimi kuten nämä sankarit, ja vaikka joku jotain henkiä pelastaisi on hänen elämänsä silti syntiä täynnä.

      Mutta Raamatun mukaan Jumala uhrasi itsensä Jeesuksessa, pelastaakseen ihmiset tuomiolta ja hänen tulevalta vihaltaan. Hän teki itsensä arvottomaksi antaakseen arvon niille jotka eivät mitään ole. Itsekkäitä napisijoita ovat kaikki ihmiset olleet. Ylpeitä ja pahansuopia.

      • Anonyymi

        ....
        Jotta Raamatun voi ymmärtää tarvitsee tulla Jeesuksen opettamaksi. Raamattu on todella tylsä kirja jos sitä ei ymmärrä, eikä Jumalan Sanaa ymmärrä oikein kuin Jumala ja kenelle Jumala Sanansa opettaa. Jos sinä haluaisit, voisit rukoilla että Jeesus sinua opettaisi. Mutta koska et halua uskoa, et myöskään pyydä ja koska et pyydä, et myöskään saa.


      • Anonyymi

        "Jeesus löytyy kaikista jumalattomien kirjallisuudesta. "

        Olipa hyviä näkökulmia tuossa viestissä.

        Niin se on.
        Raamattu antaa virikkeitä useimmille kirjailijoille, taiteilijoille ja meille tavallisille ihmisille.

        Kannattaa siis lukea alkuperäislähteestä - Raamatusta.


    • Anonyymi

      Aloituksen teki narsisti, joka ei tehnyt mitä väitti, ja jutun tarkoituksena vain saada uskovat kauhistumaan ja hyökkäämään väitettä vastaan.

      • Anonyymi

        Ainoa palstan narsku olet sinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa palstan narsku olet sinä.

        Aamen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa palstan narsku olet sinä.

        Sori, unohdit, että paholainen ei voi sotia valtakuntaansa vastaan.


    • Anonyymi

      Raamattuhan kertoo hengellisistä asioista. Ei sen ole tarkoitus olla historiankirja, ei kertoa luonnontieteestä, ei ihmisen keksinnöistä, ei ihmisen tavoista, vaan se kertoo Jumalan ja ihmisen suhteesta. Siinä suhteessa se on erittäin nerokas kirja. Ottaen huomioon se milloin se on kirjoitettu. Lähellä sitä aikaa kun ihmisellä yleensä on ollut kirjoitus-ja lukutaito. Suomalaist vasta tuhansia vuosia sen kirjoittamisen jälkeen yleensä osasivat lukea. Joten erittäin, erittäin loista kirja.

      Raamattu kertoo täsmälleen ja tarkasti meidän hengellisistä asioistamme tänä päivänä. Sieltä näemme keskellämme olevat harhaopit, ihmisen haparoinnit uskon suhteen ja se mitn ihminen saavuttaa hengellisen täyteyden.

      • Anonyymi

        "Raamattuhan kertoo hengellisistä asioista. Ei sen ole tarkoitus olla historiankirja, ei kertoa luonnontieteestä, ei ihmisen keksinnöistä, ei ihmisen tavoista, vaan se kertoo Jumalan ja ihmisen suhteesta. Siinä suhteessa se on erittäin nerokas kirja. "

        Paitsi, että Raamattu kertoo Jlan ja ihmisen välisestä suhteesta, se kertoo myös siitä hyvän ja pahan välisestä taistelusta, joka
        -on meneillään meidän mielessämme
        -Jeesuksen ja Paholaisen välillä
        -heijastuu kaikkialle tällä maapallolla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Raamattuhan kertoo hengellisistä asioista. Ei sen ole tarkoitus olla historiankirja, ei kertoa luonnontieteestä, ei ihmisen keksinnöistä, ei ihmisen tavoista, vaan se kertoo Jumalan ja ihmisen suhteesta. Siinä suhteessa se on erittäin nerokas kirja. "

        Paitsi, että Raamattu kertoo Jlan ja ihmisen välisestä suhteesta, se kertoo myös siitä hyvän ja pahan välisestä taistelusta, joka
        -on meneillään meidän mielessämme
        -Jeesuksen ja Paholaisen välillä
        -heijastuu kaikkialle tällä maapallolla

        "Paitsi, että Raamattu kertoo Jlan ja ihmisen välisestä suhteesta, se kertoo myös siitä hyvän ja pahan välisestä taistelusta"

        Raamatussa keskeisiä teemoina voidaan nostaa esiin
        1. Salemin, Siionin vuoren, Jerusalemin ja uuden Jerusalemin teema, joka edustaa Jlan valtakuntaa.
        2. Baabelin eli Babylonin teema, joka edustaa Paholaisen väärennettyä valtakuntaa.
        Useita kertoja Jla kutsui kansaansa ulos Babylonista palvelemaan häntä luvatussa maassa.
        Ensin Abram, josta myöhemmin tuli Aabraham. 70 vuoden pakkosiirtolaisuuden jälkeen juutalaiset lähtivät takaisin kotimaahansa. Ilmestyskirjassakin Jlan kansaa kutsumaan lähtemään pois lopunajan Babylonista ja liittymään Karitsan kansaan joka tulee asuttamaan Siionin ja Uuden Jerusalemin.


      • Anonyymi

        "Ei sen ole tarkoitus olla historiankirja"

        kyllä Vanhassa Testamentissa on varsin paljon historian kirjoitusta, kuten esim Aikakirjat ja kuningasten kirjat ym.
        Apostolien teot on myös historiallinen kuvaus seurakunnan alusta Paavalin toiminnasta.
        Jo tapahtuneen lisäksi Raamatussa kerrotaan myös aika paljon tulevista tapahtumista.


    • Raamattu onkin kirjakokoelma. Ne on kirjoitettu eri aikakausina ja eri paikoissa.

      • Anonyymi

        Siksi se onkin niin kattava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi se onkin niin kattava.

        Sekavin tuherrus mitä on koskaan nähty. Heitinkin omani roskiin jo vuonna 1967.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekavin tuherrus mitä on koskaan nähty. Heitinkin omani roskiin jo vuonna 1967.

        Taidat olla se sama narsisti, joka huutelee ateismipalstalla jostain taivaallisesta mikkihiirestä, ettei usko sellaiseen.


    • Anonyymi

      Kirjana Raamattu on kuitenkin tuhansia vuosia vanha. Suomalainen kirjallisuus vain joitain satoja vuosia vanha ja silloinkin kirjoitella tuherrettiin jostain metsäveljeksistä eikä siinä ole mitää oikeaa ihmisyyttä kuten Raamatussa.

      Eihän ilman Jumalan viisautta ole voitu kuvailla tuhansia vuosia sitten sitä miten lakihenkiset fariseukset tulivat Jeesuksen kanssa väittelemään uskonnollisista asioista ja yrittivät saada hänet sanoistaan ansaan sekä kovin närkästyivät kun Jeesus ei viettänyt sapattia.

      Suomalaisessa kirjallisuudessa ei päästy sen syvemmälle hengelliseen elämään kuin että veljekset yrittivät käydä rippikoulua, mutta ei siitä mitään oikein tullut. Ei kuitenkaan ole mitään kuvauksia siitä mitä uskon sisältö oli ja miten se olisi vaikuttanut ihmisiin. Joten suomalainen kansalliskirjallisuus on lapsen sepustuksia Raamattuun verrattuna.

      • Suomalaiset olivat shamaaneja ja he uskoivat Maaemoon ja haltijoihin.


      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Suomalaiset olivat shamaaneja ja he uskoivat Maaemoon ja haltijoihin.

        Sinänsä jännä juttu. Raamattu oli kuitenkin jo silloin kirjoitettu hienosti, vanha liitto hylätty, Kristus tullut pelastukseksi ja uusi liitto alkanut Pyhän Hengen johdatuksessa sekä tuoden mukanaan myös uskonkiistat kun kaikille se Henki ei ollutkaan todellisuutta Ja me suomalaiset samaan aikaan olimme kuin metsän eläimistä seuraavat.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinänsä jännä juttu. Raamattu oli kuitenkin jo silloin kirjoitettu hienosti, vanha liitto hylätty, Kristus tullut pelastukseksi ja uusi liitto alkanut Pyhän Hengen johdatuksessa sekä tuoden mukanaan myös uskonkiistat kun kaikille se Henki ei ollutkaan todellisuutta Ja me suomalaiset samaan aikaan olimme kuin metsän eläimistä seuraavat.

        Ristiretkeläiset olivat kuin Putin ja suomalaiset kunnioittivat luontoa.


      • Anonyymi

        "lakihenkiset fariseukset tulivat Jeesuksen kanssa väittelemään uskonnollisista asioista ja yrittivät saada hänet sanoistaan ansaan sekä kovin närkästyivät kun Jeesus ei viettänyt sapattia."

        Näissä keskusteluissa eli väittelyissä oli kyse miten tulkita Raamattua eli Vanhaa Testamenttia.
        On suorastaan kutkuttavaa lukea miten taidokkaasti Jeesus hoiti nämä väittelyt.
        Jeesus osoitti selkeästi miten harhapoluilla on näiden kirjanoppineiden Raamatun tulkinnat ja selitti, miten Raamattu oikeasti tulee tulkita.
        Tämä koskee myös sapattia.
        Jeesus vietti sapattia, mutta jossain määrin eri tavalla kuin sen ajan teologit.


    • Anonyymi

      Ristiretkiä ei oikein haluta myöntää että niin tuli usko maahamme eikä minään palavana herätyksenä, mutta eihän sivistymättömiä metsäläisiä voinut käännyttää kuin miekalla. Eivät he mistään muusta mitään ymmärtäneet.

      Joskin luonnon palvominen sekä siitä Jumalan etsiminen ei ole edes kovn kaukana oikeasta Jumalasta, koska ne ovat Jumalan töitä ja ihminen oli hyvin riippuvainen luonnon antimista sekä luonnon olosuhteista. He osasivat arvostaa sitä mikä antoi heille elannon. He olivat siinä matkalla hurmahenkisyyteen.

    • Anonyymi

      Joskin panee ihmettelemään ihmisen täysijärkisyyttä, joka sen aikaisissa oloissa tulee tänne pakkaseen kärvistelemään ja sinnittelemään hengissä kun lämpimissä maissa olisi aivan lokoiset oltavat. Ja siellä ihmiset ovat osanneet lukea ja kirjoittaa jo tuhansia vuosia sekä heillä on selkeät hengelliset käsitteet. Tulla tänne palelemaan talvi jossain havumajassa vajavaisten ruokavaraston turvin sekä siinä ohessa pitäisi vielä pystyä lisääntymään. Melko tavalla ihmeellistä ja on täytynyt olla luja luottamus luontojumalaan että kyllä se pitää hengissä.

    • Anonyymi

      Minulle Raamattu on yliluonnollisen Jumalan sanoma ihmiskunnalle, jossa Hän ilmaisee itsensä ja tahtonsa. Raamatun sanoma kertoo tuhansia tainoita ihmisen ja Jumalan välisistä suhteista. Kun opimme havaitsemaan Pyhän Hengen valaisemana jokaisen jakeen, luvun, kirjan ja koko Raamatun moni kerroksisen hyvän sanoman, niin huomaamme sen ylivertaisen viisauden, verrattuna mihin tahansa ihmisen sepitelmään. Raamatun oivaltaminen vaatii paljon, mutta kun se lopulta avautuu, niin huomaamme jotain ylivertaista.

      • Anonyymi

        "Raamatun oivaltaminen vaatii paljon, mutta kun se lopulta avautuu, niin huomaamme jotain ylivertaista."

        Hyvin sanottu.


    • Anonyymi

      Shalom!

      Viisi kertaa Luin raamatun läpi. Eihän siitä paljoa ymmärrä. Kuitenkin olen vähän harjoitellut ristiviitteiden käyttämistä ja se tuo kirjaan aivan uutta puhtia. Ristiviitteet ovat väsyneelle lukijalle kuin uusi manner.

      Shalom!

      • Anonyymi

        " Viisi kertaa Luin raamatun läpi. Eihän siitä paljoa ymmärrä. "

        On toki hyvä lukea Raamattu läpi vauhdilla.
        Niin olen tehnyt minäkin. Kolmessa viikossa luin koko Raamatun.
        Siitä avautui hienosti Raamatun kokonaisuus.
        Ja miten samoista asioista kerrotaan eri kohdissa.

        Mutta Raamatun tekstien syvempi ymmärtäminen vaatii sitä, että luetaan vain pieni pätkä ja sitä sulatellaan mietiskellen ja rukoillen nöyränä ymmärrystä Jlalta.
        Samoin kannattaa vertailla mitä samoista asioista kerrotaan toisissa kohdissa.


    • Raamattu on kirjakokoelma, siis kooste eri aikakausien kirjoittajilta. Se ei ole likimainkaan kirjakerhon kirja, joita mummullasi on hyllyssään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan Emma gaala.

      Luuleeko Martina olevansa koko Emmagaalan pääjehu vai mikä on? Monta päivää jo laittanut itseään gaalaa varten,ja tottakai, pois kotoa hotelliin pakko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      331
      2776
    2. Ilman heijastinta ?

      Kauhavalla lenkkeilijä menehtyi auton törmättyä päin. Kyllä se heijastin on halpa henkivakuutus pimeällä, toki ei ole tietoa että onko heijastinta käy
      Kauhava
      14
      1925
    3. Erika Vikman Emmagaalassa

      Luulin nähneeni tuolta harakalta kaiken, mutta erehdyin. Mikä hiton riepu sillä on päällä? Hirveä ilmestys!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      204
      1891
    4. Olen tajunnut että tein virheen

      Kun meidän yhteys katkesi. Olisit ollut se oikea nainen mulle, miten enää voisin asian korjata? Olen pahoillani.
      Ikävä
      118
      1680
    5. Pilaa sun tunteista

      Sitähän minä vaan teen täällä. Ootko tajunnut?
      Ikävä
      341
      1586
    6. Sofia lähti taas matkalle

      sinä ja minä emme....
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      1337
    7. Kerro itsestäsi jotain, joka tulisi todennäköisesti yllätyksenä kaivatullesi

      Hyvässä tai pahassa. (Mutta mieluummin tietysti olisi kiva kuulla niitä hyviä asioita!)
      Ikävä
      116
      1261
    8. Martina, uusi hirviö Jocelyn Wildenstein

      Emma gaalan matolla Martinan esiintyi tänään, naama muuttuneena hirviön kaltaiseksi, kuten överi kauneusleikkauksia itselleen tehnyt Jocelyn Wildenste
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      1194
    9. Miehen malli ja rooli tässä yhteiskunnassa

      Eli olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että miehen rooli on ollut murroksessa jo vuosikymmenien ajan ja yhä edelleen se on vähän hakusessaan. En ole
      Sinkut
      236
      1014
    10. 82 prosenttia kannattaa Natoa!!!

      SUOMALAISTEN Nato-jäsenyyden kannatus on koko ajan vahvistunut ja vankistunut. IS:n Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 82 prosenttia on sit
      NATO
      239
      884
    Aihe