Harvinaisen asiallinen artikkeli Helatorstaista IS

Anonyymi

” TODELLISUUDESSA hela-sana tulee suomen kieleen ruotsista, ja sen takana on pyhää merkitsevä sana hel tai helg.

Torstai on siis pyhä.

Helgista tuli hela, sillä ruotsin kielen g-voima ei entiseen aikaan tuntunut mieluiselta suomalaisessa suussa ja siellä nielun perillä.

Pyhyys tulee kristillisestä perinteestä. Kyseessä on, ei enempää eikä vähempää kuin Kristuksen taivaaseen astumisen päivä. Tämä tapahtui ikivanhan kristillisen tiedon mukaan 40 päivää pääsiäisen jälkeen.”
” Paljon käytetyn nyrkkisäännön mukaan pääsiäispäivä on ensimmäinen sunnuntai kevätpäiväntasauksen jälkeisen ensimmäisen täysikuun jälkeen.

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, täytyy muistaa kevätpäiväntasauksen siirtyilevän hiukan päivämäärästä toiseen johtuen ajanlaskuumme sisältyvästä valitettavasta, mutta luonnollisesta epätarkkuudesta.

Pääsiäisenä Jeesus kuoli ja haudattiin, mutta ei lopullisesti.

Siksi vietämme helatorstaita.

RAAMATTU tietää Jeesuksen liikkuneen ylösnousemuksensa jälkeen maan päällä 40 päivän ajan ja nousseen vasta sen jälkeen taivaaseen.

Tämä jakso sisälsi yllättäviä näyttäytymisiä ja tulevaisuuteen haasteiden kohtaamiseen tähtäävää ja kristillisiä hedelmiään kauas kantanutta opetustoimintaa.”

Kiitos sekulaarille medialle!

https:/www.is.fi/kotimaa/art-2000008843874.html

7

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Edes ”perus”luterilainen ei tiedä tuota.

      • Anonyymi

        Nyt tietää.


    • Jeesus siis laskeutui alas taivaasta ja nousi sinne takaisin.

      • Anonyymi

        Jeesus syntyi ihmkseksi maan päälle. Ei laskeutunut mistään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus syntyi ihmkseksi maan päälle. Ei laskeutunut mistään.

        Johannes 3:13 “Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.”


    • Anonyymi

      Iloitsin myös tästä artikkelista, mutta samalla en voi olla miettimättä milloin vassarit haluavat nuokin päivät pois kalenterista, ne kun eivät edusta "oikeaa tasa-arvoa". Vieläkö saadaan suvivirttä laulaa koulujen päättäjäisissä, kohta on aika.

    • Anonyymi

      oletko nähnyt helga neidin kyvyssä ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      277
      6154
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      64
      3208
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      2971
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2367
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      73
      1817
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1572
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      195
      1526
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1481
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      112
      1428
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      88
      1343
    Aihe