Että jos aina vain pakenee brutaalia alistajaa ja naapurissa asuvia rosvoja niin ei ennen pitkää löydy enää paikkaa maailmasta johon voi enää paeta???
Jos et puolusta ja ylläpidä omaa reviiriäsi niin joku kusipää ennen pitkää tulee ja varastaa sen sinulta. Aina.
"Minua on aina kylmännyt Lippulaulu ja ennen kaikkea sen kohta, jossa lauletaan: ”Sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin.” Miksi on niin ilmeistä haluta tuhlata ainutkertaisia ihmiselämiä kansallisvaltion puolesta?
Putinin hyökkäyssota on kammottava ja tuomittava. Silti seurasin hämmennyksellä, kun tuttuni alkoivat baarissa listata mahdollisia hyökkäyskohteita ja kertoa, että he olisivat valmiita puolustamaan Suomea väkivalloin. Hurmoshenkinen puhe Natosta ”pelastajana” tuntuu sekin arveluttavalta, sillä kukaan ei voi tietää, millainen tulevaisuus sotilasliitolla on ja millaisia vaikutuksia siihen liittymisestä seuraa.
Valtion rajat eivät ole pyhiä ja uhrauksen arvoisia itsestään. Niistä tehdään sellaisia keksimällä ja kertomalla niihin liittyviä tarinoita. Myytit puhuttelevat ennen kaikkea tunnetasolla, ja niiden ymmärrys edellyttää eläytymistä draamaan."
/HS

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sun kaveris taitaa olla toisesta ääripäästä?
Ei nyt taaskaan oikein osu eikä uppoa. Mutta kyllä se pumpulissa kasvanut vasurikin vielä joskus tulevaisuudessa ihan pakon edessä tulee tajuamaan maailman kovat realiteetit. Woke-maailma tulee tuhoutumaan omaan mahdottomuuteensa, merkit on jo nyt helposti nähtävissä.
Eivät ainakaan ihan lähiaikoina. Iltalehdessäkin taas yksi pumpuliperse yhdistää Suomen puolustamisen skineihin, sotahulluihin, kiihkonationalisteihin ja persuihin, mutta jättää vastaamatta olennaisimpaan kysymykseen: minne pakenet siinä kohtaa kun ei ole enää minne paeta? Missä aiot elää Suomalaisena tai edes länsimaalaisena liberaalina kun sinulla ei ole enää paikkaa, jossa sinulla on siihen mahdollisuus?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1c5d1c90-65fc-4ab8-8c5f-548f2c772975
Kaipa nuo pullamössövasuri-wokeltajat sitten todellakin kuvittelevat pääsevänsä pakoon kaikkea pahaa jonnekin mikä-mikä-maahan tai Wakandaan elämään utopiaansa.
Ei näillä pullamössövasureilla ole näköjään minkäänlaista kiitollisuutta ja kunnioitusta esi-isiensä uhrauksia ja heidän rakentamaansa maata tai yhteiskuntaa kohtaan. Ilman niitä nuo pullamössövasurit eivät olisi todellakaan nyt varajeesustelemassa noin tärkeinä.