Kohta 820k

Palvelun kautta on eronnut 819486 henkilöä, eilen 41.

Kesää kohti hiljenee entisestään, ja erovirtaa on ohjattu enemmän DVV:lle. Silti, lienee juhannukseen mennessä 820 000 eroa täynnä.
12966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Milloin saadaan miljoona täyteen? Se on jo uutisen arvoinen asia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei välttämättä koskaan. Erovirrasta entistä suurempi osa ohjautuu DVV:lle, ja EK:n osuudeksi jäänee noin 35 000 vuodessa. Sitä vauhtia menisi siis viitisen vuotta. Ja jos DVV:n palvelu paranee, voivat lähes kaikki erot tapahtua sitä kautta.

    (Sitten toinen kysymys on se, miten pitkään valtionkirkkojärjestelmä nykyisellään säilyy. Arvelen kyllä itse, ettei edes jäsenosuuden tippuminen alle puoleen välttämättä kovin nopeasti johda muutoksiin. Kastettujen määrä puolestaan on edelleen niin suuri, että 18 vuoden kuluttuakin potentiaalisia eroajia on runsaasti.)

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eli miljoona eroa kyllä tulee täyteen, mutta eroakirkosta.fi:n kautta siihen menee kauemmin kuin kirkon tilastojen. Harmi, että kirkon tilastot päivittyvät hitaasti ja myöhässä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Eli miljoona eroa kyllä tulee täyteen, mutta eroakirkosta.fi:n kautta siihen menee kauemmin kuin kirkon tilastojen. Harmi, että kirkon tilastot päivittyvät hitaasti ja myöhässä.

    On kirkosta toki kaikkiaan eronnut useampi kuin miljoona, jos lasketaan vuodesta 1923 alkaen. Hmm... jos laskisi 10k per vuosi keskiarvolla 80 vuotta, päätyisi arvioimaan että kaikista kirkosta eroamisista (siitä alkaen, kun ei tarvinnut samalla liittyä toiseen uskontokuntaan) eroakirkosta-palvelun kautta on tehty puolet.

    Äänestä

Keskiviikkona?

Äänestä
  • Aloittaja

    Juurikin keskiviikkona eli tänään. Iltapäiväkahdelta, veikkaan.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Juurikin keskiviikkona eli tänään. Iltapäiväkahdelta, veikkaan.

    Klo 14 oli koossa 820 001 eroa.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Klo 14 oli koossa 820 001 eroa.

    No saakeli, pitää ryhtyä ennustajaksi tai profeetaksi. :)

    Äänestä

Vuonna 2025 tulee miljoona eroa täyteen. Saako miljoonas eroaja jonkun palkinnon?

Äänestä
  • Aloittaja

    Eihän se huono idea olisi... ja on tässä aikaa laittaa koodiin joku pieni lisäviritys.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eihän se huono idea olisi... ja on tässä aikaa laittaa koodiin joku pieni lisäviritys.

    Tarjotkaa 1000 euroa ja uutisoikaa asia, niin johan erovirrat taas piristyvät ja DVV osuus pienenisi.

    Teillä on kyllä tuo raha varaa tarjota (vaikka omasta pussista)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarjotkaa 1000 euroa ja uutisoikaa asia, niin johan erovirrat taas piristyvät ja DVV osuus pienenisi.

    Teillä on kyllä tuo raha varaa tarjota (vaikka omasta pussista)

    Tai sitten hidastuisi kun kaikki kyttäsivät tuota rahasummaa. Tuo kannattaa uutisoida vasta sitten kun ollaan tosi lähellä eli 995 000 on eronnut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Palvelun kautta on eronnut 819486 henkilöä, eilen 41.

Kesää kohti hiljenee entisestään, ja erovirtaa on ohjattu enemmän DVV:lle. Silti, lienee juhannukseen mennessä 820 000 eroa täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu