Hyvä bisnes

Näitä äärilaidan hihhulihörhöjä taitaa Suomessa olla muutama tuhat. Pieni määrä siis kun vertaa koko väestömäärään. Tosin tätä palstaa kun lukee niin tulee mieleen että heitä on "ihan hirveesti". No onneksi nyt ei kuitenkaan ole.

Mutta muualtakin päin maailmaa löytyy vastaavia hihhuleita enemmän tai vähemmän. Poikkeus tietysti USA josta heitä löytyy enemmän. Jopa niinn paljon "enemmän" että heillä on merkittävää sanansijaa politiikassa vaikuttamisesta.

Hihhulihörhöjen ykkösmaa on varmasti Israel, jonka matkailuviranomaiset kiittävät. Israelin valtio saa määrän valuuttatuloja, kun fundikset - hyödylliset idiootit siis - saapuvat parveilemaan "luvatuun maahan".

Tuo fundisporukka ei ollenkaan ymmärrä että sitä valtiota, joita he lähtevät "tapaamaan", ei ole olemassakaan. Israel on nykyään hyvin maallistunut valtio, jossa esim pridekemut taitavat olla yhden maailman suurimmat /näyttävimmät.

https://www.touristisrael.com/tel-aviv-gay-pride-parade/3809/

Joka tapauksessa taatusti moni israelilainen matkailuviranomainen hymyilee taastusti poskiin, kun näitä hörhöjä saapuu raamattuineen kädet jo valmiiksi ristissä maahan. Saati sitten matkailuesineiden myyjät ja hotelliväki.
996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
Aloittaja

Jäi sanomatta, että sama se on myös islamin uskossa. Silloinkin pyhiinvaellusmatka Mekkaan on tietenkin hyvä rahavirta myös matkanjärjestäjille. Ja pontimena on tietenkin että olisi hyvä uskovainen....

Äänestä

Joku on joskus sanonut että jos haluat helpolla miljonääriksi USA:ssa niin "keksi" uskonto. Tarkoittaa kristinuskon parissa siis sitä, että perusta oma lahko. Tätä kautta onkin syntynyt koko joukko erilaisia supersaarnaajia, jotka rahastavat kaiken minkä irti saavat. Ja vähän enemmänkin. Heitä esitellään tässä sarjassa:

https://areena.yle.fi/audio/1-50654164

Äänestä

Oikeassa olet mainitessasi, että ”hihhulihörhöjen”, jolla sanalla tarkoittanet meitä Raamattu-uskovia, ykkösmaa on Israel.

Ei kuitenkaan matkailumielessä, vaan siinä merkityksessä, että koska Jerusalem on Suuren Kuninkaan kaupunki, niin seuratessa tuon kaupungin kohtaloita tiedämme mitä aikaa Jumalan kello käy.

Näyttää valitettavasti käyvän melko samaa aikaa, kuin tieteentekijöittemme vuonna 1945 mallintama ns. tuomiopäivän kello.
-jeesusfani-

Äänestä
  • Sait aikaan aika onnettoman uskon esityksen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Niin ja samalla teitä kusetetaan oikein kunnolla hinnoissa. Kuten sanottu "hörhömatkailu" Israeliin on sama juttu kuin "hyödylliset idiootit".

    Äänestä

  • Aloittaja

    No koska ajattelin lähteä mukaan paikallisiin pride-bileisiin...?

    Äänestä

On muuten aika ihme, että yhtään sellaista aloitusta en muista jossa olisi kritisoitu tuota Israelin homomyönteisyyttä.

Äänestä
  • Tolkun ihminen on kerrankin oikeassa.
    Israelin ystävänä olen murehtinut samaa asiaa, mutta sokea Israel-rakkaus on sokaissut useimopien ymmärryksen tai sitten he eivät halua loukata juutalaisia.
    Messiaanisten juutalaisten keskuudessa tuo huoli on suuri, mutta he ovat vähemmistönä maassaan ja he häpevät noita Tel Avivin homojuhlia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tolkun ihminen on kerrankin oikeassa.
    Israelin ystävänä olen murehtinut samaa asiaa, mutta sokea Israel-rakkaus on sokaissut useimopien ymmärryksen tai sitten he eivät halua loukata juutalaisia.
    Messiaanisten juutalaisten keskuudessa tuo huoli on suuri, mutta he ovat vähemmistönä maassaan ja he häpevät noita Tel Avivin homojuhlia.

    Se on se sairaudeksi asti kehittynyt Israelin fanitus. Eihän missään muussakaan Israelin hommissa nähdä mitään kyseenalaista vaikka totuus on se, että eihän sekään mitään utopia ole.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

Näitä äärilaidan hihhulihörhöjä taitaa Suomessa olla muutama tuhat. Pieni määrä siis kun vertaa koko väestömäärään. Tosin tätä palstaa kun lukee niin tulee mieleen että heitä on "ihan hirveesti". No onneksi nyt ei kuitenkaan ole.

Mutta muualtakin päin maailmaa löytyy vastaavia hihhuleita enemmän tai vähemmän. Poikkeus tietysti USA josta heitä löytyy enemmän. Jopa niinn paljon "enemmän" että heillä on merkittävää sanansijaa politiikassa vaikuttamisesta.

Hihhulihörhöjen ykkösmaa on varmasti Israel, jonka matkailuviranomaiset kiittävät. Israelin valtio saa määrän valuuttatuloja, kun fundikset - hyödylliset idiootit siis - saapuvat parveilemaan "luvatuun maahan".

Tuo fundisporukka ei ollenkaan ymmärrä että sitä valtiota, joita he lähtevät "tapaamaan", ei ole olemassakaan. Israel on nykyään hyvin maallistunut valtio, jossa esim pridekemut taitavat olla yhden maailman suurimmat /näyttävimmät.

https://www.touristisrael.com/tel-aviv-gay-pride-parade/3809/

Joka tapauksessa taatusti moni israelilainen matkailuviranomainen hymyilee taastusti poskiin, kun näitä hörhöjä saapuu raamattuineen kädet jo valmiiksi ristissä maahan. Saati sitten matkailuesineiden myyjät ja hotelliväki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu