Aika huimaa vauhtia leviää.
Pohjois-Koreaan tullut parissa viikossa jo 2 miljoonaa koronatartuntaa.
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siellä kun kukaan ei käy tuomassa viruksia, niin heillä ei ole vastustuskykyä.
On puhuttu että rokotteen ottaneilla ei ole enää vastustuskykyä?
Mitenköhän sairaalat pärjää?
Mitkä sairaalat? Lääkkeitä, hoito- ja tutkimusvälineitä ei ole, maaseudulla 'lääkäri' hoitaa, kun sille vie lahjuksena ruokaa.
Pohjois-Korea on maailman suurin vankileiri. Eliitti mässää ja 26 miljoonasta ihmisestä 11 miljoonaa kärsii aliravitsemuksesta. Humanitaarinen apu sinne aiheuttaa sen että oman valtion varat voidaan käyttää asevarusteluun.
Esimerkki mitä on pelätä johtajaa, mutta kyllä Suomen kansakin pelkää omalla tavallansa hallitusta.
Luonto tekee tehtävänsä ja vapauttaa pohjois-korealaiset diktatuurin ikeestä. Tavalla tai toisella.
Sitäkö ne vihreät koittaa täällä Suomessakin?