Miksi Martina ei voittanut mun palkintoa gaalassa?

Martinahan kertoi, että hän tulee voittamaan creator awardseissa hyvinvointikategorian palkinnon, vaan toisin kävi.
Voiton vei ansaitusti hyvämaineinen, urheilullinen ja kaunis Karita Tykkä, jolla on koulutus alalle ja joka elää, syö ja liikkuu oikein.
1342082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 134

Vanhimmat

Ei ole mitään kunnon koulutusta tälläkään naisella,jotain henkistä koulutusta on saanut ja on entinen missi.Maine on näillä misseillä kaikilla samanlainen ja ei kyllä ole todellakaan mitään kehumista.

Äänestä
  • Tykkä vaikuttaa oikeasti hyvinvoivalta. Varmasti syö hyvin eikä miessuhteet ja muu sekoilu ole hänen elämää. Martina hyppii suhteesta toiseen, syö terveellisesti, mutta silti tarvitsee hirveän määrän purkista vitamiineja jne toinen on uskottava eli Tykkä

    Äänestä

  • Karita on Miss Suomi vuosimallia 1997. On opiskellut hyvinvoinnin alalta laaja-alaisesti henkistä, fyysistä ja ravintopuoltakin.
    Karitan maineessa ei ole mitään vikaa, ei löydy tuomioita, eikä vähäpukeisia kuvia Hymyssä, ei ole ollut seksimessuilla puuhalavan tähtenä, eipä löydy parisuhdedraamaa, vaihtuvia miehiä eikä muutakaan synkeää, kuten Martinalla.
    Karita on ollut miehensä kanssa naimisissa jo 14 vuotta ja heillä on teini-ikäinen poika. Karita on muuten Martinaa viisi vuotta vanhempi ja silti paljon nuoremman paremman näköinen.
    Karita voitti, koska on parempi, taitavampi ja kaikella tavalla miellyttävämpi henkilö.

    Äänestä

  • Karita Tykkä on kuitenkin ihan oikean mallinuran tehnyt missi, entinen Miss Suomi ja Miss Baltic Sea. Hänen maineessaan ei minusta ole ikinä ollut mitään sen suurempia kupruja, tai kohuja. Viime vuodet työskennellyt hyvinvoinnin parissa.

    Martina sen sijaan...eipä tainnut päästä edes Miss Suomi finaaliin lainkaan mukaan ja maineessa on kyllä kaikenmoista vuosien varrelta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tykkä vaikuttaa oikeasti hyvinvoivalta. Varmasti syö hyvin eikä miessuhteet ja muu sekoilu ole hänen elämää. Martina hyppii suhteesta toiseen, syö terveellisesti, mutta silti tarvitsee hirveän määrän purkista vitamiineja jne toinen on uskottava eli Tykkä

    Tykkähän syö raakaruokaa. Ainakin on tv:ssäkin esitellyt niitä raakaruokajuttujaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tykkähän syö raakaruokaa. Ainakin on tv:ssäkin esitellyt niitä raakaruokajuttujaan.

    Ihme mömmöjä ja kaikenlaisia jauheita niihin raakaruokiin laitettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihme mömmöjä ja kaikenlaisia jauheita niihin raakaruokiin laitettiin.

    Eikös Tykän mies toimi lisäravinnealalla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Karita Tykkä on kuitenkin ihan oikean mallinuran tehnyt missi, entinen Miss Suomi ja Miss Baltic Sea. Hänen maineessaan ei minusta ole ikinä ollut mitään sen suurempia kupruja, tai kohuja. Viime vuodet työskennellyt hyvinvoinnin parissa.

    Martina sen sijaan...eipä tainnut päästä edes Miss Suomi finaaliin lainkaan mukaan ja maineessa on kyllä kaikenmoista vuosien varrelta.

    NIINPÄ, Sofia on se sijaan Miss Helsinki🤩

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihme mömmöjä ja kaikenlaisia jauheita niihin raakaruokiin laitettiin.

    Samoin niissä sun ostamissa eineksissä.

    Äänestä

  • Karita on fiksu ja koulutettu. Hyvämaineinen. Oikea voitti. 😍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NIINPÄ, Sofia on se sijaan Miss Helsinki🤩

    Sofia on myös fitnessin MM🌹👍.
    Onkin hienoja kuvia niiltä ajoilta, kyllä on kroppa kunnossa silloin, ja vielä nytkin.
    Timmi mimmi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tykkä vaikuttaa oikeasti hyvinvoivalta. Varmasti syö hyvin eikä miessuhteet ja muu sekoilu ole hänen elämää. Martina hyppii suhteesta toiseen, syö terveellisesti, mutta silti tarvitsee hirveän määrän purkista vitamiineja jne toinen on uskottava eli Tykkä

    Karitalla ei myöskään ole rattiksia kontollaan, eihän? Eihän pahoinpitelyitä - vai muistanko väärin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Karita on Miss Suomi vuosimallia 1997. On opiskellut hyvinvoinnin alalta laaja-alaisesti henkistä, fyysistä ja ravintopuoltakin.
    Karitan maineessa ei ole mitään vikaa, ei löydy tuomioita, eikä vähäpukeisia kuvia Hymyssä, ei ole ollut seksimessuilla puuhalavan tähtenä, eipä löydy parisuhdedraamaa, vaihtuvia miehiä eikä muutakaan synkeää, kuten Martinalla.
    Karita on ollut miehensä kanssa naimisissa jo 14 vuotta ja heillä on teini-ikäinen poika. Karita on muuten Martinaa viisi vuotta vanhempi ja silti paljon nuoremman paremman näköinen.
    Karita voitti, koska on parempi, taitavampi ja kaikella tavalla miellyttävämpi henkilö.

    Ei kaiketi läträä niin paljon viinaksien kanssa....?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofia on myös fitnessin MM🌹👍.
    Onkin hienoja kuvia niiltä ajoilta, kyllä on kroppa kunnossa silloin, ja vielä nytkin.
    Timmi mimmi.

    Etenkin harmaissa pöksyissä, jotka ovat vilahdelleet viime aikoina (ne linkit siis)
    Kun haluaa hyvän mielen, ei tarvii kuin napsauttaa linkki auki - ja ilon päivä on siinä :)

    Äänestä

Karitalla on pitkä parisuhde, eikä miehensä ole julkisuudessa viihtyvä osapuoli. Rakkaushaastatteluita Me naiset-lehdessä ei ole nähty, mikä lienee paras tae pitkästä liitosta.

Äänestä

Voi voi, eikö Martina voittanutkaan 😂
Mahtoi itseluottamus saada ison kolauksen.

Äänestä
  • Sehän sanoi, että hän kokee tittelin kuuluvan hänelle. Kuka on noin törkeä muita ehdokkaita kohtaan? No aitolehti tietenkin. Tainnut nousta nyt sitä keltasta nestettä niin paljon päähän ettei ajatus enää kulje. Lapsen kevätjuhlatkin jäi väliin, kun piti valmistautua treenillä iltaan. Jollain tavalla oikeudenmukaista, että se hävisi, kun oli liian varma voitostaan. Vastenmielinen asenne muita ehdokkaita kohtaan. Hyi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän sanoi, että hän kokee tittelin kuuluvan hänelle. Kuka on noin törkeä muita ehdokkaita kohtaan? No aitolehti tietenkin. Tainnut nousta nyt sitä keltasta nestettä niin paljon päähän ettei ajatus enää kulje. Lapsen kevätjuhlatkin jäi väliin, kun piti valmistautua treenillä iltaan. Jollain tavalla oikeudenmukaista, että se hävisi, kun oli liian varma voitostaan. Vastenmielinen asenne muita ehdokkaita kohtaan. Hyi

    Jokainen joka osallistuu kisoihin haluaa voittaa, ei sinne mennä tarkoituksella kukaan jäämään hänille. Kuka kissanhännän nostaa jos ei kissa itse.

    En ole seurannut tätä juttua, mutta eikös se Martina ollut jotain palkintoja jakamassa,?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen joka osallistuu kisoihin haluaa voittaa, ei sinne mennä tarkoituksella kukaan jäämään hänille. Kuka kissanhännän nostaa jos ei kissa itse.

    Ei kukaan sano etukäteen, että titteli kuuluu minulle. Pikkasen kunnioitusta muita kilpailijoita kohtaan. Yleensä näin onkin. Mutta ei Martinan kohdalla ja seuraajat selittää moukkamaista käytöstä normaaliksi. Ei ole

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän sanoi, että hän kokee tittelin kuuluvan hänelle. Kuka on noin törkeä muita ehdokkaita kohtaan? No aitolehti tietenkin. Tainnut nousta nyt sitä keltasta nestettä niin paljon päähän ettei ajatus enää kulje. Lapsen kevätjuhlatkin jäi väliin, kun piti valmistautua treenillä iltaan. Jollain tavalla oikeudenmukaista, että se hävisi, kun oli liian varma voitostaan. Vastenmielinen asenne muita ehdokkaita kohtaan. Hyi

    Kumma ku ei käyny Tykän kimppuun ja alkanu repimään palkintoa.

    Äänestä

  • Martinan maineella ja tyhmällä käytöksellä ei valita voittajaksi. Valmennuksetkaan ei enää mene kaupaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma ku ei käyny Tykän kimppuun ja alkanu repimään palkintoa.

    Se on ihme.käytös kun on huonoa ja ala arvoista ollut ennenkin.

    Äänestä

  • Fanien itseluottamus näyttää myös saaneen melkoisen kolauksen tämän päivän kirjoitusten perusteella 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän sanoi, että hän kokee tittelin kuuluvan hänelle. Kuka on noin törkeä muita ehdokkaita kohtaan? No aitolehti tietenkin. Tainnut nousta nyt sitä keltasta nestettä niin paljon päähän ettei ajatus enää kulje. Lapsen kevätjuhlatkin jäi väliin, kun piti valmistautua treenillä iltaan. Jollain tavalla oikeudenmukaista, että se hävisi, kun oli liian varma voitostaan. Vastenmielinen asenne muita ehdokkaita kohtaan. Hyi

    Mitähän järkeä oli tosiaan treenata tuollaisenakin päivänä, ei kyllä ole muijalla pääkoppa kasassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma ku ei käyny Tykän kimppuun ja alkanu repimään palkintoa.

    Olisi tarvittu monta järjestysmiestä apuun kun Martta olisi ottanut äidilliset otteet käyttöön, huh huh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma ku ei käyny Tykän kimppuun ja alkanu repimään palkintoa.

    Tämän aamun paras!!
    Saludot turskahti näppäimistölle :)))))))

    Äänestä

Hah hah haa, eikö Martina saanut pystiä😂.
Onnea Karitalle🌹

Äänestä
  • Kova on ottamaan osaa kaikkeen, mutta missään ei ole voittanut kirkkainta palkintoa. Vai onko? ”Kuka kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse” sopii Aotolehdelle ☺️.

    Äänestä

Eikö Tynkän koulutus ole jonkun valmentamon hyvinvointikoulutus?
Ei siis mikään Amk eikä yliopisto pohjainen tutkinto.
Vuoden pituinen valmennus, siinä se.
On myös reiki hoitaja kuten täällä paljon parjattu Martinan äiti.

Äänestä
  • Mutku mutku Tykkä on missi eikä ole miehet aiheuttaneet kohua. Siksi hän on paras valinta vuoden hyvinvointivalmentajaksi.

    Äänestä

  • Ei ole mitään tutkintoa Karita on käynyt vaan kursseja niinkuin Martinakin. Nyt suunnittelee jotai vuoden mittaista koulutusta psygologin alalta.

    Äänestä

  • On tosiaankin enemmän Martinan äidin tyylinen tuo Tykän ala. Tykkä on Nannan valmennuksissa henkisenä valmentajana. Hyvä että tulee nyt mainosta Martinan äidinkin työlle kun ihmiset näyttävät tuontyyppisiä juttuja arvostavan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutku mutku Tykkä on missi eikä ole miehet aiheuttaneet kohua. Siksi hän on paras valinta vuoden hyvinvointivalmentajaksi.

    Martinan hateri ja stalkkeri keksii kyllä virren 5987 miksi Karita on parempi kuin Martina.
    Ostaahan hän kaikki valmennuksetkin Oonalta, Pialta tai Jutalta kun ne on vaan niin paljon parempia kuin Martina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martinan hateri ja stalkkeri keksii kyllä virren 5987 miksi Karita on parempi kuin Martina.
    Ostaahan hän kaikki valmennuksetkin Oonalta, Pialta tai Jutalta kun ne on vaan niin paljon parempia kuin Martina.

    Martinan hateri ei tehnyt valintaa, jollei sun mielestä koko raati ollut Martinan hatereita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mitään tutkintoa Karita on käynyt vaan kursseja niinkuin Martinakin. Nyt suunnittelee jotai vuoden mittaista koulutusta psygologin alalta.

    Karita sopiikin hyvin, hyvinvointialalle 🤔. Hän ei ole aggressiivinen kuumakalle ( lue, Martina). Karita puhuu ja esiintyy sivistyneesti. Synnynnäinen hieno nainen on Tykkä 🌟 sädehtivä tähti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mitään tutkintoa Karita on käynyt vaan kursseja niinkuin Martinakin. Nyt suunnittelee jotai vuoden mittaista koulutusta psygologin alalta.

    Mikä onkaan psygologi? Psygologin ala?

    Martinahan suorittaa oman ilmoituksensa mukaan 3-vuotista kv. englanninkielistä kanditutkintoa. Tammikuussa jo aloitti, mutta ei ole jostain kumman syystä kertonut sen enempää edistymisestään. :D Varmaan jo vuoden lopussa ilmoittaa, että valmistui ennätysajassa eli vuodessa kurssinsa priimuksena. :D NOT!

    Äänestä

Kaikki ei voi voittaa ja minusta ehdokkuus on myös voitto.

Äänestä
  • Raati oli valinnut monen seulan kautta nämä neljä ehdokasta eli kyllä ehdokkuuskin on jo kunnia-asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raati oli valinnut monen seulan kautta nämä neljä ehdokasta eli kyllä ehdokkuuskin on jo kunnia-asia.

    Tottakai. Eli lopettakaa se karitan vähättely

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raati oli valinnut monen seulan kautta nämä neljä ehdokasta eli kyllä ehdokkuuskin on jo kunnia-asia.

    Raati oli valinnut kyllä, mutta moni ei ehdokkuutta ottanut vastaan.

    Äänestä

  • Hahhahhähhää, vai on osallistuminen tärkein mielestäsi? Suu vaahdossa olet täällä painanut alas todella hienoa naista, Katita Tykkää, joka myös voitti pystin 🏆🥇. Onhan Aitolehti osallistunut vaikka mihin, mutta onko missään ollut ensimmäinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raati oli valinnut kyllä, mutta moni ei ehdokkuutta ottanut vastaan.

    Vihjailetko, että Aitolehti olisi kieltäytynyt palkinnosta? Tämä siis 16:03:lle. 🙈 Ei saakeli, että nuo Aitolehti- fanit on uskomattoman uskollisia. Jos ei voita, niin on mahdollisesti ” kieltäytynyt, tai ei edes ” halunnut” ehdokkaaksi 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂.

    Äänestä

  • Seli-seli-seli vaan. Voitto on voitto, ei ehdokkuus.

    Äänestä

Oikea ihminen voitti upea Karita .🌹
Koulutuskin kohdallaan ja fiksusti on elänyt hyvä maine.

Äänestä
  • Avaappa hieman hänen koulutustaan.
    Kaikki haluaa tietää, mikä tai mitkä koulutukset hänellä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaappa hieman hänen koulutustaan.
    Kaikki haluaa tietää, mikä tai mitkä koulutukset hänellä on.

    Googleta, jos osaat tollukka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Googleta, jos osaat tollukka.

    Googletin
    Vuoden pituinen Valmentamon kurssi.
    Reiki ohjaanjan kurssi ja meditaatio-ohjaaja kurssi.

    Et tollukka osannut itse goolettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Googletin
    Vuoden pituinen Valmentamon kurssi.
    Reiki ohjaanjan kurssi ja meditaatio-ohjaaja kurssi.

    Et tollukka osannut itse goolettaa.

    Kyllä nyt juo katkeraa kalkkia Martinan fanit. Yrittäkää edes käyttäytyä

    Äänestä

  • Karita on muutenkin miellyttävän oloinen ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaappa hieman hänen koulutustaan.
    Kaikki haluaa tietää, mikä tai mitkä koulutukset hänellä on.

    Mitämitämitä? Etkö osaa googlettaa, Karita Tykkää?

    Äänestä

Keskittyisi edes lapsiinsa tämä " hyvinvointivalmentaja". Eskon ansiota on vanhemman hyvinvointi.

Äänestä
  • Nuoremman hyvinvointi on kyllä Martinan ansiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuoremman hyvinvointi on kyllä Martinan ansiota.

    Toivottavasti kaikki on hyvin hänen osaltaan ja saa kaiken avun kokemiinsa järkytyksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti kaikki on hyvin hänen osaltaan ja saa kaiken avun kokemiinsa järkytyksiin.

    Martina menee satalasissa taas 😂. Pian on suhde taputeltu, kun äijä huomaa ” hyvinvointivalmentajan” sivistymättömyyden. Muutaman kuukauden kuluttua on Aitolehti taan ns. vapailla markkinoilla 😉. Sitten…uutta tyhmää matoa koukkuun taas…

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuoremman hyvinvointi on kyllä Martinan ansiota.

    Mistä tiedät miten "hyvin" nuorempi voi? Ei ole tytöltä mitään kysytty eikä varmaan totuutta uskaltaisi kertoa kysyttäessäkään, kun mutsi alkaa ragee. Onneksi pääsee isän puolen suvun piiriin normaalimpiin oloihin hyvinkin usein. Äiti kun viilettää missä milloinkin.

    Äänestä

Tarrautuu kuin takiainen Jesperiin. Kyllä se totuus vielä Jesperillekin paljastuu.

Äänestä
  • Mistä sinä päättelet että takertuu ?

    Äänestä

  • Takuulla paljastuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä sinä päättelet että takertuu ?

    Eikös Hanneskin sanonut, että Martina oli kummallisen takertuva 🤔?

    Äänestä

  • Martina on taas leuka pystyssä pussaamassa jonnea instakuvassa. Samanlainen kuva oli Pikkuruisen kanssa. Eukko roikkuu miehessä ja mies seisoo kuin toteemipylväs.

    Äänestä

Karita on luonnollinen eikä esitä mitään mitä ei ole. Upea nainen ja käy esikuvaksi muille.

Äänestä

Voi tätä naurun määrää kun Feikki ei voittanutkaan.🤣
Täällä palstallakin joku jo kuulutti etukäteen että kyllä Martina voittaa..
Voi Voi.. 🤭

Äänestä
  • Ja Esko-exä kehotti äänestämään Martinaa. Miten voi äänestää kun ei ole päässyt edes ehdolle? Esko-raukka. Äänesti varmaan sittenkin, samoin Anne-mummo ja ex-rouva itse. :D

    Äänestä

Hyvä Karita.😀

Äänestä

Jipiii, hyvä Karita 🥳

Äänestä
  • Karita on fiksu ja hieno nainen. Sivistynyt myös sydämeltään. Oikea hyvinvointialan ihminen voitti 🥇 Karita! Karita on myös todella kaunis 🌟!

    Äänestä

Mitä urheilulajia Marsu harrastaa, onko missään valmennus ryhmässä maajoukkueessa. Kun kehuu olevansa urheilija. Kouluttamaton harrastelija. lupaa kuntoilijoille sen mitä nämä haluaa kuulla.

Äänestä

No jo olisi maailma mallillaan kun Salarakas olisi voittanut tuollaisen pystin 😀

Äänestä
  • Niin - salarakkaat eivät lisää hyvinvointia maailmaan, ne vähentävät sitä. Seuraa masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia sun muuta ikävää.

    Äänestä

Siitäs saitte, te Martina-uskovaiset ;D))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

Äänestä
  • Ni! 😂😂😂

    Äänestä

Martina on ihan samanlainen pelle kuin eksänsä Esko.
Esko hehkuttaa joka vuosi, että aikoo voittaa radiogaalassa vuoden radiojuontajan pystin. Ikinä ei ole voittanut, vaan voiton vie aina Jaajo ja ihan ansaitusti.
Martina toimii juuri kuten Esko, julistautuu voittajaksi etukäteen ja kansa saa nauraa näille omahyväisille tyrkyille.

Äänestä
  • Ja niiden höhlien fanittajat peesaavat niitä. Martta ei ole voittanut ainoatakaan kisaa, mitä on hehkuttanut jo ennen kisoja ja Esko luulee olevansa joku radiojuontajavoittaja, voi taivas! Nyt kertoi, että tyttären todistus oli 9,5, mutta ei julkaissut siitä kuvaa missään mediassa. Ei vanhempien perimällä älynlahjalla saada kutosta tai seiskaa parempaa. Samanlaisia paskanpuhujia ovat M&E.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja niiden höhlien fanittajat peesaavat niitä. Martta ei ole voittanut ainoatakaan kisaa, mitä on hehkuttanut jo ennen kisoja ja Esko luulee olevansa joku radiojuontajavoittaja, voi taivas! Nyt kertoi, että tyttären todistus oli 9,5, mutta ei julkaissut siitä kuvaa missään mediassa. Ei vanhempien perimällä älynlahjalla saada kutosta tai seiskaa parempaa. Samanlaisia paskanpuhujia ovat M&E.

    Onko sinulla ollut hyvät ja vastuulliset vanhemmat ohjaamassa ja neuvomassa ja kasvattamassa? Esim. sellaiset opetukset ovat tärkeitä lapsille kuten että älä kiusaa muita, älä hauku muiden ulkonäköä tai vaatteita, älä valehtele tai älä varasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sinulla ollut hyvät ja vastuulliset vanhemmat ohjaamassa ja neuvomassa ja kasvattamassa? Esim. sellaiset opetukset ovat tärkeitä lapsille kuten että älä kiusaa muita, älä hauku muiden ulkonäköä tai vaatteita, älä valehtele tai älä varasta.

    Jep, jep. Martina oli panoreissulla, kun olisi voinut olla lapsensa - lastensa kevätjuhlissa. Joo, ja Esko kääntää radiojuonnossa lapsen keskiarvonumeron yhdeksiköksi eli nurinpäin.

    Äänestä

  • Esko on eri kiva kaveri. Olen jutellut hänen kanssaan Kalasataman huudeilla.
    Jatkooooooon!
    Mielestäni Esko voisi alkaa oleen Sofian kanssa - siinä olisi suomen YKKÖS-pariskuntaa, jonka tekemisiä seurattaisiin mediassa suurella mielenkiinnolla.

    Eikä olisi Matti-Mervi syndroomaa - on se Esko niin siisti heppu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esko on eri kiva kaveri. Olen jutellut hänen kanssaan Kalasataman huudeilla.

    Kuka tuota Sofiaa vieläkin ymppää Martina- ketjuihin? Nyt puhutaan Martinasta, joka ei voittanut omasta mielestään itselleen kuuluvaa palkintoa ja on katkera siitä 😁. Sofialla ja Stefulla on suhde ohi, siispä kirjoittele Sofia- ketjuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esko on eri kiva kaveri. Olen jutellut hänen kanssaan Kalasataman huudeilla.
    Jatkooooooon!
    Mielestäni Esko voisi alkaa oleen Sofian kanssa - siinä olisi suomen YKKÖS-pariskuntaa, jonka tekemisiä seurattaisiin mediassa suurella mielenkiinnolla.

    Eikä olisi Matti-Mervi syndroomaa - on se Esko niin siisti heppu!

    Esko on hömelö juntti kynsilakkoineen ja hattuineen ja teinivaatteineen. Olisivat kuin yö ja päivä Sofian kanssa. Martina olisi just samaa junttisakkia kuin Esko. Vielä ne toisensa löytää, kun Esko sitkeästi odottaa ja Martina ensin käy läpi kaikki kohdalle osuvat miehet, jotka eivät juokse karkuun.

    Martina&Esko❤️ Kyllä rakkaus vielä lopulta voittaa. Sitten saadaan reality sarjaa vanhainkodista: Martina&Esko:Nivelrikkoa ja Martina&Esko:Dementiaa.

    Toisessa Esko työntää vanhoilla päivillä nivelrikosta kärsivää triatleettia pyörätuolissa, mutta onko Esko jo oppinut kumpi on Martinan vasen ja kumpi hänen? Kirosanat raikaa jälkeen tässä railakkaassa realityssä. Kakkososassa jo 90v Esko kärsii dementiasta ja on unohtanut, kuka Martina oikein on. Vanhojen lehtileikkeiden ja tissikuvien avulla kaikki palaa mieleen, avuksi rientää myös salaperäinen Martinan ”stalkkeri”, jolla on lehtileikkeitä tallessa vuosikymmeniltä, mutta mikä salaisuus paljastuu stalkkerin taustalta, entä selviääkö vihdoin, kuka on Seiskan ilmiantaja ”lähipiiri”?

    Äänestä

Voitto pitää ansaita ei sitä uhoamisella voiteta.

Äänestä
  • Mitkä mahtavat olla selitykset, kun jää seuraavassakin kilpailussa hännille?

    Äänestä

Onnea Karitalle ansaitusta voitosta🌹
Kyllä raati tietää, kuka sen on ansainnut.
Martina raukkaa ei valittu, voi voi😂

Äänestä
  • Voi voi sinua 🙄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi voi sinua 🙄

    Martinalla on kivitalon kokoinen ego ja uskoa itseensä, mutta muut näkevät hänet todellisessa valossa, sekä todellisissa suorituksissa. Eivät ole ihan huippuluokkaa. 🙁

    Äänestä

Etukäteen meuhkattu voitto menikin sivu suun.
Hahhaa.kyllä Feikkiä nyt ketuttaa.🤭

Äänestä
  • Tuskinpa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskinpa

    No niin meni 😳. Oikea ihminen vei pystin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskinpa

    Satavarmasti on monta v***u sanaa huudettu eetteriin, ei Martinasta ole voittajaksi.

    Äänestä

Ei sellaisia jaeta väkivaltarikollisille.

Äänestä

Miten noloa olla niin varma voitosta,ja se menikin ohi että vilahti.
Pelkät luulot itsestä eivät ikävä kyllä riitä.🤭

Äänestä

Nuttura oli liian kireällä

Äänestä
  • Löysää vähän 😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Löysää vähän 😄

    Miten niin?

    Äänestä

Martina on paras! 🌹

Äänestä
  • Eipäs ollutkaan 😊.

    Äänestä

Aivan aidosti (Aito...) olen Martinalle vahingoniloinen jälleen. Oli tuo faneineen niin varma hyvinvointivalmentajan voitostaan. Vaikka se gaala onkin ihan pehvasta, mutta jotain älyä sielläkin tuomareista kumpuaa, kun eivät pahoinvointivalmentajaa palkinneet. Olisipa sillä muijalla teot yhtä isot kuin puheetkin ;D))))))))))))))

Äänestä
  • Niin katkeraa

    Äänestä

Moikkelis, tää Karita on vaan kalpea varjo hehkeästä Martinasta. Karita on rupsahtanut viime vuosina kun taas Martina hehkuu köpiksen romanssin pauloissa. Ihana seurata trendipariskunnan soidintanssia.

Äänestä
  • Minustakin on kiva katsoa Martinan soidintansseja, joissa pari aina vaihtuu muutaman kuukauden väliajoin. Odotan jo seuraavaa tanssia.

    Äänestä

  • Roope boykin on jo päässyt tänne hehkuttamaan idoliaan. Martina ei mielestäni hehku kuin kateutta ja tyhmyyttä ainoastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Roope boykin on jo päässyt tänne hehkuttamaan idoliaan. Martina ei mielestäni hehku kuin kateutta ja tyhmyyttä ainoastaan.

    No, muutaman kuukauden päästö on tanskandoggikin menneisyyttä 🤔

    Äänestä

  • Voi, Moikkelis!
    Karitan Ja Martinan ikäero on reilu kuusi vuotta, joten kyllä Martinakin ehtii rypistyä aikanaan.
    Lyhytkestoisia romanssinpoikasia ei voi verrata pitkäaikaiseen, tasapainoiseen parisuhteeseen, kyllä se Martinan ”hehku” on pelkästään meikillä aikaan saatu.
    Nainen harrastaa pikasuhteita ja sarjarakastumista, joka on merkki varsin kypsymättömästä luonteesta ja onnettoman huonoista parisuhde taidoista.
    Eiköhän ole päivän selvää kuka se kalpea varjo kenestäkin , todellisuudessa on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, muutaman kuukauden päästö on tanskandoggikin menneisyyttä 🤔

    Ihan varmasti, voihan olla että Ibizalta löytyy joku " rahamies ", niin siinä kyllä Lippisjeppe jää alta aikaykiskön. Tai no, ehkä on Martinan parasta pitää Jeppe varalla, kun tuota ikääkin alkaa jo olla sen verran, eivät ne rahamiehet enää vilkuile hänen suuntaan.

    Äänestä

On se sexy..

Äänestä
  • Kuka? Karita?

    Äänestä

  • Onko Roopekin sortunut övereihin huulitäytteisiin .

    On nämä julkisuudessa roikkkuvat tavallisen tolloja.

    Äänestä

  • Totta, Ilona Siekkinen on aika sexy mutta varattu,

    Äänestä

Gaalassa ei jaettu Seiskapäivän etusivunkasvo-palkintoa. MartinaKIN olisi voittanut Maisa Torpan kanssa jaetun ensimmäisen palkinnon. Edes jotain.

Äänestä
  • Ehkä Martina sai hieman hyvitystä, kun pääsi kehumaan itseään IS viihdeosioon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä Martina sai hieman hyvitystä, kun pääsi kehumaan itseään IS viihdeosioon.

    Oli kyllä hirveää katsottavaa ja kuunneltavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli kyllä hirveää katsottavaa ja kuunneltavaa.

    Tavanomaista takeltelua ja pälyilyä, jota Martinalta on aina odotettavissa.
    Ei auta vaikka naisen pukee muotitalojen luomuksiin, ei niillä saa peitettyä sivistymäntöntä moukkaa, jonka hämärä menneisyys seuraa kaikkialle lopun elämää.
    Tollo, mikä tollo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli kyllä hirveää katsottavaa ja kuunneltavaa.

    Totta, sitä täytyy ihmetellä, että ei osaa olla luonnollisesti , puhe nyt on mitä on, mutta se pälyilevä ja rauhaton olemus, ei näytä siltä, että itseluottamus olisi kunnossa.

    Kaikesta sanomisesta paistaa läpi tämä kouluttamattomuus ja tyhmyys, valitettavasti.

    Sellaista niin, kun itsetunto ei ole kohdillaan. Martinan fanittajat kehuvat, että Martina on vahvin nainen, mitä maa päällään kantaa. Taitaa vaan se vahvuus olla testosteroneilla kasvatetuilla suonikkailla käsivarsilla, koska korvien välistä sitä naisen vahvuutta ei kyllä löydy. Sen huomaa jo siitä, ettei tuo Suomen vahvin nainen pärjää ilman miehen läheisyyttä. Tai sitten Martinalla on jatkuva kutina....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, sitä täytyy ihmetellä, että ei osaa olla luonnollisesti , puhe nyt on mitä on, mutta se pälyilevä ja rauhaton olemus, ei näytä siltä, että itseluottamus olisi kunnossa.

    Kaikesta sanomisesta paistaa läpi tämä kouluttamattomuus ja tyhmyys, valitettavasti.

    Näin on kaikesta mitä sanoo paistaa nämä puutteet. Eihän tietenkään ihminen puutteilleen voi mitään, mutta saa ainakin aina uuden puvun päälleen gaalassa ja siinä voi edes päteä.

    Äänestä

Kyllä on taas niin katkeraa ja kateellista.🙄

Äänestä

On se Martina kuitenkin ikäisistään ” julkkiksista” kaikkein sporttisin.

Äänestä
  • Nelikymppiset uutistenlukijat näyttää papempikuntoisilta ja hyvinvoivemmilta kuin Martinat ja Jutat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nelikymppiset uutistenlukijat näyttää papempikuntoisilta ja hyvinvoivemmilta kuin Martinat ja Jutat.

    Näin on ja pääministerikin on varmasti parempikuntoinen.

    Äänestä

Vasta kakkonen, korjataan vähän. Ylivoimainen ykkönen on Stefu.

Äänestä

Kuinka kauan toi Martina jaksaa tosta takareisivammasta jankuttaa. Syyskuussa 2021 leikattu, niin kesäkuussa 2022 sanoo, että takareisivamma tapahtui just . Valmistelee huonoa sijoitusta, meneehän se Frankfurtiin fiilistelemään. Oli muuten haastattelussakin vaikea keskittyä, pää pyöri kuin väkkärä joka suuntaan. Välillä näytti että unohti olevansa haastattelussa.

Äänestä
  • Tasan samat ajatukset oli haastattelua katsellessa. Petaa jo valmiiksi epäonnistumista.

    Äänestä

  • Tuollaisen leikkauksen jälkeinen kuntoutus kestää puoli vuotta. Ei mikään pikkuasia siis sellaiselle joka treenaa tavoitteellisesti MM-kisoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaisen leikkauksen jälkeinen kuntoutus kestää puoli vuotta. Ei mikään pikkuasia siis sellaiselle joka treenaa tavoitteellisesti MM-kisoihin.

    Ai tavoitteellisesti? Salli mun nauraa. Kerro yksikään kisa, sitä pellehyppykilpailua lukuunottamatta, missä muka Martina on sijoittunut kärkisijoille? Voi olla, että jossain omassa sarjassaan, missä on ollut kaksi osallistujaa, niin Martina on tullut toiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaisen leikkauksen jälkeinen kuntoutus kestää puoli vuotta. Ei mikään pikkuasia siis sellaiselle joka treenaa tavoitteellisesti MM-kisoihin.

    Kohta saadaan tietää treenaamisen tulos. Treenata voi monella lailla hyvin ja huonosti.

    Äänestä

Kova on uhoamaan. Vaatimattomat on sijoitukset kisoissa, se kertoo millä tasolla kisakunto on.

Äänestä

eihän noihin hyvinvointivalmentajien hommiin mitää koulutusta tarvitse.
Kuka tahansa voi ryhtyä PerseTraineriksi.

Annetaan vääriä ohjeita,kun ei osata oikeita antaa tietämättömyyden takia.
Sitten lopuksi kirurgit ja ortopedit korjailevat virheitä..

Äänestä

Sehän riittää,kun on toosassa julkkis antamassa ohjeita.

Äänestä
  • Toivottavasti toosassani ei ole julkkis antamassa ohjeita.

    Äänestä

Tällaiset skabat, jossa yksi voittajista on joku Erna Huskon kaltainen tyyppi, ei voi olla kovin vakavasti otettavia. Mimmin Insta on täynnä pelkkää persusta tuhannesta eri kulmasta ja epätoivoista kinuamista "ostakaa, ostakaa". Näyttää lisäksi olevan samankaltainen luonne kuin Belorfilla. Häikäilemätön ja itsekäs.

Äänestä
  • Sinun luonne on kaiketi häikäilemätön ja itsekäs, niin ja persuksesi on muodoton möhkäle .🐖😂👍

    Äänestä

Mun Helsinki,jonka perusti Mannerheim.

Äänestä
  • 😁😁😂😁😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂🤔

    Äänestä

  • Ja Tanska on ihana kaupunki.......So Pritty

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Martinahan kertoi, että hän tulee voittamaan creator awardseissa hyvinvointikategorian palkinnon, vaan toisin kävi.
Voiton vei ansaitusti hyvämaineinen, urheilullinen ja kaunis Karita Tykkä, jolla on koulutus alalle ja joka elää, syö ja liikkuu oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu