Suomen ja Ruotsin tie tulee kulkemaan Natoon

Sattumia ei ole. On vain yhtäaikaa tapahtuvia poliittisia tapaamisia siviilijohtajien ja sotilasjohtajien kanssa.

Marin tapaa USA:n vara-presidentin joka vanhan sanonnan mukaan on vain yhden sydämenlyönnin päässä presidentin virasta. Hän on tavannut myös Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin tällä matkallaan jolla virallisesti siis osallistui Bilderberg-ryhmän tapaamiseen.

Kuvitteleeko joku, että Pelosin, Stoltenbergin ja Bildenberg-ryhmän tapaamisessa keskustellaan säästä? Ei.
Siellä keskustellaan vakavasti Suomen ja Ruotsin natoon liittymisen aikataulusta ja siitä mitä se käytännössä merkitsee pohjois-euroopan turvallisuudelle.

Samaan aikaan toisaalla presidentti Sauli Niinistö on tavannut Yhdysvaltain asevoimien komentajan Mark Milleyn. Mikähän siellä on ollut keskustelun aihe? Sää?

Samaan aikaan Turkin presidentti Erdoğan on keskustellut Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kanssa Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenhakemuksesta. On perusteltu syy epäillä, että tässä kohdassa Erdoğanille on suhteellisen selväksi tehty, että Nato-laajentuminen pohjoiseen tapahtuu joko Turkun tuella tai ilman Turkin tukea ja jos Turkki heittäytyy hankalaksi sillä tulee olemaan vakavia seurauksia.

10

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taitaakos tuon paremmin sanoa. Ukrainan sodalle nyt ei voida Naton taholta tehdä muuta kuin tukea yksittäisten Natoon kuuluvien maiden Ukrainan tukemishankkeita ja melko lailla ase-apua onkin sinne lähetetty.

      Naton agenda on puolustaa jäsenmaitaan ja tässä kohdassa Suomi tulee olemaan paljon vartijana.

    • Niin minäkin kuvittelisin, että Suomi ja Ruotsi otetaan Naton jäseniksi joko Turkin tuella tai ilman Turkin tukea. Turkki voi saada joitain myönnytyksiä, jos se tapahtuu Turkin tuella. Jos Turkki haraa vastaan, se ottaa erittäin suuren riskin ajautua USAn sanktioiden kohteeksi. Nämä sanktiot voivat olla Turkin kannalta erittäin epämiellyttäviä. Jos Turkki estää Suomen ja Ruotsin jäsenyyden, se voi olla täysin varma, että USA ei tule kiittelemään sitä siitä esim. myymällä Turkille entistä parempia aseita. Ei - USA myy näitä entistä parempia aseita silloin Turkin vihollisille Kreikalle ja Syyrian kurdijärjestölle. Se olisi Erdoganille kaikkien painajaisten äiti. Ei USA annan yhden Erdoganin hyppiä loputtomiin silmilleen. Erdogan luulee itsestään liikoja ja ottaa sen mukaisesti ylissuuria riskejä. Juuri sen vuoksi ja Erdoganin suhteellisuustajun puutteen takia hän on maailmanrauhallekin vaarallinen mies. Erdogan ei edes tajua sitä, että tämän seurauksena USA alkaa pian tukea vallanvaihdosta Turkista. Varsinkin nyt kun Erdoganilla on pahoja sisäpoliittisia ongelmia.

      • Turkki on monella eri tavalla ongelmallinen maa. Ei vähiten siksi, että on hankkinut epäilyttävillä ja länsimaisin silmin katsottuna laittomillakin keinoilla itselleen vallan jota voi hyvin kuvailla diktatuuriksi.

        Siksi myös se on malka Naton silmissä koska Nato on useiden demokratioiden yhteinen puolustusliitto jotka lähtökohtaisesti ja syystäkin inhoavat Erdoğanin itsevaltaisuutta.

        Tosin liian tiukka Turkin vastaisuus saattaa ajaa Turkin Venäjän yhteyteen ja silloin kaakkois-euroopan strateginen puolustus saa melkoisen loven kun Mustameri olisi käytännössä Venäjän ja Turkin hallinnassa oleva sisä-järvi. Toive olisi, että Erdoğan ymmärtäisi kummalle puolella kannattaa pelimerkit asettaa.


      • On arveltu, että Erdoganin oikkuilun päämotiivina on painostaa USA myymään sille muun muassa F-35 -hävittäjiä. Luultavasti myös muita tiettyjä aseita ja nimenomaan sellaisia, joilla on merkitystä kurdeja vastaan. Sinulla on painostussuhteeseen ikään kuin päinvastainen näkökulma. Yhtä kaikki - samaan materaaliin molemmat liittyvät.


      • aito-arska kirjoitti:

        Turkki on monella eri tavalla ongelmallinen maa. Ei vähiten siksi, että on hankkinut epäilyttävillä ja länsimaisin silmin katsottuna laittomillakin keinoilla itselleen vallan jota voi hyvin kuvailla diktatuuriksi.

        Siksi myös se on malka Naton silmissä koska Nato on useiden demokratioiden yhteinen puolustusliitto jotka lähtökohtaisesti ja syystäkin inhoavat Erdoğanin itsevaltaisuutta.

        Tosin liian tiukka Turkin vastaisuus saattaa ajaa Turkin Venäjän yhteyteen ja silloin kaakkois-euroopan strateginen puolustus saa melkoisen loven kun Mustameri olisi käytännössä Venäjän ja Turkin hallinnassa oleva sisä-järvi. Toive olisi, että Erdoğan ymmärtäisi kummalle puolella kannattaa pelimerkit asettaa.

        Eivät Turkki ja Venäjä liittoudu keskenään. Turkki vastustaa Syyrian Assadia ja Turkilla on sillä suunnalla laajentumispyrkimyksiä. Assad on Venäjälle tärkeä liittolainen ja tätä suhdetta Venäjä ei aio uhrata Turkin vuoksi. Syyria on kuuliainen Venäjälle, Turkki olisi ongelmatapaus myös Venäjälle. Turkki harrastaa tällaista nuoralla tanssimista, missä se yrittää hakea hyötyä vähän joka suunnasta. Lopulta käy niin, että kaikki osapuolet näkevät Turkin todelliset intressit ja kyllästyvät sen vedätykseen.

        Jos Turkki päättäisi liittoutua Venäjän kanssa, se saisi vastaansa välittömästi Turkille vihamieliset Kreikan ja Syyrian kurdit, joiden aseistamista USA vahvistaisi silloin varmasti.

        Erdogan ei ymmärrä juuri mitään, koska hänen intressissään on ensisijaisesti pelastaa oma nahkansa. Silloin voidaan varautua paniikkiratkaisuihin, kun oma henki alkaa olla pelissä. Erdoganilla on Turkissa koko ajan vahvistuva oppositio, joka on paljon länsimyönteisempi kuin Erdogan. Jos Erdogan alkaa vaarantaa Turkin länsisuhteet, sotilaat puuttuvat peliin ja syöksevät Erdoganin vallasta.


    • Anonyymi

      Kertomasi pellekerhon jutustelu on sanojen helinää . Turkkia edustaa henkisesti aikuinen Mies joka toivon mukaan seisoo sanojensa takana . Suomi ei etene natoon ennenkuin poistaa Turkkilaiset maasta .

    • Anonyymi

      Luuleksä et venäjä painaa villasella kaiken uhkailun ja vittuilun,helvetti tulossa suomeen

    • Anonyymi

      Suomi ja Ruotsi voisivat perustaa puolustusliiton venäjän uhkaa vastaan nyt seuraavien kuukausien ajaksi kunnes olemme natossa.

      SuRu-liitossa olisi yhteensä n. 300000 reserviläistä ja n.40000 aktiivipalveluksessa olevaa sotilasta ja koulutettuja sotilaita olisi kaikkiaan toista miljoonaa.

      Yhteensä liitolla olisi n.150 ensilinjan taisteluhävittäjää ja panssareita yli 300.

      Paperillahan vihollisella (joka aina tulee idästä) olisi musertava ylivoima mutta kuten Ukrainan sota on osoittanut, ei venäjä osaa ylivoimaansa käyttää.

      RRRAUTAAA RRRAJALLLEEEE

      • Anonyymi

        Jaa että SURU puseroon. Heko heko ha hah.

        RRRAUHAAA RRRAJALLLEEEE


      • Vielä tehokkaampi tapa olisi perustaa puolustusliitto, missä olisi mukana myös Natomaita kuten Norja ja Tanska. Tällöin hyökkäys Suomeen, sitoisi Natomaan tai pari puolustusliiton perusteella sotaan ja nämä pari Natomaata voisivat sitten pyytää Natolta 5. artiklan mukaista apua. Näin välillisesti Suomi ja Ruotsi pääsisivät nauttimaan Naton suojasta. Saattaa olla, että jotain tällaista kehitellään, jos Turkki ei taivu.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe