Suomen suurin julkinen ryöstö on tapahtunut

Vaikka EU MÄÄRÄÄ HINNAT SILTI SUOMI KUSETTAA KÄYTTÄJIÄ

Polttoaineiden verotus on jo julkinen ryöstö kuten väliaikainen autovero
Autovero täyttää 60 – Kansan inhokki ei voi enää hyvin, mutta taitaa jatkaa vielä seuraavat 10 vuotta

Autoverosta sanotaan, että se oli alun perin tarkoitettu vain vuoden mittaiseksi. Tilapäiseksi julistaminen oli kuitenkin temppu, jolla vero syksyllä 1957 saatiin läpi
Liikenne on valtiolle 8 miljardin euron rahasampo – eikä valtio aio siitä luopua

Liikenteen polttoaineveroilla, vuosittaisella ajoneuvoverolla ja uusien tai käytettyjen ajoneuvon hankintaan liittyvällä autoverolla kerätään vuosittain enemmän veroeuroja kuin on valtion tulovero palkoista ja eläkkeistä.

Autoilu ja liikenne ovat valtiolle merkittävä rahasampo. Liikenteen eri verot ja maksut tulouttavat valtiolle arvonlisäveron mukaan laskemalla hurjat kahdeksan miljardia euroa. Tässä laskelmassa mukana ovat liikenteen polttoaineverot, vuosittainen ajoneuvovero ja uusien tai käytettyjen ajoneuvon hankintaan liittyvä autovero.

Liikenteen verotuotto on siis merkittävästi suurempi europotti kuin valtion tulovero palkoista ja eläkkeistä, joka on noin kuusi miljardia euroa.

Valtion verojen keräämisessä kyse on myös poliittisesti kuumasta perunasta. Kyse on myös asiasta, joka kutittelee autoilevan kansan syvimpiä tuntoja. Liikenteen verotus koskettaa käytännössä jokaista suomalaista kotitaloutta
14110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Keskusta ja K KESKO OVAT SAMAA PUULAAKIA Maanviljelijöille lahjuksia jakavat pörrö folkkarii jne valtiolle

Äänestä
  • Ja kameleontti sekä kuu alkavat myös samanna kirjaimella.

    Äänestä

Vihervasemmisto tyhjentää duunarin taskut.

Äänestä

Mitkä hinnat EU määrää?

Äänestä

Auto on ilmeisesti Suomessa ylellisyyttä. Sitä verotetaan mennen tullen.Oikein valtion lypsylehmä.

Äänestä

Tuon ja monien muiden asioiden takia
suomen pitää liittyä Venäjään.

Äänestä

Kiittäkää pakotemaria!

Äänestä
  • Kiittäkää ahneita kauppiaita joiden tuotteiden hinta nousee varaston hyllyssäkin.

    Eivät tingi yhtään voitoistaan vaikka on sota miten isänmaallista maksattaa kaikki vaan köyhillä palkansaajilla. Vaikka saavt kaiken berotta ja saaneesta yritystuki ja koronaa Tukiainen jotka palkansaajat maksaneet

    Elikkä sinä maksat yrittäjien luksuselömön

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiittäkää ahneita kauppiaita joiden tuotteiden hinta nousee varaston hyllyssäkin.

    Eivät tingi yhtään voitoistaan vaikka on sota miten isänmaallista maksattaa kaikki vaan köyhillä palkansaajilla. Vaikka saavt kaiken berotta ja saaneesta yritystuki ja koronaa Tukiainen jotka palkansaajat maksaneet

    Elikkä sinä maksat yrittäjien luksuselömön

    Kuule demuretku? Marinin pakotteet ja veronosta perussyy!

    Äänestä

Ei bensan hinta ja verot yrittäjää Vantaa saavat autonsa ja bensansa verotta
Palkansaajan. Ne verot maksana ja on aina maksanut jo 2o vuoden ajan kun on olut oikeistohallitukset

Äänestä
  • Mikä nyt muuttu,kun Marini nylkee veroilla?

    Äänestä

Voiko joku sanoa, mitä hintoja EU määrää?

Äänestä

Leipäjonotkin ovat jatkuvasti venyvä tilapäisratkaisu.

Äänestä
  • Niin kauan, kun ilmaista tavaraa jaetaan, sille on ottajia oli tarvetta tai ei.
    Ajetaanhan sitä ilmaista ruokaa kuorma-autolla Baltiaankin, kun ihmiset eivät ota kaikkea edes ilmaiseksi.

    Hätä ei voi olla kova, kun ilmaisesta nirsoillaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vaikka EU MÄÄRÄÄ HINNAT SILTI SUOMI KUSETTAA KÄYTTÄJIÄ

Polttoaineiden verotus on jo julkinen ryöstö kuten väliaikainen autovero
Autovero täyttää 60 – Kansan inhokki ei voi enää hyvin, mutta taitaa jatkaa vielä seuraavat 10 vuotta

Autoverosta sanotaan, että se oli alun perin tarkoitettu vain vuoden mittaiseksi. Tilapäiseksi julistaminen oli kuitenkin temppu, jolla vero syksyllä 1957 saatiin läpi
Liikenne on valtiolle 8 miljardin euron rahasampo – eikä valtio aio siitä luopua

Liikenteen polttoaineveroilla, vuosittaisella ajoneuvoverolla ja uusien tai käytettyjen ajoneuvon hankintaan liittyvällä autoverolla kerätään vuosittain enemmän veroeuroja kuin on valtion tulovero palkoista ja eläkkeistä.

Autoilu ja liikenne ovat valtiolle merkittävä rahasampo. Liikenteen eri verot ja maksut tulouttavat valtiolle arvonlisäveron mukaan laskemalla hurjat kahdeksan miljardia euroa. Tässä laskelmassa mukana ovat liikenteen polttoaineverot, vuosittainen ajoneuvovero ja uusien tai käytettyjen ajoneuvon hankintaan liittyvä autovero.

Liikenteen verotuotto on siis merkittävästi suurempi europotti kuin valtion tulovero palkoista ja eläkkeistä, joka on noin kuusi miljardia euroa.

Valtion verojen keräämisessä kyse on myös poliittisesti kuumasta perunasta. Kyse on myös asiasta, joka kutittelee autoilevan kansan syvimpiä tuntoja. Liikenteen verotus koskettaa käytännössä jokaista suomalaista kotitaloutta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu