Miksi siinä näin kävi? Sähkö, kaasun, polttoaineiden ja monien rakennus- ja eintarvikkeiden sekä esim lannoitteiden hinnat ponnahtivat taivaisiin. Vaikutukset työllisyyteen ovat vielä näkemättä mutta niitäkin tulee väistämättömästi mm teollisuuteen, majoitus- ja ravintola-alalla sekä vienti- ja kaupanaloille.
Venäjän pakotteet iskevätkin pahasti Suomeen
Anonyymi
26127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Joka kuukausi noin 200 000 taloutta joutuu uuden sähkönhinnan nousun karmean todellisuuden eteen. Mitä pitemmälle vuosi etenee sitä kalliimmat ovat uusien pitkäainaisten sopimusten hinnat. Esim vuoden määräaikaisen hinnat nyt peräti 17 senttiä halvimmillaan. 2 vuoden noin 13 senttiä.
Mehän kaikki kannatamme tätä muutosta. Suomi on rikas maa, kansa pystyy hyvin maksamaan paljon enempikin kulutushyödykkeistään.
Politiikkomme tekevät parhaansa, jotta kansalaiset ovat onnellisia.
Etenkin vihreät koittavat tehdä kaikesta kansalle vieläkin kalliimpaa.
Kyllä MTK ja EK varastaa kansalta eniten.
Pysty päin me kestämme kaiken sanoi Sanna Marin ja ryysti skumppaa kaviaarin kera VNK turvaluolassa evp everstin seurassa.
Tämä on vasta alkua...odottelen innolla kun 💩 lentää toden teolla tuulettimen...
Se nyt on vaan 😷🙈vaippanaama apinat kestettävä...🖕😂🖕
Annan vaikka viimeiset siemenperunatkin ukrainalaisten käyttöön, jos vain hallituksemme, niin tahtoo.
Älä hätäile, sota saattaa olla vasta alussa.
Kohta perunatkin lopussa
Suomen pomot kuseksivat jatkuvasti kansalaisten kintuille. Kun itsellä on pakokopterit ja pommisuojat valtion puolesta.
Suomen+BKT:n+kasvusta+leikkautuu+ainakin+2+%+pois.+Sen+vaikutus+velkaiseen+talouteen+on+suuri.
Venäjän pakotteet iskevät suomalaisiin pahemmin, kuin venäläisiin.
Suomalaisilta uhkaa loppua ruoka, mutta venäjällä ei nälänhätää.
Venäjän manaviljelykseen ei sota millään tavoin vaikuta.
Venäjällä on polttoaine lähes ilmaista, lannoitteet halpoja, sähkö lähes ilmasta ja vijaa venäjällä on useiden vuosien tarpeisiin ja varastaneet tuhansia tonneja viljaa Ukrainasta.
Venäjällä ei ole pulaa ruoasta. Ei se mitään vaikuta, vaikka ulkomaiset firmat venäjältä ovat lähteneet, ne on yleensä näitä ylellisyys firmoja.
Venäjällä perusruokaa tuottavat yritykset ovat venäläisiä ja ruokaa tulee venäjän kauppoihin.
Venäjä rupesi valvistamaan hylätyissä autotehtaissa vanhanmallista "Mosse" henkilöautoa. Kaalisopan raaka-aineita saa pelloilta ja verotus on kovaa, jotta venäläisten suuresti kunnioittamat Putin ja Kirill saavat ylellisyystuotteensa maailmalta mustan pörssin kautta. Mitä sitä venäläiset muuta tahtoisivatkaan.
Valehtelet. Mosse on vasta suunnitteilla. Etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi?
Sitä saa mitä tilaa; päättäjämme ovat tilanneet tämän kaiken yhdessä EU-päättäjien kanssa.
"Mehän kaikki" (aikaisempi viestittäjä) emme tätä halua; ehkä valitsimme vaaleissa vääriä arvoja omaavat päättäjät?
Päättäjien iskulauseita:
"Emme halua maksaa Putinin sotaa",. Maksamme sitä joka tapauksessa kalliisti.
"Ukrainan on voitettava sota". Erityisesti pääministerin hokema.
"Turvallisuusympäristömme on muuttunut". Nato-iskulause.
Vaiettu iskulause: Sodan on loputtava, rauha on rakennetta kompromisseilla.
Joku luulee, että suomalaisten uhrautumisesta on hyötyä. Ei se kannettu vesi kaivossa pysy.
Sota nielee kaiken, mitä sille annetaan. Jos laitat miljoonan tai miljardin, yhtä hyvin ne saadaan sodassa palamaan.
Se on sitten eri asia, että autetaan ukrainalaisia pakolaisia. Siitä on hyötyä. Mutta, että pakotteista ja sota-avusta olisi jotain hyötyä. Eniten ne ovat haitanneet Suomea itseään.
Mutta Suomen on uhrauduttava Ukrainan vuoksi.
- EU, erityisesti Suomi, maksaa viulut
- USA käärii rahat
Siinä Venäjänvastaiset pakotteet pähkinänkuoressa.
Se nyt vaan on taivuttava Lännen tahtoon, vaikka kuinka nahka alkaa puristaa kylkiluita. On kunnia-asia alistua pyhälle Lännelle. Kohta ei todellakaan omisteta yhtään mitään ja sitten saadaan taas sopivasti "Maailman onnellisin kansa" -titteli.
Parempi kuitenkin lännelle kuin hullulle idälle, siinä lähtis henki.
Vain tyhmät suomalaiset poliitikot kuvittelevat voivansa vaikuttaa kaikkiin maailman asioihin, oli kysymys sitten ilmastosta, pakolaisista tai suurvaltojen tekemisistä.
Narsisteja päässy valtaan.
Ovat erittäin epä suomalaisia.
Venäjän pakotteiden toimintaperiaate:
EU (Suomi etunenässä) maksaa viulut.
USA käärii rahat.
Rikasta leikitään mutta ei ole enää varaa edes pitää vanhaa infraa kunnossa. Uutta jaettavaa kuvitellaan pieraistavan tyhjästä.
ja höpöti höpö. Vaikka me täällä oltaisiin kaikki ovet auki ja punanen matto levitetty venäläisille, niin ei meidän tilanne tästä olisi paremmaksi muuttunut. Olemme osa eu:ta ja siten lusikkamme on samassa sopassa. Korkeintaan menettäisimme itsenäisyyden ja olisimme lypsettävän orjan asemassa, siis jos saisimme edes elää. Parempi kapeampi leipä ja vapaus kuiteskin.
Terrorijärjestö wef asialla