Goldi joutuu vastuuseen Uskonto palstalla..

Pari viimeistä esimerkkiä valemikkojen herjaavasta törkykirjoittelusta löydätte otsikkojen Lesboudesta ja Pertin lankeemus alta .Herjaukset ovat kirjoitettu 17.4.2002. Muitakin löytyy . Myös nimimerkki Pakana (M) :n allekirjoittaneeseen kohdistuviin jatkuviin vääristelyihin ja solvauksiin ette myöskään ole puuttuneet. Palstan häiriökäyttäytyminen on vain pahentunut .Vaikka siitä jo 16.2.2002 nimim. Juristi kirjoitti otsikolla Pakana (M) solvaa Mikkoa rangaistavalla tavalla.

Nyt siitä on tultava loppu. Vaadin että te vastuullisena palstanpitäjänä välittömästi poistatte em. kirjoitukset. Että herjaus –ja eksytyskirjoittajien henkilöllisyydet myös selvitetään . Vaadin ehdottomasti että myös vastaavan tyyppinen vääristelevä herjaaminen lopetetaan estämällä ko. kirjoittelu parhaiten purevalla keinolla.

Lakimiehen mukaan em. tapainen tietoinen , tahallinen ja pitemmän aikaa jatkunut herjauskirjoittelu ja lukijoiden harhauttaminen täyttää hyvin myös rikoslain 24 luvussa mainitun törkeän kunnianloukkauksen tuntomerkit.

Uskon että oikeuskamppailussa loppuun asti tukenani on Raamatun Jumala, joka on luvannut saarnaajalleen: ”Herra vahvistaa sen miehen askeleet ,jonka tie hänelle kelpaa”

Pikaisia toimenpiteitänne odottaen
9540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

........

Äänestä

menee yli juttusi.

Äänestä

Sieg Heil! Sieg heil!
ein Folk , ein Reich ,ein Fuhrer !!
Arbeit mach frei !!
Heil Hitler!

jne...

Äänestä

Älä sekoile poju. Nimerkkien solvaaminen ei ole mikään rikos. Vasta kun solvaa nimeltä jotain määrättyä ja nimeltä mainuttua tahoa, tai henkilöä on kyyseessä rikos. Kunnialoukkaus on rikos myös täällä.

Ylläpidon vastuu astuu kuviohin, ellei se poista todistetusta vaatimuksesta huolimatta solvaavaa tekstiä taululta. Älä puhu siis läpiä päähasi poju. Minä en koskaan solvannut ketään nimetä mainittua tahoa, tai henkilöä. Feikkien kirjoituksista en ota mitään vastuuta.

Äänestä
  • Ota vastuu esittämiini kysymyksiin tuolla aiemmin. Entä ne korvakarvat? Tuliko jo leikattua?

    Äänestä

  • Hanki elämä. Se kannattaa. Yritä edes.......

    Äänestä

  • Juupas kirjoitti:

    Ota vastuu esittämiini kysymyksiin tuolla aiemmin. Entä ne korvakarvat? Tuliko jo leikattua?

    Kysy äidiltäsi älä minulta. En viitsi vastailla typeriin kyselyihisi, joissa ei ole päätä häntää. Kuivaa korvantaustasi ja niistä nenäsi ja tule vasta sitten läsyyttelemään tänne POJU.

    Äänestä

  • Drive kirjoitti:

    Hanki elämä. Se kannattaa. Yritä edes.......

    Hehhe. Vai elämä? Luuletko, että olen kuollut? Minun elämäni on monin verroin parempaa kuin sinun. Elän varsinaista luxus (latinaa) elämää. Teen juuri sitä mitä kulloinkin haluan. Minusta on kiva kyykyttää teitä typeryksiä ja siksi teen sitä. Revi siitä KÖYHÄ !!

    Äänestä

  • Goldfinger kirjoitti:

    No ihminen voi olla vähäänkin tyytyväinen. Mä vissiin osuin aika lähelle nuissa aikasemmissa arvioinneissa kun suuttuit kyselyistäni niin? Ootko käyny raadoilla vai ulisuttaako se muuten vaan? Kuuluuko se ulina joukkoon kiva kyykyttää? Tiesitkö mies on voimakkaimmillaan 25 v, mulla se meni 6 vuotta sitten ja sen kyllä huomaa mutta sulla 25-34 vuotta sitten eli pitäskö se matsi lähtä ottaan. Olen harrastanut noin 4 vuotta sitten 2 vuotta itsepuolustusta mutta ei minusta mikään Chuck Norris tullut. Nimittäin Chuck baby on kans aika vanha ja elokuvatekniikalla saa näyttään jäykätkin liikkeet aika meneviltä. Haluttasko piskusen luuvitosta? On nimittäin tullut otettua joku matsi (oikeasti) ja joskus on tullut turpaan ja joskus on tullut annettua mutta omat hampaat on suussa ja käsivarsiluu on säilynyt eheänä. Ainoa luu mikä on mennyt on karhún siitinluu ja sekin tipahti taskusta vaelluksella. Coopperi menee 12 minuuttiin eikä yhtään alle mutta kunto suhtkoht kova. En epäilekkään että turpaan tulisi ikäiseltäsi ukolta, mutta pistäs tähän se vastaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rautasormi kirjoitti:

Pari viimeistä esimerkkiä valemikkojen herjaavasta törkykirjoittelusta löydätte otsikkojen Lesboudesta ja Pertin lankeemus alta .Herjaukset ovat kirjoitettu 17.4.2002. Muitakin löytyy . Myös nimimerkki Pakana (M) :n allekirjoittaneeseen kohdistuviin jatkuviin vääristelyihin ja solvauksiin ette myöskään ole puuttuneet. Palstan häiriökäyttäytyminen on vain pahentunut .Vaikka siitä jo 16.2.2002 nimim. Juristi kirjoitti otsikolla Pakana (M) solvaa Mikkoa rangaistavalla tavalla.

Nyt siitä on tultava loppu. Vaadin että te vastuullisena palstanpitäjänä välittömästi poistatte em. kirjoitukset. Että herjaus –ja eksytyskirjoittajien henkilöllisyydet myös selvitetään . Vaadin ehdottomasti että myös vastaavan tyyppinen vääristelevä herjaaminen lopetetaan estämällä ko. kirjoittelu parhaiten purevalla keinolla.

Lakimiehen mukaan em. tapainen tietoinen , tahallinen ja pitemmän aikaa jatkunut herjauskirjoittelu ja lukijoiden harhauttaminen täyttää hyvin myös rikoslain 24 luvussa mainitun törkeän kunnianloukkauksen tuntomerkit.

Uskon että oikeuskamppailussa loppuun asti tukenani on Raamatun Jumala, joka on luvannut saarnaajalleen: ”Herra vahvistaa sen miehen askeleet ,jonka tie hänelle kelpaa”

Pikaisia toimenpiteitänne odottaen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu