kaikki ne haluaa taivaaseen,mutta kukaan ei haluaisi kuolla
se on
kuetn entinen pappi sanoi
5345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sanottu!
olenpahan samaa ajatellu.
mikskä itkeä ja varsinkaan "palvoa" hautoja pyhäpäivinä jos kerta se rakas ihminen nyt on siellä ihanassa paremmassa paikassa? logiikka kaukana..
Itku on ihmisen normaali reaktio. Ihminen itkee kipua, surua, ikävää, menetystä. Itkun tukahduttaminen tuo kurkkuun ahdistavan olon. Sellainen kerää patoutumia. Itkiessään voi olla helpottunut ja onnellinenkin. Niin, ja onnestakin voi itkeä.
Jos kuollut oli eläessään Herran oma, tuo se lohdutusta. Mutta silti, hautajaisissa itketään kaipausta. Lapsi voi itkeä koti-ikävää ollessaan yksin vieraassa paikassa. Itkun syy on yksinkertaisesti omissa tuntemuksissa.
Jeesus herätti aikoinaan kuolleita, kuten esim. Lasaruksen, jos hänellä olisi ollut parempi olla siellä jossakin? Ja miksi Lasarus ei kertonut mitään kuolemanjälkeisestä autuudesta?
Miksi Jumala loi meidät maan päälle, jos tarkoitus on mennä kuoleman jälkeen taivaaseen?
esimerkkejä jos miiillä mitalla
on se niin sekavaa touhua, mutta kiinni pitää pitää kynsin ja hampain
koska mikä tahansa - siis ihan mikä tahansahan on toki parempi kuin jt-tulkinta
- kyllä saatana kätyreineen nauttii -
Tosiasiassa Raamattu ei kerro, kertoiko Lasarus mitään. Siis emme tiedä siitä. On aivan mahdollista (tämä on siis oletus), että hän ei muistanut, sillä emmehän me yleensä uniammekaan muista.
Jos ajattelemme Lasaruksen herättämistä hänen itsensä kannalta, oli se "huonompi" vaihtoehto. Onhan täällä ajassa kaikenlaisia vaivoja. Jopa hänen surmaamistaankin alettiin kohta suunnittelemaan. Mutta hänet herätettiinkin "Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kirkastuisi."
Voisin vastata kysymyksellä. Miksi mukaan nämä "voidellut" luotiin maan päälle, jos heillä vartiotorniopin on "taivaallinen odote"?
Ollako vai eikö olla - Paavali pohti kysymystä näin:
Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.
Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni,
ja silloin en tiedä, minkä valitsisin.
Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä:
halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa,
sillä se olisi monin verroin parempi;
mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.
(Fil1:21-24)