Jeesus ei perustanut mitään uutta uskontoa

Anonyymi

Uskon sankarit on mainittu Vanhassa Testamenissa, jonka hellarit on heittänny roskikseen.

Raamatun uskon sankarit ei ollu edes kuullut mistään Paavalin kirjeistä. Mikä lie murhamies- eksyttäjä ja väärä profeetta olikin, koska sai Korintossa sisälleen paholaisen demonihengen.

Jeesus oli Juutalainen ja luki Tooraa, ei Jeesus mitään uutta uskontoa perustanut, eikä perustanut maan päälle yhtään paikallisseurakuntaa. Jeesus antoi vain käskyn kastaa kaikki syntiset ihmiset suoraan hänen opetuslapsikseen. Kasteessa ihminen saa synnit anteeksi ja uudestisyntyy vedestä ja Hengestä ja tulee Jeesuksen omaksi Kristuksen ruumiin jäseneksi ja saa siitä sinetiksi uskon Hengen lahjan kasteessa.

Jos usko ei synny eikä pysy ilman Paavalin opetuksia, niin sellainen usko joutaakin mennä roskikseen.

77

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus kuitenkin rikkoi sapattikäskyä ja joutuikin sen vuoksi tappolistalle. Tooran mukaan sapattirikkomuksesta pitkin tappaa. Ei pitänyt antaa sellaisen elää, joka ei sitä pikkutarkasti noudattanut. Ja Paavalikin sen vuoksi vainosi alkuseurakuntaa, kun näillä ei ollut enää juutalaisia eikä sapattia. Hänkin oli siinä oikeassa vanhan liiton mukaan. Sellaiset ihmiset piti tappaa.

      Joten hieman selventämistä vanha liitto kaipaa vaikka siihen olisikin kastettu ja on aivan aiheellista lukea Paavalin kirjoitukset Pyhästä Hengestä ja väittää katkeruuden ja syyttelyn henkeä. Paavalin tavoin voi muuttua mielellään paholaisen palvelijasta Kristuksen palvelijaksi.

      • Anonyymi

        Jeesus opetuslapsineen viljapellon ohi kävellessään taittoivat ja söivät tähkäpäitä nälkäänsä.
        Fariseukset kävelivät myös siellä.
        Ei ollut kiellettyä kävellä lauantaisabattina pyhäkköön, kuten ei myöskään syöminen.
        Jeesus ei rikkonut mitään sabattikäskyä!
        Kutsutko Jeesusta valehtelijaksi?!!

        Matteuksen evankeliumi:
        5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
        5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        Luukkaan evankeliumi:
        16:17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

        Matteuksen evankeliumi:
        5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

        Sinähän väität että Jeesusta kutsutaan pienimmäksi taivasten valtakunnassa!!!
        Kuinka voit siinä tapauksessa taivaissa pienimmäksi kutsuttavaa jumalanasi pitää???

      • Anonyymi

        >>Jeesus kuitenkin rikkoi sapattikäskyä <<

        Jeesus ei koskaan rikkonut sapattikäskyä vaan noudatti sitä lain alkuperäisen tarkotuksen mukaisesti. Fariseukset syyttivät Jeesusta sapatin rikkomisesta, mutta syytös oli väärä. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan sitä noudattamaan.

        Luuk 4:16 Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan,

        Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
        18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

    • Anonyymi

      Eikä Nasaretin kaupunkiakaan ollut vielä satoihin vuosiin, saati olisi ollut synagoogia ja vastaavia. Entä sukukuntien asuminen tuossa kaupungissa. Lukekaa historiaa ja tehkää päätelmänne tosiasioiden perusteella.

      • Anonyymi

        Luehan tarkemmin. Kyllä Jeesus kävi pelkästään Juualaisessa Synagogassa, ei missään lahkossa.

        Luuk. 4:16

        Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan.

        Luki Tooraa, VT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        po.Juutalaisessa ei Juualaisessa Synagogassa

    • Anonyymi

      1Kor2:7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,

    • Anonyymi

      Tätä ei ole luterilaisille vauvakastetuille ilmoitettu!

      Efesolaiskirje:
      3:5 jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille:
      Kolossalaiskirje:
      1:26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
      1.Pietarin kirje:
      1:20 hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,

    • Anonyymi

      >"Jeesus ei perustanut uutta uskontoa"<

      Jeesus sanoo Raamatussa:
      " Minun huoneeni on kutsuttava KAIKKIEN KANSOJEN rukoushuoneeksi"
      Mark: 11: 17

      "Sillä Jumala ei katso henkilöön"
      Room: 2: 11

      lahkoissa ei mitään muuta tehdäkään niin paljon, kuin
      katsovat henkilöön / katsovat IHMISIIN !!!

      • Anonyymi

        Sinun kirkkosi on saatanan synagooga. Pysy siellä, omassa kirkossasi!

      • Anonyymi

        Huom! Rukoushuoneeksi ei kirkoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huom! Rukoushuoneeksi ei kirkoksi.

        sakramenit on rukouksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sakramenit on rukouksia.

        Luterilaisen kirkon sakramentit ovat höpöhöpöä.

    • Anonyymi

      Älähän sie Teuvo hölötä. Jeesus sanoi monta kertaa ” uuden käskyn minä annan teille.” Olipa annettu käsky ”silmä silmästä ja hammas hampaasta” Jeesus muutti senkin ”mutta minä sanon teille: jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä vasenkin…siunatkaa vainoojianne, rukoilkaa niiden puolesta jotka teitä vihaavat” Kaikki tämä Tooran ulkopuolelta. Aivan uusi, ja ennen kokematon usko ja opetus.

      Mitä taas Paavaliin tulee jatkoi hän väkevästi Jeesuksen Hengessä ja totuudessa. Ei tekopyhyydessä ja teuvomaisessa hymistelyssä sekä teeskentelyssä.

      • Anonyymi

        Jeesuksen puheet voi olla vastauksia ihmisten tekemiin yksittiäisiä tapausta koskevaan kysymykseen, on kirjotettu ylös vain Jeesuksen vastaus.

        Raamatun kirjoitukset on ympärillä olleiden ihmisen kuulemia kohtia Jeesuksen puheista. Ei mitään täydellisiä kirjallisia dokumentteja.

        Korinttolaiskirjeitäkin tiedetän ollen alunperin neljä eri kirjettä, joista vain kaksi on tallessa.

        Ne kuintenkin liittyvät samojen teemojen käsittelyyn periaatteella, joku kysyy tai väittää jotakin yhdessä kirjeessä, jossain toisessa kirjeessä joku toinen vastaa niihin omilla väitteillään ja näkemyksillää. Asia elää koko ajan, joten kaikki pitää lukea tarkasti, mikä asioiden lopputulema on.

      • Anonyymi

        Paavali oli kolme vuotta oikealla asialla, mutta Korintossa kaikki muuttui kun Jumala veti henkensä miehestä pois ja lähetti sisälle paholaisen demonin.
        King James käännnös sanoo, että Paavalin saama henkiolento oli paholaisen viestinvälittäjä henki, "The Messenger of Sathan".
        Tosiasioita ei haluta nähdä eikä tunnustaa, kun asia ohitetaan vain puhumalla Paavalin saamalla puisesta piikistä takapuoleen tai jostain muusta fyysisestä asiasta.

        Paholaisen enkeli on heniolento, jolla ei ole fyysistä ruumista, siksi se tulee ihmisen sisälle asumaan.

        Matt. 12:44

        Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa tyhjillään, lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä."

        Luterilaiset vauvakastetut eivät hyväksy Apostolien tekojen ja kirjeiden tekstejä.
        He eivät ole kristittyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli kolme vuotta oikealla asialla, mutta Korintossa kaikki muuttui kun Jumala veti henkensä miehestä pois ja lähetti sisälle paholaisen demonin.
        King James käännnös sanoo, että Paavalin saama henkiolento oli paholaisen viestinvälittäjä henki, "The Messenger of Sathan".
        Tosiasioita ei haluta nähdä eikä tunnustaa, kun asia ohitetaan vain puhumalla Paavalin saamalla puisesta piikistä takapuoleen tai jostain muusta fyysisestä asiasta.

        Paholaisen enkeli on heniolento, jolla ei ole fyysistä ruumista, siksi se tulee ihmisen sisälle asumaan.

        Matt. 12:44

        Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa tyhjillään, lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä."

        Älähän sie Teuvo hölötä. Kirjoitat englanniksi vaikka se näyttää olevan sinulle mahdotonta. Jumala pani Paavaliin saatanan viestintuojan jotta Paavali ei tulisi leuhkaksi näkyjensä ansiosta. Kysymys on samasta asiasta kuin Jobin kohdalla. Perkele sanoi Jumalalle Jobista että otappa siunaava kätesi pois ja annahan kun kiusaan niin johan Jobikin sinut kiroaa. Ei kironnut Job vaan totesi: ”Herra antoi Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi” Jumala tiesi tämän, Hän ei anna perkeleen ketään kiusata yli voimien. Niin oli myös Paavalin kohdalla, hänellä oli asenne kohdillaan.

    • Anonyymi

      Ei paholaisen poskelle lyömisiä pidä hyväksyä. Vastusta perkelettä niin se sinusta pakeneen.
      Pahan edessä ei pidä antautua ja hyväksyä esim. kiusaamista. Vastaan pitää laittaa.

      • Anonyymi

        Sodoman miehille ei leperrelty enää mitään rakkauden kaksoiskäskyistä.

        Enkeli sanoi: "Ja nyt pojat, tulta munille! "

      • Anonyymi

        Jeesus ei puhunut mitään perkeleen poskelle lyömisestä, eikä siihen vastaamisesta. Ihmistä lyö ihminen. Perkeleen tuomitsee Jumala, ei edes arkkienkeli Mikael rohjennut tuomita saatanaa vaan jätti sen Jumalan yksinoikeudeksi. Mitä taas Sodomaan tulee on kertomus ennen armoliittoa. Nykyään Jumala saisi olla jatkuvasti tuhoamassa montaakin maailman Helsinkiä, mutta onneksi Jeesus teki sen mitä Isä Häneltä pyysi. Meidän hyväksemme.

        Kyllä Jumala on armollinen jo ennen Sodomaa. Ei armo mikää uusi aikaan sidottu asia ole.
        Armo on yksi Jumalan luonteen piirre.

        Jumala otti lapsen vanhan liiton jäseneksi pojat ympärileikkauksessa 8 pv. ikäisenä ja tytöistä piti uhrata SYNTI-uhri. Kyyhkynen tai kaksi kyhkysen poikasta.

        Jumala ottaa lapsen uuden liiton jäseneksi Jeesuslapsen ympärileikkauksessa eli uuden liiton kasteessa.
        Kasteessa Jeesuksen syntiuhri luetaan kastettavan hyväksi henkilökohtaiseksi sovitukseksi.

        Kaste ketään pelasta. Ympärileikkaus oli merkki kansaan ottamiseksi. Nimittäin juutalaiseen kansaan. Ei sitä voi verratakaan uskovien kasteeseen. Ei edes vauvakasteeseen. Päinvastoin. Juutalaisia on kautta aikain soimattu kovakorvaisuudesta. ”Aina te vastutatte Pyhää Henkeä. Niin te kuin teidän isännekin.” Tai juu. Kenties luterilaisistakin, noin ylleisesti ottaen, voisi sanoa samaa.

    • Anonyymi

      Apostolien tekojen 15. luku opettaa asian niin kuin se on seurakunnassa opetettava.

      • Anonyymi

        Apostolit itse tutki Vanhan liiton kirjoituksia.
        mitään Uuta testamenttia ei apostoleilla ollut, ja Suomessakin vasta 1600 -luvun jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apostolit itse tutki Vanhan liiton kirjoituksia.
        mitään Uuta testamenttia ei apostoleilla ollut, ja Suomessakin vasta 1600 -luvun jälkeen.

        Lue kirjoitus klo 7:40. Uudesta liitosta ei oltu kerrottu tarkasti kuin Jeesuksen kuoleman jälkeen. Pyhä Henki opetti uuden liiton eli ristinuskon perusteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apostolit itse tutki Vanhan liiton kirjoituksia.
        mitään Uuta testamenttia ei apostoleilla ollut, ja Suomessakin vasta 1600 -luvun jälkeen.

        Apostolit itse tutki Jeesuksen opetuksia Pyhän Hengen opastuksella. Muutenhan Paavali Pietari ja muut apostolit olisivat olleet kaikkien aikojen nerokkaimpia ihmisiä joita koskaan on ollut. Mutta ei. Jopa kirjanoppineet ihmettelivät sitä viisautta jota apostolit osoittivat. Nämä? Tyhmät oppimattomat, pois lukien kirjanoppinut Paavali. Paavalikin luki kaiken roskaksi Kristuksen Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Uusi ihmeellinen kristinusko on Pyhän Hengen luomus.

    • Anonyymi

      Kaikki Isrealin 2,5 ihmistä vauvasta vaariin asti saivat saman kasteen yhteisen seurakunnan jäseniksi ylittäessään Punaisen Meren matkalla kohti luvattua maata, jonne heidän elinaikana pääsi vain 2 henkilöä, ei edes Mooses, koska löi kaksi kertaa Kristuskalliota siitä vettä saadakseen. Yksi luonti (kaste) olisi riittänyt.

      Joel 2:16

      Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

      Jumalan sana on kokonansa totuus.

      • Anonyymi

        Paavalin opeilla perustettu "alkuseurakunta" ei kestänyt kuin vähän aikaa kun se hajosi v. 70 jKr.
        Jeesus kun tarkoitti seurakunnalla itseensä kasteessa liitettyje kaikkien maailman ihmisten muodostamaa joukkoa.
        Kyriakee; Herran omat=Kristukseen kastettujen joukko. Yhdeksi ruumiiksi, yhdeksi seurakunnaksi, ei moneksi.

        1. Kor. 12:13

        Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Luterilainen kirkko on porttokirkko ja sen jäsenet kuuluvat kaiken maailma ihmisten joukkoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavalin opeilla perustettu "alkuseurakunta" ei kestänyt kuin vähän aikaa kun se hajosi v. 70 jKr.
        Jeesus kun tarkoitti seurakunnalla itseensä kasteessa liitettyje kaikkien maailman ihmisten muodostamaa joukkoa.
        Kyriakee; Herran omat=Kristukseen kastettujen joukko. Yhdeksi ruumiiksi, yhdeksi seurakunnaksi, ei moneksi.

        1. Kor. 12:13

        Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Paavalin opeilla ja viisauksilla yksi pariskunta Ananias ja Safiira tapettiin kylmästi rahan saamiseksi heiltä.
        Syy laitettiin Pyhän Hengen piikkiin. Ei tunnu kovin uskottavalta selitykseltä, että Pyhä Henki alkaisi ihmisiä tappamaan rahojen saamisen takia tai pelkästään valehtelun synnin vuoksi. Silloin pitäisi tappaa paljon ihmisiä.
        Pääepäilty taposta lienee eräs Tarsolainen mies, jolle ne tappohommat oli entuudestaan tuttuja.

        Room. 7:19

        En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.

        Room. 3:7

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Jeeuksen sanojen mukaan yhdessäkään murhamiehessä ei ole ikuista elämää, joka hänessä pysyisi.

    • Anonyymi

      Zelenskeletor tuo omituinen höpöttäjä näyttelee kun ei nuku.

    • Anonyymi

      Liekö vatsanpalvojalla, siitä puhujalla niin sipattiohje voimissaan sitten.

    • Anonyymi

      Jeesus toi sovituksen armon osaksemme uskon kautta.
      Sovitus on uskomme ytimessä
      Jeesuksen veren ristin sovitus Golgatalla. Tämä on kaikkein tärkein raamatun totuus. Vain tässä sanomassa on iankaikkinen elämä ja autuus ja rauha.

      Tämä on Raamatun lupaus alusta saakka. Raamatun käsikirjoittaja on Itse Jumala Jeesus Kristus.

      • Anonyymi

        Kyllä Raamattua lukiessa pitää käsittää, kuka puhuu, kenelle puhuu, missä asiayhteydessä ja missä tarkoituksessa. Liittyyko puhe vain siihen tilanteeseen, vai onko sillä yleisempää merkitystä.
        Raamatussa annetaan vapaasti puheenvuoro vastustajallekin, käärme sai puhua vapaasti, Jobin äärämieliset ystävät, väärät profeetat saavat puhua vapaasti,

        Jobin vaimokin lausui mielipiteensä ihan vapaasti, ei se mitäänJumalan sanaa, vaikka usein niin hoetaan.

        Job 2:9

        Hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö sinä pidät kiinni hurskaudestasi? Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois!"

        Kun käsittää että Jumala on täysin puhda ja Pyhä ja täydellinen, jo täytyy pysyä eheänä ja täydellisenä kun tulkitaan Raamattua Pyhää sanaa, ja olla linjas Pyhyyden kanssa, hamoniassa ja koherenssissa. Jos Jumalaan tulee jostain pienikin tahra, niin tulkinta on väärä. Silloin kaikista ihmisitä tulee syntisiä Jumalan edessä.
        Sama koskee täydellistä Jeesus Kristusta, joka tuli toisesta luomakunnasta meidän tähtemme. Meidän lahja asioimme.

        Mark. 10:18

        Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.

        Matt. 11:19

        Ihmisen Poika tuli syöden ja juoden, ja he sanovat: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää. Mutta viisaus vanhurskautetaan lapsiltansa.

        Alkuseurakunta ei kestänyt koetuksia, vaan hajosi jo 37 olemassaolonsa jälkeen v. 70 jKr.

        Paavali löi kiilaa ihmisten väliin omilla opeillaan, joilla yritti hallita alkuseurakuntaa.

        Jeesus ei puhu mitään ihmisiä eriarvoistaista armolahjoista.

        Raamatun mukaan, kellä on Pyhä Henki, niin hänellä on kaikki Jumalan Pyhän Hengen ominaisuudet ja lahjat käytössä. Jumala ei katso henkilöön, eikä jaa henkeä mitalla.

        Kasteessa lahjaksi saatavan Pyhän Hengen ominaisuuksia ovat mm.: usko, toivo, rakkaus, rauha, ilo, terve harkintakyky eli terve järki.

        Suurin osa kastetuista elää kuin pellossa, se on Pyhän Hengen pilkkaa.
        Eivät elä Pyhää elämää, siten miten Raamattu opettaa. Kirkkokin seuraa maallisia mielihaluja, mitkä ei ole Jumalasta vaan maallisia eksytyksiä.
        Eivät ole ottaneet Jeesuksen suorittamaa sovitus armoa todesta, jotta se vaikuttaisi rakkautena.

        Jeesuksen veren kautta, jonka veren Jeesus vuodatti ristillä syntien anteeksi saamiseksi, sen sovituksen me saamme kun tunnustamme syntimme ja uskon kautta uskomme Herraan Jeesukseen, niin saamme pelastuksen ja iankaikkisen elämän, kun otamme pelastuksen vastaan sydämen uskossa. Se muuttaa sisimpämme rakastamaan Jumalaa ja Jumala antaa uskon voiman.

        "tunnustamme syntimme"

        helluntailaisethan EI tunnusta syntiä, helluntai-eksytyksen mukaan he
        syntyvätkin synnittöminä.

        helluntailaisuu on Raamatussa kirjoitettu: "väkevä eksytys" ja kun raamattu sanoo
        "väkevä", silloin se sitä on "päästä varpaiisin" - eksytys.

        Väkevää eksytystä kuulee helluntailaisjulistajilta, kun he julistavat, että Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai.

        UUDEN LIITON SAPATTI NIMENOMAAN ON LAUANTAI, VIIKON SEITSEMÄSPÄIVÄ. MUISTA !

        1234567---

    • Anonyymi

      Saatana on hajottanut Jumalan tahtoa alusta saakka.
      Maailma on pahan vallassa, miten asiat on ne täytyy muuttaa sellaiseksi miten tulee olla.

      Mikä on Jumalan tahto. Se on edessä.
      Kuvakulma on taaksepäin ei eteepäin. Se täytyy muuttaa. Miten tulee olla mikä on oikeudenmukaista. Ei kuka on vahvin ja viekkain.

      • Anonyymi

        Helluntailaisuus syntyi jo Paratiisissa, kun käärme sanoi naiselle: Ei mitän perisyntiä ole olemassa, Jumala valehtelee teille, ette suinkaan kuole, vaan tulette viisaiksi ja tulette sitten siihen ymmärtävään ikään ja osaatte erottaa hyvä ja pahan toisistaan.

    • Anonyymi

      Helluntailaiset ei tunnusta syntisyyttä Jumalan edessä, vaan sanovat olevansa jo syntyissään Jeesuksen veroisia.

      Syntyvät kuulemma suoraan Jumalan valtakunnan puolelle häävaatteet päällä.

      • Anonyymi

        Helluntailaisten kaste ei liity ihmisen syntiongelmaan mitenkään.

        Hellari sanoo, no kun se Jeesuskin kävi kasteelle, niin heidänkin tulee tehdä samalla tavalla.

        Jeesus kun kävi Johanneksen kasteella.

        Kristillinen kaste alkoi vasta Jeesuksen sovintoveren vuodattamisen jälkeen Jeesuksen lähetettyä taivaasta kasteeseen veden lisäksi oman Henkensä helluntaina.

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo

        Aika hurjaa.

    • Anonyymi

      Eli onko paavali Raamatun mulkku?

    • Anonyymi

      Jeesus "perusti" uuden uskonnon.

      Kol1:26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,

      Uuden liiton uskonto ilmoitetaan uudestisyntyneille uskovaisille.

      • Anonyymi

        Uusi uskonto ilmoitetaan Hengessä uudestisyntyneille uskoville.

        Efe3:5 jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille: >

    • Anonyymi

      Raamatussa ei ole vauvakastetta eikä konfirmaatiota.

      Rippikoulussa sentään joku voi tulla uskoon koska kuulee evankeliumia. Usko tulee kuulemisesta.

    • Anonyymi

      Jeesus sanoo:

      "Ja hän opetti ja sanoi heille: "Eikö ole kirjoitettuna, että minun huoneeni on
      kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi" Mark: 11: 17

      erilaiset myöhemmin syntyneet lahkot ei ole "kaikkien kansojen rukoushuoneeksi", vaan niissä "katsotaan henkilöön", vaikka Raamatussa:

      "Sillä Jumala ei katso henkilöön" Room: 2:11

    • Anonyymi

      Luterilaisessa katekismuksessa puhutaan etsikkoajasta.
      Vauvakastettu mitä etsikkoaika tarkoittaa?

    • Anonyymi

      Jeesus perusti ristillä seurakunnan, Jumalan temppelin (Joh. 2:19-22), joka ei ole käsin rakennettu. Apt. 7:48 ja 17:24. Tätä seurakuntaa sanotaan Kristuksen ruumiiksi (1 Kor. 12:27) ja elävän Jumalan seurakunnaksi. 1 Tim. 3:15.
      Tämä seurakunta, Jeesuksen verellä osteut ihmiset, on maailman suurin ja AINOA kristillinen seurakunta.

      • Anonyymi

        Amen tuohon edelliseen!

      • Anonyymi

        Joitakin on siirtynyt pois seurakunnasta ja liittynyt kirkkoon.

    • Anonyymi

      Kasteessa ei anneta syntejä anteeksi. Noinko vähän sinä Raamattua tunnet?

      • Anonyymi

        Totta. Jeesuksen veri puhdistaa synnistä. Ja sen jälkeen kuuluu mennä kasteelle.

      • Anonyymi

        Helluntailaisten monet erilaiset "kasteet" eivät ole mitään oikea yksi kaste (Ef.4:5), jossa Jumala pesee kaiken syntisyyden perisynnistä alkaen ihmisestä pois ja lahjoittaa puhtaaseen sydämeen oman uskon Hengen sinetin.

      • Anonyymi

        helluntailainen taas kerran EI USKO Raamatun sanaa:

        "kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI,
        silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan,
        sillä teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu" Apt: 2: 38-38

        "ANNA kastaa itsesi, ja PESTÄ POIS SYNTISI" Apt: 22:16

        Vauvakastettu mitä tarkoittaa etsikkoaika?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vauvakastettu mitä tarkoittaa etsikkoaika?

        "Kun minut ylennetään maasta, minä vedän KAIKKI tyköni" Joh: 12: 32

    • Anonyymi

      >>Jeesus oli Juutalainen ja luki Tooraa, ei Jeesus mitään uutta uskontoa perustanut, eikä perustanut maan päälle yhtään paikallisseurakuntaa.<<

      Jeesus perusti Uuden liiton seurakunnan

      Johanneksen evankeliumi:
      4:1 Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes >> Jakeen lisätiedot
      4:2 - vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa -

      Matteuksen evankeliumi:
      16:16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika."
      16:17 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
      16:18 Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.

      Luukkaan evankeliumi:
      22:17 Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne.
      22:18 Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee."
      22:19 Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."
      22:20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

      Apostolien teot:
      1:14 Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa. >> Jakeen lisätiedot
      1:15 Ja niinä päivinä Pietari nousi veljien keskellä, kun oli väkeä koolla noin sata kaksikymmentä henkeä, ja sanoi:

      Apostolien teot:
      1:21 Niin pitää siis yhden niistä miehistä, jotka ovat vaeltaneet meidän kanssamme kaiken sen ajan, jona Herra Jeesus kävi sisälle ja ulos meidän tykönämme
      1:22 Johanneksen kasteesta alkaen hamaan siihen päivään, jona hänet meiltä otettiin ylös, tuleman hänen ylösnousemisensa todistajaksi meidän kanssamme."
      1:23 Ja he asettivat ehdolle kaksi, Joosefin, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, lisänimeltä Justukseksi, ja Mattiaan.
      1:24 Ja he rukoilivat ja sanoivat: "Herra, sinä, joka kaikkien sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta sinä olet valinnut
      1:25 ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa."
      1:26 Ja he heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle, ja hänet luettiin niiden yhdentoista kanssa apostolien joukkoon.

    • Anonyymi

      Heprealaiskirje kertoo Jeesuksen uudesta liitosta.

      Hebrealaiskirje:
      8:8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, >> Jakeen lisätiedot
      8:9 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
      8:10 Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
      8:11 Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
      8:12 Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
      8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

      9:15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.

      10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, >> Jakeen lisätiedot
      10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
      10:21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
      10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
      10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
      10:24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
      10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.

      • Anonyymi

        Amen, noihin kahteen edelliseen viestiin!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amen, noihin kahteen edelliseen viestiin!!!

        monet jättää OMAN seurakuntansa, ja siirtyy eksyttäviin LAHKOIHIN.

    • Anonyymi

      >>Uskon sankarit on mainittu Vanhassa Testamenissa, jonka hellarit on heittänny roskikseen.<<

      Heprealaiskirjeessä Melkisedek on tärkeämpi, kun luvussa 11 mainitut uskon sankarit.

      Matteuksen evankeliumi:
      17:1 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. >> Jakeen lisätiedot
      17:2 Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.
      17:3 Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa.
      17:4 Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden."
      17:5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä."

      Hebrealaiskirje:
      7:1 Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet; >> Jakeen lisätiedot
      7:2 jolle Aabraham myös antoi kymmenykset kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas", se on "rauhan kuningas";
      7:3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti.

      7:11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan? >> Jakeen lisätiedot
      7:12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
      7:13 Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
      7:14 Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
      7:15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
      7:16 joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
      7:17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."

      7:28 Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.

      Hebrealaiskirje:
      8:1 Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,
      8:2 tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.

      Hebrealaiskirje:
      9:11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, >> Jakeen lisätiedot
      9:12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.

      10:10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

    • Anonyymi

      >>monet jättää OMAN seurakuntansa, ja siirtyy eksyttäviin LAHKOIHIN.<<

      Raamatun tekstien selkeä opetus on se että ihminen tulee ensin uskoon ja menee uskoontulon jälkeen kastelle ja sen jälkeen liittyy seurakuntaan ja osallistuu ehtoolliselle.

      Kaste ja ehtoollinen ovat tarkoitettu uskoontulleille uskovaisille.

      Kun ihminen on tullut uskoon ja uskoontulon jälkeen kastettu, niin hän voi osallistua seurakunnan ehtoolliselle.

      • Anonyymi

        suksi ny kuuseen, tuollaisella asenteella tahdotte ottaa vaan KUNNIAA ITSELENNE, tunnustamatta sitä tosiasiaa, että:

        "Kun minut ylennetään maasta minä vedän KAIKKI tyköni"
        Joh: 12: 32

        uskotko JEESUKSEEN ja siihen mitä JEESUS sanoo . vai uskotko "itse itsensä pelastaan" , aika vähän on silloin edes USKOA Jeesukseen !

    • Anonyymi

      Eivät kaikki pelastu vaikka ovat tehneet monet uskontpojen keksimät temput, juoineet ehtoollisella viiniä ja ovat lapsena kastellut ja monta muuta muuta taikuutta.

      • Anonyymi

        JEESUS sanoo:

        "Kun minut ylennetään maasta, minä vedän KAIKKI tyköni"
        Joh: 12: 32

        ja helluntailainen sanoo YLI Jeesuksen .

    • Jeesus opetti evankeljumin kuulemiseseen ja tekemään sen mukaan.
      Jeesus kulki sitten joka puolella Galileaa. Hän opetti seudun synagogissa, julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat. Matt.4:23,

    • Anonyymi

      Jos usko ei synny eikä pysy ilman Paavalin opetuksia, niin sellainen usko joutaakin mennä roskikseen.

      Tuon Paavilin heittäisi pois,sillä ei tekemistä mitään!

      • Anonyymi

        Ei ole kristitty, jos ei hyväksy Paavalin opetuksia.

    • Anonyymi

      Paavali...Matteus,Markus yms..ei ole paavalia..

    • Anonyymi

      Jeesus ei perustanut mitään uutta uskontoa .

      Ainoastaa maailman suurimman uskon !
      Hänen kauttaan käy tie valoon !

    • Anonyymi

      Kierrätyskamaa ne ovat kaikki uskonnot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6382
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4106
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      265
      2529
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1498
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      96
      1348
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1001
    Aihe