Mihin on S- ryhmä matkalla , johdon hillotolpaksiko

Nousevien hintojen aikana on S ryhmä kunnostautunut kovana hintojen korottajana , mikä näkyy kuluttajan kukkarossa nyt varsin selvästi.
S-ryhmä on joutunut tilanteeseen missä kuluttajan etu on jäänyt sivuseikaksi S-ryhmän johdon etujen rinnalla. Nyt on palkattu uusi johtaja valehtelemaan miksi kuluttajan etu ei ole osuustoiminnassa enään tärkeä
Valegeneraattori tulee valemediasta , Helsingin Sanomista , joskin myös valtiohallinnosta on valeoppia henkilö ammentanut.
Nyt uskottelee S-ryhmän johto kuluttajia luottamaan että osuustoiminta auttaa jäsenistöä , mikä ei enään S-ryhmän osalta pidä paikkaansa.
Härskisti omaa etua ajavat johtajat ovat pilaamassa osuustoiminnan Suomessa. Kuluttaja on unohdettu.
81572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Osuustoiminta on ollut hieno aate ja monesti jopa toimiva.
Osuustoiminnan tavoite ei kuitenkaan ole johdon palkitseminen jäsenistön kustannuksella , niin kuin nyt näyttää käyvän S-ryhmässä.

Äänestä
  • Miksi johtoryhmä palkkasi valemediassa pätevöityneen henkilön , millä kokemusta valtiolla harhaanjohtamisesta.
    Onko tarkoitus nyt peitellä valheilla S-ryhmän johdon itsekkäät ja ahneet toimet mitkä jäsenistön etua vahingoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi johtoryhmä palkkasi valemediassa pätevöityneen henkilön , millä kokemusta valtiolla harhaanjohtamisesta.
    Onko tarkoitus nyt peitellä valheilla S-ryhmän johdon itsekkäät ja ahneet toimet mitkä jäsenistön etua vahingoittaa.

    Onko tosiaan S ryhmän johdolla tarkoitus ryhtyä hämäämään jäsenistöä ammattimaisen valehtelijan avulla mikä johtoryhmään palkattiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tosiaan S ryhmän johdolla tarkoitus ryhtyä hämäämään jäsenistöä ammattimaisen valehtelijan avulla mikä johtoryhmään palkattiin.

    Jollain on selitettävä miksi LIDL kaurahiutale lähes puolet halvempi kuin Prismassa , siksi palkattiin mediapersoona hämäämään hinnoittelua.
    S-ryhmän johto huijaa kuluttajaa kuten Sanna Marin kansalaista. Molempien ryhmien rosvousta yrittää valemedian kasvatit peittää.
    S ryhmän johto on ahne roskajoukko mitkä kuluttajan elämää kurjistaa.

    Suomessa on meneillään osuustoiminnan muutostyö , missä kuluttajille tulee uusi tehtävä , maanjussien elintason korotus . Tyhmät osuusliikkeen jäsenet maksavat ylihintaa ostoksistaan ja osuusliike vie voitot maanjussien kassaan. Markkinatalous ei silloin enää toimi kuluttajan eduksi , vaikka huonosti toimii nytkin.

    S ryhmästä on muodostumassa uudella töimintatavalla maanomistajien monopoli minkä tarkoituksekäna on kasvattaa maanomistajien ja ryhmän johdon tuloja osuusliikkeen jäsenten kustannuksella.
    Kyllä Lidlin ovi auleaa useammin tulevaisuudessa kuin Prisman.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jollain on selitettävä miksi LIDL kaurahiutale lähes puolet halvempi kuin Prismassa , siksi palkattiin mediapersoona hämäämään hinnoittelua.
    S-ryhmän johto huijaa kuluttajaa kuten Sanna Marin kansalaista. Molempien ryhmien rosvousta yrittää valemedian kasvatit peittää.
    S ryhmän johto on ahne roskajoukko mitkä kuluttajan elämää kurjistaa.

    Täytyy tästä lähteä LIDLiin ostoksille , S market liian kallis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    S ryhmästä on muodostumassa uudella töimintatavalla maanomistajien monopoli minkä tarkoituksekäna on kasvattaa maanomistajien ja ryhmän johdon tuloja osuusliikkeen jäsenten kustannuksella.
    Kyllä Lidlin ovi auleaa useammin tulevaisuudessa kuin Prisman.

    S ryhmästä on tullut kuluttajan riistäjä , mikä tukee maatalousmonopolia kuluttajan kukkarolla.

    Äänestä

  • Aikansa osuustoiminta toimii mutta sitten astuu kuvioihin ihmisen suunnaton ahneus. Se on saatanasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikansa osuustoiminta toimii mutta sitten astuu kuvioihin ihmisen suunnaton ahneus. Se on saatanasta.

    Vaikka nyt perustettaisiin uusi, myös alkutuotantoa ajatteleva osuustoiminta, aikaa myöten sekin mädättyisi ihmisen ahneuden vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    S ryhmästä on tullut kuluttajan riistäjä , mikä tukee maatalousmonopolia kuluttajan kukkarolla.

    Rosvo on SOK ja kuluttaja tyhmä mennessään Prismaan.

    Äänestä

  • Närpiössä osuustoiminta ihmiskauppaa ja kiskontaa.Vai etkö tiedä siitä mitään?KvG

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi johtoryhmä palkkasi valemediassa pätevöityneen henkilön , millä kokemusta valtiolla harhaanjohtamisesta.
    Onko tarkoitus nyt peitellä valheilla S-ryhmän johdon itsekkäät ja ahneet toimet mitkä jäsenistön etua vahingoittaa.

    S ryhmä huijaa kuluttajaa , ruoka kallistuu vauhdilla .
    S ryhmä on tuottajan edun ajaja , ei kuluttajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täytyy tästä lähteä LIDLiin ostoksille , S market liian kallis.

    Kallis Prisma on jo pakko kiertää kaukaa , edullinen LIDL on nykyinen ostospaikla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täytyy tästä lähteä LIDLiin ostoksille , S market liian kallis.

    s market todella kallis kauppa

    Äänestä

  • Ilta Sanomat uutisoi miten yritykset palkkaavat jopa valehtelemiseen ulkopuolista apua.
    SOK palkkasi oman johtajan koordinoimaan valehtelua osuusliikkeen jäsenille.

    Äänestä

  • Johto paisuttaa tosiaan etujaan jäsenistön rahoilla.
    Ei pysty enää Prismassa asioimaan niin on hinnat nousseet , Lidliin on mentävä ostoksille.

    Äänestä

Korkeammat hinnat tarkoittaa enemmän bonusta (bonuskerroin saavutetaan nopeammin) ja lisäksi muhkeampaa ylijäämäpalautuspottia.

Asiakasomistajana olen ainakin itse tyytyväinen.

Äänestä
  • LIDL on halvin ja laadultaan paras kauppa , kauas taakse jää Kesko ja S ryhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    LIDL on halvin ja laadultaan paras kauppa , kauas taakse jää Kesko ja S ryhmä.

    Hah hah. Pelkkää ulkomaalaista tuontimoskaa käärittynä sinivalkoisiin paketeihin.

    Zero points.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    LIDL on halvin ja laadultaan paras kauppa , kauas taakse jää Kesko ja S ryhmä.

    No en ole samaa mieltä mutta S-ryhmä kyllä lopetti halpuuttamisen ja komeasti, kaikkiin hintoihin on lisätty oikein reippaasti numeroita, että sillä lailla tekee osuuskauppaväki.

    ALE-laputetuista tuotteista joutuu itsepalvelukassalla maksamaan TÄYDEN HINNAN! - ei ole uudelleenkoodattuja ainakaan meidän S-marketissa!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ALE-laputetuista tuotteista joutuu itsepalvelukassalla maksamaan TÄYDEN HINNAN! - ei ole uudelleenkoodattuja ainakaan meidän S-marketissa!!!!

    Ainakin meillä käy myyjä tekemässä alennuksen. Samoin se kerää pullokuitit ym.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No en ole samaa mieltä mutta S-ryhmä kyllä lopetti halpuuttamisen ja komeasti, kaikkiin hintoihin on lisätty oikein reippaasti numeroita, että sillä lailla tekee osuuskauppaväki.

    Pakkauksia pienennetty ja hintaa nostettu. 4 kauran polakka lyhentynyt ja ohentunut.pikkuinen käntty enää Fazer leipurin pussissa.. Alan itse elipomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    LIDL on halvin ja laadultaan paras kauppa , kauas taakse jää Kesko ja S ryhmä.

    Totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No en ole samaa mieltä mutta S-ryhmä kyllä lopetti halpuuttamisen ja komeasti, kaikkiin hintoihin on lisätty oikein reippaasti numeroita, että sillä lailla tekee osuuskauppaväki.

    Näköjään koska varsinkin s-marketit ovat nostaneet hintojaan ronskisti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah hah. Pelkkää ulkomaalaista tuontimoskaa käärittynä sinivalkoisiin paketeihin.

    Zero points.

    Validi linkki esittämääsi väitteeseen, muutoin valetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin meillä käy myyjä tekemässä alennuksen. Samoin se kerää pullokuitit ym.

    "Käy tekemässä"....no tottahan tuo nyt on selvä, että sen pyytämällä saa, mutta nyt oli kyse tästä ITSEPALVELUkassasta.
    Tottakai kannattaa mennä "ihmiskassalle"silloin, kun on aletuotteita.
    ...huoh..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No en ole samaa mieltä mutta S-ryhmä kyllä lopetti halpuuttamisen ja komeasti, kaikkiin hintoihin on lisätty oikein reippaasti numeroita, että sillä lailla tekee osuuskauppaväki.

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/5874ed44-19d4-5726-9b98-b0c5f970c204

    S-ryhmä ostaa ja pakkauttaa suuren osan ruosta ulkomailla. Nyt sieltä ei saa halvalla mitään. Osuustoimintasääntöjä rikotaan, jos johtoa palkitaan onistajaosakkaiden rahoilla. Nehän pitäisi palauttaa vuosittain omistajille.

    Myyjä tulee siis siihen itse käytettävälle kassalle, ja syöttää se alennuksen jonkun viivakoodin kautta kassaan. Tietenkään asiakas ei alennusta voi itse syöttää, koska muuten olisi kaikki tuotteet alennettuja.

    Eihän itsepalvelukassassa ole mitään järkeä, jos siinä avustajia tarvitaan..ehh?? :).

    -Kuka on esittänyt, että asiakas alkaisi ITSE alennuksia tekemään? :D

    Rautalangasta: alennuksen laputtava työntekijä voisi tulostaa tuotteen päälle uuden , alennushinnan antavan viivakooditarran. (Olen kuullut, että jossain näin tapahtuukin.)

    Ehkä olet humoristi tai sitten ei maanantaina vielä ajatus oikein luista..:)

    Äänestä

  • Taodat olla joko S ryhmän johtaja tai muuten vaan ulkona.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Validi linkki esittämääsi väitteeseen, muutoin valetta.

    LIDL myy laatutavaraa , jos on siellä myäs Saarioisen sontaakin tarjolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/5874ed44-19d4-5726-9b98-b0c5f970c204

    S-ryhmä ostaa ja pakkauttaa suuren osan ruosta ulkomailla. Nyt sieltä ei saa halvalla mitään. Osuustoimintasääntöjä rikotaan, jos johtoa palkitaan onistajaosakkaiden rahoilla. Nehän pitäisi palauttaa vuosittain omistajille.

    Kato mita tienaa S osuusliikkeen johtoryhmä , se on kuluttajalta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No en ole samaa mieltä mutta S-ryhmä kyllä lopetti halpuuttamisen ja komeasti, kaikkiin hintoihin on lisätty oikein reippaasti numeroita, että sillä lailla tekee osuuskauppaväki.

    S-ryhmä on rosvo firma , kuten myös Helen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No en ole samaa mieltä mutta S-ryhmä kyllä lopetti halpuuttamisen ja komeasti, kaikkiin hintoihin on lisätty oikein reippaasti numeroita, että sillä lailla tekee osuuskauppaväki.

    S-ryhmä on rosvo firma, kuluttajaa höynäyttää puhumalla asiakasomistajuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    S-ryhmä on rosvo firma, kuluttajaa höynäyttää puhumalla asiakasomistajuudesta.

    Osuusliike palkkasi päätoimisen höynäyttäjän johtoryhmän jäseneksi valehtelemaan kuluttajalle , tuli kuulemma Hesarista toi satujen kertoja..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osuusliike palkkasi päätoimisen höynäyttäjän johtoryhmän jäseneksi valehtelemaan kuluttajalle , tuli kuulemma Hesarista toi satujen kertoja..

    Kuka keksi palkata sen valehtelijan johtoryhmään?

    Äänestä

  • ABC asemilla Suomen kallein polttoaine , tyhmä ostaa sieltä. Kuka vetää välistä , johtoryhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah hah. Pelkkää ulkomaalaista tuontimoskaa käärittynä sinivalkoisiin paketeihin.

    Zero points.

    Saarioisten sontaa , suomalaisten tekemää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin meillä käy myyjä tekemässä alennuksen. Samoin se kerää pullokuitit ym.

    En ole kertaakaan moista nähnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ABC asemilla Suomen kallein polttoaine , tyhmä ostaa sieltä. Kuka vetää välistä , johtoryhmä.

    Turussa myivät väärää menovettä autoihin. Edes polttoaineen myynti ei onnistu.

    Äänestä

  • mitä bonusta saat bensasta musta se hinta bonus jo hinnassa.äly hoi ölä jätä......

    Äänestä

S market ja Prismat nostaa hintoja,
miksi?

Äänestä
  • Ahne johto hamuaa bonuksia itselleen , lisää liksaa , jäsenistö maksaa.

    Äänestä

Koko keskusliikeajattelu on aivan perseestä. Niin S ryhmässä kuin K ryhmässäkin. Sillä ei ole mitään muuta kuin lopputuotteen hintaa nostava vaikutus. Syynä on raskas yliorganisaatio. Välistä vetäviä käsiä on valtava määrä. Molemmissa keskuslikkeissä on ukkoa ja akkaa niin että päät kolisee yhteen, on kalliit jumbokiineistöt kovine käyttökustannuksineen ja kaikki tuosta koituvat kustannukset siirtyvät ruoan hintaan. Ja kun tämä kaikki hölmöily tapahtuu maassa jossa on vain 5 miljoonaa ihmista niin tollokin tajuaa, että jokin on pahasti poskellaan.

Äänestä
  • Kyllä suuruuden ekonomia on se mikä rulettaa.

    Tarmo-lähikaupossa oli taannoin suunnilleen tuplahinnat verrattuna oikeisiin kauppoihin.

    Periaatteessa Suomeen ei tarvittaisi kruokaauppoja edes lainkaan, vaan kaikki ostokset voitaisiin toimittaa tilausten perusteella logistiikkakeskuksista. Näin kaupan kulut saataisiin minimoitua.

    Äänestä

Kaikka kaupan alan toimijat nostavat hintoja ja Suomen hallituksella ei ole siihen lääkettä.

Äänestä
  • Hintakatto , sen voi tehdä

    Äänestä

No käy K-kaupassa. Minusta on mukava säästää hankintoja varten Bonusrahoja tilille.

Äänestä

LIDL on laadultaan paras ja edullisin. S marketin ovea ei enää kannata paljon availla.
K kauppa todella kallis ja laatu vaihtelee tosi paljon.

Äänestä
  • Lidl myy pelkkää tuontimoskaa käärittynä Suomen lipun näköiseen rasiaan.

    Huijarilafka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lidl myy pelkkää tuontimoskaa käärittynä Suomen lipun näköiseen rasiaan.

    Huijarilafka.

    LIDL myy laatua toisin kuin Prisma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    LIDL myy laatua toisin kuin Prisma.

    Kyllähän tuontimoska on paskakärpäsen mielestä "laatua".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän tuontimoska on paskakärpäsen mielestä "laatua".

    Persuvaletta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän tuontimoska on paskakärpäsen mielestä "laatua".

    Saarioinen on sontaa, suomalaisten tekemää.

    Äänestä

HOK-Elannon hallituksessa istuvat kansanedustajat saavat henkilökunta-alennuksen kaikista ostoistaan.

Äänestä
  • Saavat kuulemma samat alennulset kuin johtoryhmä

    Äänestä

Nyt aloituksen tekijä on unohtanut pillerinsä ottamatta . Ota ne myöhässä ja palaa oikelle ajalle .

Äänestä

Asiakasomistajat äänestävät Sokoksen hallituksen jäsenet. Vaihtakaa kauppaa sellaiseen, josta saatte kaurapuuron ilmaiseksi ja juhlamekon halvalla.

Äänestä

Halpahallissa ei kortteja tarvita.

Äänestä
  • Kuinka siellä suoritetaan maksutapahtuma?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka siellä suoritetaan maksutapahtuma?

    Ihan normi-visoilla tai käteisellä. Etukortteihin ei Halpis ole haksahtanut onneksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka siellä suoritetaan maksutapahtuma?

    Jopa käteinen käy , halpa hinta ei tarvi ilmaa kerätä bonuksena.

    Äänestä

Kysehän on vasemmistopoliitikkojen hillotolpasta josta voidaan lapioida loputkin kansan rahat omaan taskuun!

Äänestä
  • HOH ja TOK täynnä Kokoomuslaisia loisimassa halvalla tavaraa.

    Äänestä

suomessa päivittäis tavara kaupan kilpailu on kyseen alaista kun s ja k ryhmä vie 66 prostin siivun,

Äänestä

Prisma+on+nykyään+rosvokauppa.+Etsittiin+sellaista+siirrettävää+ilmastointilaitetta.++Prismasta+löytyi+Electroluxin+ilmastointilaite+hintaan+529+euroa.+Siitä+olisi+saanut+jäsenalennuksen++-15+%,+eli+sen+hinnaksi+olisi+tullut+449,65+euroa.+Onneksi+sivulle+tuli+hintaseurannan+linkki.+Siinä+sama+laite+Gigantissa+maksoi+379+euroa.+Eli+hintaeroa+oli+tasan+150+euroa+Gigantin+hyväksi!Aika+huijausta+Prismalta+tuo++-15+%+jäsenalennus.+Meinaan+Gigantti+ilmoittaa,+että+heidän+normaalihintansa+on+tuosta+laitteesta+449+euroa.+Eli+Prisma+myy+jäsenilleenkin+muka+alennuksella+tuotteen,+minkä+normaalihinta+on+449+euroa.+Siis+Prisma+korottaa+tuon+15+%+ja+antaa+alennusta+sitten+15+%+ja+sitten+hirvee+markkinointi+päälle,+että+nyt+saa+jäsenet+halvalla.+Huijausta!Arvata+saattaa,+että+kummasta+ostettiin.+Kyllä+Prisma+on+suuri+rosvo!

Äänestä
  • Johtoryhmä lihoo kun asiakasomistaja maksaa ylihintaa kaikesta.Nyt sai johtoryhmä uuden lihotettavan lisää.

    Äänestä

Johtaja on aina palkkansa ansainnut.

Kokoomus Jone.

Äänestä
  • Kokoomuslaiset loisii veronmaksajien rahoilla , kuten Virolaiset Suomalaisten.

    Äänestä

Vaihda kauppa. Tai ota vastaan vikkon paperinen mainos posti.Osta tarjouksista tuoteet. Pitäkö kaikki kestittää yhteen ketjuun?Jos pitää poonuksen takia?Maksa!

Äänestä
  • Noin juuri! Kuukaudessa säästää melkoisen paljon, jos vaan viittii selata tarjouslehtiset. Meillä on S- ja K-ryhmän kaupat Lidl ihan lähekkäin. Lidl:stä ostan vaan joitakin ruoka-aineita, koska en välitä niiden erikoisuuksista, mutta esim. vihannekset, hedelmät, kanan rintafileet, naudan jauheliha monet lihatuotteet ovat siellä joskus todella halpoja verrattuna noihin kahteen. Se vaan Lidlissä on keljua, kun niillä ei välttämäti ole niitä tarjoustuotteita tarpeeksi ja illalla ne on jo loppu.

    Äänestä

Hintaesimerkki smarket kilon pussi puolalaisia maissihiutaleita 1.96€

Sama pussi 2km päässä Salessa 3.15€. Tämä on ryöstöä.

Tai purkki tomaattimurskaa smarket 24c ja sale 69c.

Näitä riittää. Molemmat sketjun kauppoja. Sale on rosvo.

Äänestä

Pääjohtaja+eilen+uutisextrassa:Teimme+kaikkemme+tienataksemme+enemmän+ja+nostimme+ruuan+hintaa+9+%+kerralla.Valehteli+katteen+olevan+keskimäärin+1-4%+per+tuote.+Täyttä+paskapuhetta+kun+vertaa+kilpailijoiden+hintoja+pitkässä+juoksussa.S-ryhmä+kopioi+toisten+menestystuotteet+ja+lyö+oman+S+badgen+pakkaukseen.Sekä+S+ja+K-ryhmät+liian+isoja+Suomeen.Molemmat+pilkottav+aosiin.Ainoa+asia+ministeri+Leppä+rehellinen+oli+kun+sanoi+Näiden+tehneen+maailmanennätyksen+elintarviketeollisuuden+ja+jakelun/myynnin+keskittymisessä.+Liiteri(Lidl)+on+trendsetter+ja+hintajohtaja+kotimaisissa+tuotteissa.

Äänestä

S ryhmän johto on ollut koko ajan
jäänkylmä ja seuraan kauhulla sen kehitystä.

Äänestä

halpahalli kallis kauppa lidl paras. s marketis käy vain porvarit,

Äänestä

Kesko on toiminut jo pitkään niin, että keskusliike tavoittelee mahdollisimman suurta voittoa. K-kaupoissa hinnat ovat jo niin korkealla, että monet kauppiaatkin ova hätää kärsimässä. Porvoossa jäi hiljattain k-kauppias kiinni siitä kun piti alempia hintoja hyllyssä kuin mitä asiakas joutui maksamaan kassalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Nousevien hintojen aikana on S ryhmä kunnostautunut kovana hintojen korottajana , mikä näkyy kuluttajan kukkarossa nyt varsin selvästi.
S-ryhmä on joutunut tilanteeseen missä kuluttajan etu on jäänyt sivuseikaksi S-ryhmän johdon etujen rinnalla. Nyt on palkattu uusi johtaja valehtelemaan miksi kuluttajan etu ei ole osuustoiminnassa enään tärkeä
Valegeneraattori tulee valemediasta , Helsingin Sanomista , joskin myös valtiohallinnosta on valeoppia henkilö ammentanut.
Nyt uskottelee S-ryhmän johto kuluttajia luottamaan että osuustoiminta auttaa jäsenistöä , mikä ei enään S-ryhmän osalta pidä paikkaansa.
Härskisti omaa etua ajavat johtajat ovat pilaamassa osuustoiminnan Suomessa. Kuluttaja on unohdettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu