Apinalauma

Hajotti Mantan suoja-aidan kun piti päästä esittämään typeryytensä . Aikuiset äijät pulikoi ja kiipes patsaalle kännissä. Voi ku ois edes hajonnu toimata ja tullu ruumiita...eikö toi ole jo sakon paikka noille mölyäjille......
54136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Mielestäni on surullista ja järkyttävää että jääkiekkofaninkaltaisille rakennetaan raja-aita Mantan ympärille.

Natsima

Äänestä
  • Olis pitänyt rakentaa auta jääkiekkofanien ympärille, heittää sinne syötävää ja juotavaa ja päästää aamulla ulos. Jos rikkominen on tärkein osa juhlintaa, niin se kertoo kaiken tarvittavan

    Äänestä

  • Samaa ajattelin, kenen idea oli rakentaa kamala, kansalaisia halventava karsina kauniin patsaan ympärille kauniissa Helsingissä. Inhottavan ennakkoluuloinen, derkkutyylinen asenne ja näyttävä uutisoiminen ilmaisi jo ennalta epäkunnioitusta kansalaisia ja juhlaa kohtaan. Syyttäköön Nasima itseään kun ei ole keksinyt yhtään sivistyneenpää ratkaisua hehkuttamaansa ongelmaan. Turha sitäpaitsi jälkeenpäin vielä olla ilon pilaaja ja urputtaa. Patsashan on edelleen pystyssä. Alkakaa nyt siellä kaupunginhallituksessa jo etukäteen miettimään vähemmän provosoivaa, sivistyneempää ja kansalaisten ihmisarvoa kunnioittavampaa ratkaisua. Saitte mitä tilasitte, oliko muka yllätys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa ajattelin, kenen idea oli rakentaa kamala, kansalaisia halventava karsina kauniin patsaan ympärille kauniissa Helsingissä. Inhottavan ennakkoluuloinen, derkkutyylinen asenne ja näyttävä uutisoiminen ilmaisi jo ennalta epäkunnioitusta kansalaisia ja juhlaa kohtaan. Syyttäköön Nasima itseään kun ei ole keksinyt yhtään sivistyneenpää ratkaisua hehkuttamaansa ongelmaan. Turha sitäpaitsi jälkeenpäin vielä olla ilon pilaaja ja urputtaa. Patsashan on edelleen pystyssä. Alkakaa nyt siellä kaupunginhallituksessa jo etukäteen miettimään vähemmän provosoivaa, sivistyneempää ja kansalaisten ihmisarvoa kunnioittavampaa ratkaisua. Saitte mitä tilasitte, oliko muka yllätys.

    Mitä sitten olisi ameeba-aivoisille riehujille pidike olla tuhoamatta yhteistä ja toisten omaisuutta muka juhlinnan nimissä?

    Äänestä

Kiljupersu ja natzidemareiden juhlintaa ei saa estää

Äänestä

Tynkä kisat.

Äänestä
  • Miksi joka tuutista tulee jääkiekkoa. Vielä uutisissa pitää käytää aikaa tähän ja heti perään urheilua.

    Äänestä

Kertoo kaiken noiden tyyppien älyn tasosta eli erittäin matala. Havis Amanda on vanha, jo hauras patsas. Tärkeä nähtävyys ja arvokas. Idioottien pakko rynniä läpi aitojen, että pääsee kiipeämään. Tyhmä, tyhmempi, jääkiekkofani.

Äänestä
  • Saa siis ampua ilotulitteita muulloinkin kuin uutenavuotena tiettyyn kellon aikaan ja saa aiheuttaa meteliä.
    Taidan minäkin huudattaa auton äänimerkkiä ja ammun ilotulitteita yöllä kolmen aikaan jossain asuintaajamassa jos joku esim. voittaa pitsinnypläyksen maailman mestaruuden.

    Äänestä

  • ''Havis Amanda on vanha, jo hauras patsas. ''

    Vanha se on mutta pronssi ei haurastu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ''Havis Amanda on vanha, jo hauras patsas. ''

    Vanha se on mutta pronssi ei haurastu.

    Kyllä metalli väsyy jatkuvalla taivuttelulla. Suihkukoneillakin on elinpäivänsä loppu.

    Äänestä

Tämä Mantan patsas on suojeltava. Alkuperäinen on vietävä museoon lasivitriiniin ja torille rakennettava ruostumattomasta teräksestä uusi, joka kestää kiipeilyn varmasti. Kiipeilköön siinä vaikka joka päivä. Umpi teräs ei ruostu ja kestää seuraavat 1000 vuotta. Joku akka, hehtaariperse siellä istui lungisti Mantan olkapäillä eikä piitannut yhtään, kestääkö herkkä taide-esine tuollaista.

Äänestä
  • Onko selvitetty perseen omistaja maksamaan Mantan korjausta?

    Äänestä

Mielenkiintoista että poliisi harjoittaa jos ilmastoaktivistit osoittaa mieltä rauhanomaisesti ja vie heitä putkaan mutta lätkäfanit ja häiriköidä aamuyöstä ja roskata sekä ampua ilotulitteita toukokuussa.

Äänestä
  • samaa mieltä

    Äänestä

  • Kaikki maksaa lystin vaikkei edes kiinosta jääkiekko.

    Äänestä

Tälläinen Esimerkki näyttää kuinka jälkikasvu sitten käyttäytyy, kun jokin ns, voitto tulee urheilusta.
Mutta, kuinka aikuiset ihmiset viitsivät näyttää tyhmyytensä julkisesti. Mielestäni vaikka kuinka olikin VOITTO niin tuollaisessa mekastamisessa ja pahanteossa ei ole järjen hitustakaan.

Koko sakki pitäisi laittaa korjaamaan/siivoamaan vahingot. Eikä mikään työpäivä olisi syy jäädä pois. sanoisin: Sitä saa, mitä tilaa. Urheiluvoittoa voi juhlia ihmisiksi, eikä näyttää vähäjärkiseltä gorillalta.

Äänestä
  • ''Mutta, kuinka aikuiset ihmiset viitsivät näyttää tyhmyytensä julkisesti.''

    Täällä suolikaksnelosella voi näyttää tyhmyytensä anonyymina. Ole kiitollinen.

    Äänestä

No jos innostuu jostain kilpailusta kumilätkän perässä syöksyilystä, niin kertoohan se paljon.

Äänestä

jääkiokon voi lopettaa niin ei tule näitä riehumisia.

Äänestä

Marin taas julkisesti juopotteli matsissa! Saako sinne viedä viinaa???

Äänestä
  • Onko juopottelua jos ottaa lasillisen tai kaksi viiniä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko juopottelua jos ottaa lasillisen tai kaksi viiniä?

    Itse asiassa on jos joka ilta sitä vetää. Se on juuri sitä naisten tissuttelua.

    Äänestä

TÖRKEÄÄ !!! jääkiekko väki tolloja.

Äänestä

Tämä Helsinki on saareke missä lymyää joukko työttömiä ja työtävieroksuvia pössyttelijöitä kaljoittelijoita jotka urheilun tai tekaistujen ilmastomuutoksen varjolla huumattuna tekevät älyttömyyksiä ja hajoitetaan milloin mitäkin. Tänne on pesiytynyt yhteiskunta rauhan rikkojia rikollisia taskuvarkaita varastelijoita elokapinoitsijaliike joissa pössyttely on kunnia asia.
Kapakat pullistelevat huume ja narkomaaneja joita suojelee maanhallituksen emakot

Äänestä
  • Missä olivat poliisit ja järjestysmiehet. Saatana jos olisin ollut paikalla, niin yksikään ei olisi mennyt lähellekään Mantaa. Ja jos olisi mennyt, niin elävänä ei olisi takaisin tullut...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä olivat poliisit ja järjestysmiehet. Saatana jos olisin ollut paikalla, niin yksikään ei olisi mennyt lähellekään Mantaa. Ja jos olisi mennyt, niin elävänä ei olisi takaisin tullut...

    Siellä piti olla jotain vartijoita?? Eivät pystyneet mitään tälle vandaalilaumalle?

    Äänestä

Jos juhlia pitää, niin kiivetkää talonne katolle. Patsas ei saa kärsiä ihmisten tyhmyydestä. Jotain kunnioitusta mennyttä aikaa kohtaan. Käytöstavat puuttuu. Sitä paitsi tuo voitto ei vaikuta mitenkään kenenkään elämään. Se on vaan yx voitto.

Äänestä

Kuka haluaa olla särkemässä 1906 tehdyn patsaan? Vain sellainen, jolla ei ole sydämen sivistystä. Niitä on tänä päivänä enenevässä määrin, valitettavasti:(

Äänestä

Olisi kannattanut laittaa pleksit ympärille, Manta olisi näkynyt ja vaikea niitä olisi kaataa kun olisi niitattu kunnolla kiinni.

Äänestä

Ei sitten muuta kuin sellainen Ranskalainen rauta-aita tälläisille Helsinkiläis tolloille, joka paikkaa, missä EI saa kiipeillä eikä rällästää.

Näyttää maailmalle kuinka tyhmiä ja idiootteja täällä asuu, etteivät ymmärrä, että aidatulle aluulle ei saa mennä, eikä tietysti rikkoakkaan sitä. Eläimetkin on viisaampia kuin nuo urheilutyperykset, mutta eihän tälläisillä olekkaan sitä järjenhitusta.

Äänestä
  • ''Näyttää+maailmalle+kuinka+tyhmiä+ja+idiootteja+täällä+asuu,...''Helsingin+asukkaista+65%+on+juna+tuonut+jostain.+Ehkä+sinun+serkkusikin+oli+Mantalla+örveltämässä....

    Äänestä

Stara teki sen suojauksen.Näkihän sen sokeekin, ettei se ketään pidättele. Onhan siellä tupa täynnä suunnittelijoita. Rautakaupasta löytyy kyllä tarvikkeita, ei jää yhden patsaan suojaus siitä kiinni.

Äänestä

Seuraavia kisoja varten kaupunki voi rakentaa aikuisille mitoitetun korkean kiipeilytelineen, malli leikkipuistoista. Sinne sitten kännissä keikkumaan. Mantan ympärille aitaus ja poliisit passiin. Mielelläni veroja maksan, että saadaan pientä pelotetta örveltäjille.

Äänestä
  • Halpa ja luonnonmukainen ratkaisu. Sama vanerista tehty rakennelma, kuitenkin käsiteltävä luonnon venetervalla, jonka voi laittaa ruiskuttamalla. Kestää kuivua useita päiviä.

    Terva on vaaraton puusta saatava aine joka ei ole myrkyllinen, mutta estää varmasti rakenteiden hajottamisen. Tekijäkin tietää käyneensä patsaan läheisyydessä.

    Tervaa käytetään esim kirkon paanukatoissa joka antaa monivuotisen suojan.

    Äänestä

Näkis senkin päivän, että stadin rattaissa saatais ensi vuodeksi toi homma hoitoon. Silloinhan on taas kisat. Perustetaan poliittinen komitea miettimään ongelmaa ja sen jälkeen vielä yritetään tehdä päätös. Vihreät nyt ainakin vaatii vertaistukea näille kiipeiljöille, kun ei saa toteuttaa itseään.

Äänestä

Yks apina oli kiivenny sähkötolppaan Tre lla ja pudonnu. Mitä v---ua se sinne tolppaan kiipes??????

Äänestä
  • Kuvitteli saavansa julkisuutta tempullaan, no toivottavasti kärventyikin tai ainaskin mursi molemmat lonkkaluunsa.

    Mitä ihmettä nämä Idioottit tekevät oikeesti, eivät ole mitään jääkiekkokaukalossa tehneet asian hyväksi ja sitten kuiteskin aiheuttavat yhteiskunnalle suuret suuret laskut tempuillaan, kun kuvittelevat viinapäissään olevansa jotakin muuta.

    Kyllä nämä kiekkosankarit kuuluisivat saavan juhlia työnsä tekoa, eikä jotkut kusipäät sottaamassa ja rikkomassa paikkoja.

    Äänestä

Mistä näitä s..tanan joutilaita riittää sotkemaan puoli kaupunkia?

Äänestä
  • Mistä tälle palstalle riittää joutilaita kirjoittelemaan, kello 06:15 alkaen.....

    Äänestä

Useinmiten tälläiset särkijät ja sotkijat, ovat mitään omistamattomia luusereita. Eivät osaa kunnioittaa toisen omaisuutta, kun sitä ei itselläkään ole ja yleistä siisteyttä, kun ei itse tarvitse huolehtia mistään. Kunta huolehtii rappukäytävät ja pihat.

Äänestä
  • Joidenkin takia kannattaa olla kaukana ja soitteleminen yrityksistä loppuu,kun ei vastata sekä ostetaan muualta.

    Äänestä

Apinalauma..Onko matut jo sielläkin riehuneet ?

Äänestä
  • Kutka matut. Lätkäpersut siellä juhlivat ja poliisipersut katsoivat hymysiun kuinka Suomi saatiin takaisin.

    Äänestä

  • Älä loukkaa apinoita. Riehujat olivat eläimiäkin alempia olijoita.

    Äänestä

Joukossa tyhmyys tiivistyy 👹

Äänestä

Millainen kansa sellaiset kaupunginjohtajat.

Äänestä

Ongelma on siinä, että lainsäädäntö on tönkkömäinen ja jäykkä. Ero aikuisen ja lapsen välillä on sama, kun voisi väittää, että on vain talvi ja kesä. Eli kesä alkaa maaliskuussa, ja talvi alkaa syyskuussa?

Aikuisuus pitäisi virallistaa 30:een ikävuoteen. Ennen sitä hlö on "nuori aikuinen", ja lapseen voitaisi laittaa "varttunut nuori", joka alkaisi n. 13-14 ikävuoden paikkeilta. Tätä aiemmin hän on "lapsi".
Joten - montako varttunutta nuorta siellä riehui, ja käyttäytyi kuin apinat kiipeillen mihin hyvänsä, mihin kiivetä saattaa?

Kun on suuret juhlat, ihmiset pyrkivät mahdollisimman korkealle, koska se on ainoa hetki, jolloin saavat periaatteessa kansan luvan yrittää osoittaa, että ovat jotakin.

Miksi vanhukset ja upseerit eivät tee niin? Heillä on jo asema. Ne, jotka kiipeilevät, haluavat osoittaa, että kaipaavat asemaa. Ja tässä ongelma on se, että he uskovat, että virallinen käsitys heistä on totuus.

Äänestä

Palkatkaa ensi kerralla jokin moottoripyöräjengi suojelemaan. Palkkiota eivät saa jos yksikin "sankari"pääsee häiritsemään Mantanrauhaa. Eiköhän Manta saa olla rauhassa.

Äänestä

IS kysyy mitä pitäisi tehdä asialle.No pari kiipeilijää kun ammutaan alas nii eiköhän se riitä.

Äänestä

Vanhemmat käykää koululuilla päättäjäispäivänä. niin " niin yllätyt".Käytävät niin täynnä roskaa ettei tahdo löytää kohtaa jossa ei olisi roskaa.Pulloja karkipaperia ym.Purkaa seinillä ja lattialla.Nyt on aika puuttua tähän. Miten lapsia ja nuoria kasvatetaan.Ollaaan kuin mitään vastuuta vailla.Kysykää siivoojiltä.

Äänestä

Se oli Nasimalle kuitti, kun opetti suomalaisia tavoille.

Äänestä

Lihan syönti ja alkoholi teettää petomaisia tekoja!

Äänestä

Jumalansanaa kunnioittaen voi kunnioittaa myös esivaltoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hajotti Mantan suoja-aidan kun piti päästä esittämään typeryytensä . Aikuiset äijät pulikoi ja kiipes patsaalle kännissä. Voi ku ois edes hajonnu toimata ja tullu ruumiita...eikö toi ole jo sakon paikka noille mölyäjille......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu