Fundeerasin että onkos tämä "erottamisrangaistus", elinkautinen? (tarkoitan sillä tätä karttamissääntöä) Itse kuuluin aikoinaan jt-perheeseen, kasvoin nuoreksi aikuiseksi ja avioiduin "Herrassa". Joskus lähempänä kolmeakymmentä en enää saanutkaan yhtälöitä toimimaan vaan aloin näkemään asioita laajemmassa perspektiivissä. Oma henkilökohtainen kasvu vaati ratkaisun tekoa. Joko tuhoudun yksilönä tai jätän jt:n. Tein ratkaisuni enkä ole koskaan katunut.
Jätin omasta aloitteestani jt-n ja siitä on kohta neljännesvuosisata. Syyt olivat pääasiallisesti eettiset. En millään enää voinut tukea järjestöä jonka poliittisena ideana oli lähitulevaisuudessa tapahtuva toisinajattelevien joukkomurha ja sen jälkeen rakennettava maailmanlaajuinen yksipuoluejärjestelmälle perustuva yhteiskunta. Olin/olen myöskin vakuuttunut siitä että kaikki ihmiset, rotuun, uskontoon tai sexuaaliseen suuntaukseen katsomatta, ovat samanarvoisia. Näiden perusnäkemysten kanssa ei millään sovi jt-riveihin. Olimme tästä sikäläisen komitean kanssa täysin yksimieliset. Olin "Luopio"!
Ensin se tuntui kovin pahalle kun entiset "ystävät" eivät edes tervehtineet. Senaikainen "Herrassa" sidottu avioliito hajosi myös. Löysimme kuitenkin kumpikin tahollamme aika pian uuden onnen ja molemmat olemme olleet siihen elämänkäänteeseen tyytyväisiä.
Mutta joskus sattuu vieläkin että törmää joihinkin näistä entisistä "ystävistä", joiden tiedän olevan jt:tä ja minusta tuntuu kuin he eivät oikein tietäisi, miten suhtautua. Jotkut kääntävät päänsä toisaalle, joillekin tulee kiire tutkia jotakin taivaankappaletta.
Niin että kysymys kuuluu, kuinka kauan tämä karttamiskielto on voimassa? Minua se ei oikeastaan haittaa, mutta näyttäisi jollakin tavalla kiusaavan jt:tä. Luulen että joistakin heistä tuntuu että he haluaisivat tulla juttelemaan noin vain: Long time, no se - tyyliin.
Minun puolestani saavat kaikki uskoa, mitä tykkäävät, eihän siitä tarvitse jutella. Onhan tässä maailmassa paljon muutakin jutunjuurta. Eikös?

Vastaukset 2
Vanhimmat
ihmettelemättä kuinka ihmiset liittyy jehovan todistajiin. Meille annettiin yksi käsky rakasta jumalaa koko sydämmestäsi ja sielustasi ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Jehovat ovat kaukana tuosta käskystä. Sitä paitsi raamatussa sanotaan että jos joku eksyy ohjatkaa hänet takaisin. Raamatussa puhutaan itserakkaista ja itseään täynnä olevista ihmisistä juuri tuollaisia tuntuvat jehovan todistajat olevan. Pidetään itseä niin täydellisenä että muut eivät kertakaikkiaan taivaaseen. Muutenkin Jehovat ovat ennustaneet maailman loppua varmaan 10 kertaa mutta eipäs ole näkynyt. Sitä paitsi raamatunvääristely jota jehovat harrastaa sekoittaa kaikki asiat. Raamatussa puhutaan 144 000 israelilaisesta jonka jälkeen tulee niin isosta joukko muita ihmisiä että niitä ei kukaan pystynyt laskemaan. Miljoonia ja miljoonia. Kaiken maailman kristittyjä jotka ovat rakastaneet Jeesusta. Kun tempaus tulee uskovaiset häviävät ja muut jäävät tänne maanpäälle. Ihmisiä kuolee ydinsodassa. Sen jälkeen tulee tuo henkilö joka korottaa itsensä Jumalaksi.
Kirjoitat että "En voi olla ihmettelemättä kuinka ihmiset liittyvät jehovan todistajiin?" Otan kysymyksesi vakavasti ja kunnioituksella ja kerron sinulle yhden tarinan elävästä elämästä. Ehkä se selvittää jotakin sinulle ja kenties jollekin muullekin joka pohtii samaa kysymystä.
1967 - jaa siitä on jo kauan aikaa, eli eräs suhteellisen nuori nainen kouluikäisten lapsiensa kanssa elämää, jota voisi kutsua maanpääliseksi helvetiksi. Sen sortin helvetit eivät olleet silloin, niinkuin eivät nytkään, harvinaisia Suomessa. Pääsyynä oli perheenisän runsas alkoholinkäyttö ja horjuva psyykkinen terveys, sekä siitä johtuva köyhyys ja kaikenlainen muukin kurjuus. Siihen aikaan ei socialiturvakaan ollut niin kehittynyt kuin nyt ja niitä päiviä nähtiin kun pöydässä ei ollut kuin keitinperunia ja suola-silakanlientä kastimeksi.
Paikkakunnalle oli muuttanut uusi, innokas jehovantodistaja-perhe. Vaimo oli kovin ahkera saarnaamistyössä ja eksyi siihen matalaan majaan jossa tämä perhe eli maallisen helvettinsä keskellä. Hän näytti mukanaan tuomasta uudesta kirjasta, että nyt on aikalaskelmat tehty ja justiinsa kohta tulee pelastus, Suuri Jumala Jehova tulee hävittämään kaiken pahan tästä maailmasta ja sitten tulee paratiisi jossa kaikki elävät onnellisina ikuisesti. Tämän totuuden on Jumala itse paljastanut järjestölleen. Lippuja tulevaan paratiisiin jaetaan kaikille halukkaille Valtakunnansalilla. Hinta: Anna pois oma elämäsi ja rupea jt:ksi. That's it.
Tämä uutinen oli kuin äkkirakastuminen sille nuorelle naiselle joka eli keskellä helvettiänsä. Siitä on jo niinkuin sanottu kauan ja voin kertoa, että hän on vielä tänäkin päivänä uskollisesti jehovantodistaja. Tarinan mies on aikoja sitten kuollut ja saanut rauhan eikä kukaan perheen nyt jo keski-iässä olevista lapsista ole mukana jt:issä. Jehovan todistajien opin mukaista paratiisia ei näy mailla halmeilla. Kertomus on kertomus omasta, lapsuuden aikaisesta perheestäni.
Ymmärrän hyvin äitiäni. Hän oli kuin hukkuva joka tarttui pelastusliinaan. Siitä tuli sitten hänen koko elämänsä sisältö. Kunnioitan sitä hänen valintanaan, mutta se ei ole minun valintani.
Siinä yksi vastaus, en tiedä josko siitä asia selvisi yhtään.