Kulttuurin rikastamista Tampereella

Anonyymi

PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS on tuominnut seitsemän miestä ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta. Jokainen tapaus oli erillinen, mutta uhri oli aina sama kehitysvammainen nainen.

Kaikki vastaajat ovat maahanmuuttajataustaisia. Vanhin vastaajista oli tekohetkellä 52-vuotias, nuorin 23-vuotias.

Koska oikeus salasi uhrin henkilöllisyyden, ei hänen ikäänsä kerrota.

ENSIMMÄISEN KERRAN nainen raiskattiin joulukuussa 2017. Viimeisin raiskaus tapahtui helmikuussa 2020.

Viisi miehistä raiskasi uhrin kerran, mutta kaksi vastaajaa syyllistyi tekoon kolmesti.

Uhrilla on kehitysvamma, joka vaikuttaa hänen käytökseensä ja selviytymiseensä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Jokainen vastaaja kiisti tienneensä kehitysvammasta.

Oikeuden pohdittavaksi jäi se, olisiko vastaajien pitänyt huomata naisen kehitysvammaisuus ja siitä johtuva avuton tila ulkoisista, objektiivisesti pääteltävissä olevista seikoista.

– Näyttö osoittaa yhtäpitävästi, että (asianomistaja) on altis johdattelulle ja hän on tottunut muiden ihmisten ohjaukseen eikä hän ole kykenevä kyseenalaistamaan muiden ihmisten määräyksiä, oikeus toteaa kaikissa seitsemässä tuomiossaan.

– (Asianomistaja) on itse kuulustelussa kuvannut sitä, että hän ei pysty kieltäytymään eikä sanomaan ”ei”. (Asianomistajan) on kuvattu olevan luottavainen ja utelias luonteeltaan. (Asianomistaja) on lapsenomaisen kiinnostunut asioista ja muista ihmisistä eikä osaa odottaa mitään pahaa muiden ihmisten taholta.

YLEISELLÄ TASOLLA oikeus arvioi, että kehitysvammaisuus on havaittavissa kansallisuudesta ja kulttuuritaustasta huolimatta.

– (Asianomistajan) kehitysvammaisuutta osoittavat piirteet ovat liittyneet vahvasti myös eleisiin, kehonkieleen, suhtautumiseen muihin ihmisiin ja pukeutumiseen.

Oikeuden mukaan uhri voidaan rinnastaa alle 16-vuotiaaseen lapseen. Uhri ei siten voi ilmaista suostumustaan sellaiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen, jota voidaan pitää seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavana.

UHRI OLI KOHDANNUT vastaajia eri puolilla Tamperetta, muun muassa Kauppahallissa, Koskipuistossa ja Kauppakeskus Duossa Tampereella.

Yhden vastaajan kohdalla oikeus piti tahallisuuden kannalta merkityksellisenä sitä, että vastaaja ilmoitti tulleensa tietoiseksi asianomistajan poikkeavuudesta, kun tämä oli huudellut hänen peräänsä kaupungilla.

– Lisäksi (vastaaja) oli tullut tietämään siitä, että (asianomistaja) oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä muiden ulkomaalaisten miesten kanssa.

Rikokset tapahtuivat pääasiassa vastaajien omissa asunnoissa.

Koskipuistossa uhrin tavannut vastaaja oli ottanut uhria kädestä kiinni keskustassa, vienyt bussipysäkille ja ryhtynyt suutelemaan. Sitten vastaaja oli vienyt uhrin asunnolleen Nekalaan, vaikka tämä oli sanallisesti vastustellut.

UHRIN SISKO SOITTI yhdelle vastaajista, nyt 55-vuotiaalle Sami Al-Mosawille, joka oli tuntenut uhrin pidempään ennen raiskausta. Kun sisko kertoi aikeista tehdä rikosilmoitus, vastaaja suhtautui asiaan siskon mukaan huvittuneesti sanoen, ettei poliisi usko häntä.

Myös 43-vuotias vastaaja oli tavannut ja keskustellut uhrin kanssa useita kertoja ennen kuin hän vei uhrin asunnolleen ja raiskasi.

Kolme kertaa raiskaukseen syyllistynyt Samir Jasin Kadir, 37, viittasi itse uhrin erikoisuuteen esitutkinnassa. Vastaajan mukaan hän lopetti suhteen asianomistajan kanssa, koska hän ei pitänyt tämän käytöksestä.

– Oikeudessa Kadir on tätä lausumaansa täsmentänyt sillä, että A oli toistanut liikaa asioita ja A:lla oli tuntunut olevan ”jokin puute”, oikeus kirjasi ratkaisuunsa.

YHTEENKÄÄN TEKOON ei syytteiden mukaan liittynyt väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Tuoreimmassa tapauksessa, helmikuussa 2020, nyt 51-vuotias vastaaja oli asianomistajan mukaan riisunut häntä aluksi väkisin.

Uhrille oli pyritty selvittämään seksuaalisen kanssakäymisen rajoja ennen tätä tapausta aiempien tapausten tultua lähipiirin tietoon.

Oikeus piti uskottavana sitä, että juuri keskustelujen vuoksi uhri poikkesi aiemmista toimintamalleistaan ja vastusteli riisumista juuri keskustelujen vuoksi.

JOKAISEN VASTAAJAN osalta oikeus totesi saman johtopäätöksen:

– Vastaajan on pitänyt sukupuoliyhteyteen (asianomistajan) kanssa ryhdyttyään tiedostaa, että (asianomistaja) on kehitysvammaisuutensa vuoksi lapsen tasolla. (Vastaaja) on siten hyväksikäyttänyt teon toteuttamisessa (asianomistajan) kehitysvammaisuutta ja loukannut (asianomistajan) seksuaalista itsemääräämisoikeutta syyllistyen siten raiskaukseen.

Oikeus määräsi vastaajat maksamaan uhrilleen kärsimyskorvauksia yhteensä 16 000 euroa.

62

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näitä vihreät haluavat lisää Suomeen.

      • Anonyymi

        Aika paljon on vihreissä ja demareissa luterilaisia. Siltä pohjalta ei ehkä ole niin tolkuttoman tyhmää laittaa aloitus tälle palstalle.

    • Tämä nyt on varsinaisen vastenmielinen juttu johtuen siitä, että uhri on vieläpä kehitysvammainen. Tosin en malta olla mainitsematta sitä, että valitettavasti tällaiset tapaukset tulevat todennäköisesti lisääntymään koska niin hyvää kuin tarkoitettiin aikoinaan itsemääräämisoikeudella, niin se sitten mahdollistaa tietyllä tavalla tällaisenkin. Tunnen vaan erään henkilön joka on kehitysvammahuollossa töissä ja on joskus maininnut sen, että he eivät voi puuttua siihen, että ketä kehitysvammainen haluaa tapailla ja jopa siinä tilanteessa, että epäilee jotakin rikollista niin poliisille on tehtävä ilmoitus ja homma etenee normaaliin tapaan eikä pystytä estämään ennen käräjöintiä tapailua . En tietenkään sano tuota mitenkään puolustaakseni tekijöitä.

      Olen aikaisemmin ilmoittanut kantani kaikenlaiseen raiskaamiseen, että minun puolestani oli tekijä kuka hyvänsä niin niille voi järjestää lopullisenkin ratkaisun, eipä ainakaan uusisi rikostaan. Suomi ei tietenkään tuollaiseen lähde mutta se muutos noissa voitaisiin tehdä aivan helposti, että missään suojaosastoilla ei noita istutettaisi ja, että tuomioita pidennettäisiin ja jos kyse on maahanmuuttajasta niin tuomion kärsittyään ensimmäiselle lähtevälle lennolle.

      • Anonyymi

        Punavihreät jarruttavat palautuksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Punavihreät jarruttavat palautuksia.

        No tuossahan se olisi hyvä kansalaisaloitteen aihe. Ihan varmasti nopeasti löytyisi allekirjoitukset.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No tuossahan se olisi hyvä kansalaisaloitteen aihe. Ihan varmasti nopeasti löytyisi allekirjoitukset.

        Ei vaan olla äänestämättä punavihreitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan olla äänestämättä punavihreitä.

        No minusta tuo ei ainakaan sitten kiinni. Sillä tuskinpa tuohon vaikuttaa enää aikoinaan Haloselle antamani ääni.

        Kansalaisaloitteen aiheeksi tuo sopisi hyvin ja onhan niillä nyt se merkitys, että kansantahto tulee esiin ja tuskinpa mikään puolue niin varmoilla on, että sen voisi täysin ohittaa.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No minusta tuo ei ainakaan sitten kiinni. Sillä tuskinpa tuohon vaikuttaa enää aikoinaan Haloselle antamani ääni.

        Kansalaisaloitteen aiheeksi tuo sopisi hyvin ja onhan niillä nyt se merkitys, että kansantahto tulee esiin ja tuskinpa mikään puolue niin varmoilla on, että sen voisi täysin ohittaa.

        Kepu on nykyään punavihreä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kepu on nykyään punavihreä.

        No aika harvoin on tullut keskustaakaan äänestettyä enemmän on äänet menneet kokoomukselle myös viimeksi. Tuo linja on periaatteessa pitänyt ihan kuntavaali tasollakin kerran tosin äänestin keskustalaista ja toisella kertaa Kd- edustajaa tosin molemmilla kerroilla tunsin nuo ihmiset hyvin.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No aika harvoin on tullut keskustaakaan äänestettyä enemmän on äänet menneet kokoomukselle myös viimeksi. Tuo linja on periaatteessa pitänyt ihan kuntavaali tasollakin kerran tosin äänestin keskustalaista ja toisella kertaa Kd- edustajaa tosin molemmilla kerroilla tunsin nuo ihmiset hyvin.

        RKP on nykyään myös punavihreä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        RKP on nykyään myös punavihreä.

        Kertaakaan en ole heitä äänestänyt joskus aikoinaan vielä olisi voinut mutta ehdokkaat oli niin pösilöjä, etten sitten viitsinyt.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Kertaakaan en ole heitä äänestänyt joskus aikoinaan vielä olisi voinut mutta ehdokkaat oli niin pösilöjä, etten sitten viitsinyt.

        Et sinä ai aikaan Kokoomusta äänestä! 🤣🤣🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä ai aikaan Kokoomusta äänestä! 🤣🤣🤣

        Nimenomaan kokoomusta olen äänestellyt jostain kumman syystä sinä vaan olet saanut päähäsi jotakin muuta.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No tuossahan se olisi hyvä kansalaisaloitteen aihe. Ihan varmasti nopeasti löytyisi allekirjoitukset.

        Voi kun joku osaava tekisi kansalaisaloitteen. VArmasti saadaan eteenpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP on nykyään myös punavihreä.

        RKP on aina tietyiltä osin ollut punavihreä. Just näissä mokujen hyysäysasioissa. Omissa kieli- ja talousasioissa ovat "kokoomuslaisia" kuten myös suomenkielisiä hyödyttävissä asioissa panevat jarrut pohjaan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punavihreät jarruttavat palautuksia.

        Seisovat rikollisten takia jopa lentokoneissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun joku osaava tekisi kansalaisaloitteen. VArmasti saadaan eteenpäin.

        Uskon myös , ettei kauan menisi kun olisi nimet alla.
        Suurin osa jopa todella maahanmuuttaja myönteisistä on sitä mieltä, ettei rikollisia tulisi hyysäillä.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Uskon myös , ettei kauan menisi kun olisi nimet alla.
        Suurin osa jopa todella maahanmuuttaja myönteisistä on sitä mieltä, ettei rikollisia tulisi hyysäillä.

        Kokeile olla loppupäivä pois palstalta. Vai oletko jo täysin addigtoitunut?

      • En oikein ymmärrä mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää kun minulla on loppujen lopuksi hyvinkin oikeistolaiset ajatukset ja olenpa sanonut jopa , että Halla-ahollakin on osittain ihan fiksut puheet. Ei se, että kannattaa tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia tarkoita automaattisesti sitä, että olisi joku punavihreä viherpiiperö elokapinallinen kaiken sietävä kukkahattutäti.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        En oikein ymmärrä mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää kun minulla on loppujen lopuksi hyvinkin oikeistolaiset ajatukset ja olenpa sanonut jopa , että Halla-ahollakin on osittain ihan fiksut puheet. Ei se, että kannattaa tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia tarkoita automaattisesti sitä, että olisi joku punavihreä viherpiiperö elokapinallinen kaiken sietävä kukkahattutäti.

        Eikö elämässäsi ole muuta kuin tämä palsta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeile olla loppupäivä pois palstalta. Vai oletko jo täysin addigtoitunut?

        Kokeile sinä samaa, vai oletko jo täysin addiktoitunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeile sinä samaa, vai oletko jo täysin addiktoitunut?

        Taisi tulla sinua kohti.
        😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kokeile olla loppupäivä pois palstalta. Vai oletko jo täysin addigtoitunut?

        Kuuleppas Jaksuhali puhu vain itsestäsi. Huilaa välissä niin jaksat sitten Juhannuksena paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi tulla sinua kohti.
        😁

        Sinua kohti näemmä tuli, Ulla-Viivi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö elämässäsi ole muuta kuin tämä palsta?

        Juuri tällä hetkellä ei ole muuta, että ihan ajattelin sinulle pitää hetken seuraa, ettei sinun tarvitse sitten illalla kaipauksen saattelemana kaivella vanhoja kommenttejani joihin rustailet vastauksia lukemattomilla nimimerkeilläsi.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Kuuleppas Jaksuhali puhu vain itsestäsi. Huilaa välissä niin jaksat sitten Juhannuksena paremmin.

        Et pysynyt taaskaan hillitsemään maanisuuttasi.
        😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua kohti näemmä tuli, Ulla-Viivi.

        Ai, niin olin muuten unohtanut tuon hänen uuden nimensä. Hyvä, että muistutit 👍

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Juuri tällä hetkellä ei ole muuta, että ihan ajattelin sinulle pitää hetken seuraa, ettei sinun tarvitse sitten illalla kaipauksen saattelemana kaivella vanhoja kommenttejani joihin rustailet vastauksia lukemattomilla nimimerkeilläsi.

        Eikö ”vaimosi” kaipaa huomiotasi?

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ai, niin olin muuten unohtanut tuon hänen uuden nimensä. Hyvä, että muistutit 👍

        Oletko sinä aikuinen vai lapsi ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ”vaimosi” kaipaa huomiotasi?

        Eiköhän tuo hetken pärjää . Eikä varmaan oikein tykkäisikään jos menisin työntekoa häiritsemään.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Eiköhän tuo hetken pärjää . Eikä varmaan oikein tykkäisikään jos menisin työntekoa häiritsemään.

        Sinun hetkesi on 24/7.

      • Heimo.Vesa kirjoitti:

        Oletko sinä aikuinen vai lapsi ?

        Jahas, neiti onko tämä nyt uusin nimimerkkisi ? Onhan tuo nyt vähän miehekkäämpi kuin Jaksuhali mutta vain aavistuksen.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Jahas, neiti onko tämä nyt uusin nimimerkkisi ? Onhan tuo nyt vähän miehekkäämpi kuin Jaksuhali mutta vain aavistuksen.

        Ilmeisesti olet täysin sekaisin.

      • Anonyymi
        Heimo.Vesa kirjoitti:

        Ilmeisesti olet täysin sekaisin.

        Se on täynnä someraivoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on täynnä someraivoa.

        Älä jaksa, tuo sinun omien kommenttiesi komppaaminen on jo myötähäpeää aiheuttavaa.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Älä jaksa, tuo sinun omien kommenttiesi komppaaminen on jo myötähäpeää aiheuttavaa.

        Kirjoituksesi kertovat sinusta itsestäsi. Nuppusi on jo ihan sekaisin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoituksesi kertovat sinusta itsestäsi. Nuppusi on jo ihan sekaisin.

        Kuulepas Neiti Ulla-Viivi kannattaisiko mennä hetkeksi huilaamaan niin jospa sitten tuo "nuppusikin" jaksaisi paremmin taas 😏

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Kuulepas Neiti Ulla-Viivi kannattaisiko mennä hetkeksi huilaamaan niin jospa sitten tuo "nuppusikin" jaksaisi paremmin taas 😏

        Siinä taas suomalainen karjankasvattaja esittelee sivistystään.
        😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä taas suomalainen karjankasvattaja esittelee sivistystään.
        😂

        Tuo nimi sopii sinulle kuin nenä päähän. Olenkin pitänyt sinua vähän sellaisena Itku-Iikkana vaikka olet niin väittänyt olevasi mies.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Tuo nimi sopii sinulle kuin nenä päähän. Olenkin pitänyt sinua vähän sellaisena Itku-Iikkana vaikka olet niin väittänyt olevasi mies.

        Siinä onkin sinun älykkyydellesi sopivaa puuhaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä onkin sinun älykkyydellesi sopivaa puuhaa.

        No, no, Ulla-Viivi ei kannata puuttua miesten asioihin.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No, no, Ulla-Viivi ei kannata puuttua miesten asioihin.

        Sinäkö olet mies?
        🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö olet mies?
        🤣🤣🤣

        Se mikään mies ole vaan pikku Viivi-Ulla.
        😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se mikään mies ole vaan pikku Viivi-Ulla.
        😁

        Voi Neiti Viivi-Ulla koeta nyt vaan kestää.
        Eihän tuossa mitään ole kyllähän kaikki on palstalla huomanneet naismaisuutesi että älä turhaan enää yritä peitellä.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Voi Neiti Viivi-Ulla koeta nyt vaan kestää.
        Eihän tuossa mitään ole kyllähän kaikki on palstalla huomanneet naismaisuutesi että älä turhaan enää yritä peitellä.

        Homoutesi tosiaan on tullut kaikille selväksi.
        😁

      • Anonyymi
        Heimo.Vesa kirjoitti:

        Oletko sinä aikuinen vai lapsi ?

        Kivat Aatu-viikset sinulla, Ulla-Viivi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivat Aatu-viikset sinulla, Ulla-Viivi.

        Oletko kade, Pallopää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kade, Pallopää?

        En ole Ulla-Viivi, ne näyttävät niin h-o-m-o-m-a-i-s-i-l-t-a, Ulla-Viivi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole Ulla-Viivi, ne näyttävät niin h-o-m-o-m-a-i-s-i-l-t-a, Ulla-Viivi.

        Kävikö taas tunteisiin? 🤣

      • Anonyymi
        JaksuhaIi kirjoitti:

        Kävikö taas tunteisiin? 🤣

        Kävi. 🥲

      • Anonyymi
        JaksuhaIi kirjoitti:

        Kävikö taas tunteisiin? 🤣

        Ei käynyt, Ulla-Viivi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei käynyt, Ulla-Viivi.

        Rekkaa siitä itsellesi nikki, Pallopää. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seisovat rikollisten takia jopa lentokoneissa.

        Ympärileikkaus aiheuttaa paljon tuskaa rikollisuutta huumeita ....väkivaltaa.....faaraoiden kulttuuria. Haaremissa naiset on vain sitä varten.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Uskon myös , ettei kauan menisi kun olisi nimet alla.
        Suurin osa jopa todella maahanmuuttaja myönteisistä on sitä mieltä, ettei rikollisia tulisi hyysäillä.

        Heillä on omat maat historia Arabiassa voidaan palauttaa.

      • Anonyymi

        Niillä vammaisilla, joilla on iso riski tulla jollain tavalla hyväksikäytetyiksi olisi hyvä olla oma virallinen huoltaja, jolla on oikeuksia puuttua asioihin, kun vammaista kohdellaan kaltoin tai hän on siinä vaarassa. Huoltajan ei tule rajoittaa vammaisen vapauksia kuin hyvin harkitusti, suojella tätä esimerkiksi selvästi vääränlaiselta seuralta, seksuaaliselta tai rahalliselta hyväksikäytöltä.

        Kaiketi tuo asia on niin, että saavat virkaholhoojan mutta käytännössä nuo vastaavat vain taloudellisista asioista eivätkä välttämättä edes ole koskaan tavanneet henkilöä. Tuo mitä sinä ehdotat vaatisi taas sen , että henkilö asetetaan holhouksen alaiseksi ja tuota on kyllä Suomessa hankala saada.

    • Anonyymi

      Tällaista se on tänäpäivänä ja näitä samoja tyyppejä Haavisto ,Ohisalo ja punavihreät käyvät lentokoneella hakemassa lisää.

      • Anonyymi

        Juuri niin.

    • Anonyymi

      Sillä lailla.

    • Anonyymi

      Ympärileikkaus vaikuttaa.

      • Anonyymi

        Miten?

    • Anonyymi

      No tuo on vielä pientä verrattuna kotoisiin lestoihin. Nuo sentään tuomittiin. Lestat pelottelevat uhrit hiljaisiksi.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe