Pyöräilyä opiskelevat pienet lapset

Anonyymi

Tulin pyörällä kaupasta vähän aikaa sitten. Liikennevaloissa tietä ylittäessä tuli vastaan pikku piltti perheensä kanssa. Tällä pikku höpönassulla ei ollut pyöräily ihan hallussa. Hän tuli aivan kohti pyörääni, joten jouduin kaatumaan, ettei hänelle olisi käynyt pahasti. Noh housut paskana ja ostokset pitkin ajoväylää ja minä sokissa. En tiedä kuka auttoi, mutta kotona ollaan. Näin Keravalla. Opettakaa niitä pilttejänne jossain muualla kuin liikenteessä. Seuraavalla kerralla en väistä. Terveisin siltä, jolla on polvet ruvella ja housut paskana. Onko muilla vastaavia kokemuksia liikenteestä?

5

1203

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tarvitse väistää. Riittää ennakoida ja pysähtyä hyvissä ajoin. Aivan normaalia. Vain kerran pari kuussa. Oppi menee perille.

    • Anonyymi

      Havaintoni eivät rajoitu lapsiin. Varsin yleisesti myös aikuiset ajavat väärällä puolella (vasemmalla reunalla tai kaistalla) kevyen liikenteen väylillä. Etenkin mäkisissä maastoissa vastaavat tapaukset ovat olleet yleisiä koko Suomessa.

      Tuntuu, että peruskoulussa ei enää opeteta kevyen liikenteen sääntöjä kuten entisen opetussuunnitelman kansalaistaidossa aikanaan.

      • Anonyymi

        Ongelma on, ettei monen normikansalaisen ymmärrys riitä tajuamaan, ettei sitä tietoa tule omaan päähän millään automatiikalla.

        Pitää välillä vaivautua....

        Monelle olisi eduksi esim goglata 'polkupyöräilijä väistää'...

        Moni lapsi ja nuori hyötyisi kyllä enemmän esim. liikennetiedosta kuin ussatunneilla istumisesta. Ok, jotain ussastakin pitää tietää, mutta että joka luokalla 12 vuoden aikana... Uuuuuuh!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma on, ettei monen normikansalaisen ymmärrys riitä tajuamaan, ettei sitä tietoa tule omaan päähän millään automatiikalla.

        Pitää välillä vaivautua....

        Monelle olisi eduksi esim goglata 'polkupyöräilijä väistää'...

        Moni lapsi ja nuori hyötyisi kyllä enemmän esim. liikennetiedosta kuin ussatunneilla istumisesta. Ok, jotain ussastakin pitää tietää, mutta että joka luokalla 12 vuoden aikana... Uuuuuuh!

        Jos ei ole uskontoa, tulee semmoisia kuin venäläisistä.


    • Anonyymi

      Voisiko aikuinen pyöräilijä ennakoida, vaikka vaan siksi, että osaa kuvitella mitä voi tapahtua seuraavaksi.
      Mihin ikinä on niin kiire, ettei vaan pysty, olemaan hyväätahtoa muihin tiellä liikkujiin!
      Varsinkaan kävelijöihin...
      Pyöräilijöillä tilanne nopeudet ei ole halussa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      44
      948
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      470
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe