Olen tietoinen että varsin suuri määrä parhaimmista lukijoistani on viime aikoina muuttanut aiempaa kantaansa ja hyväksyneet tarkistettuna tosiasiana, että Suomella on todellakin käytössään aito kansallistietäjä, ja olette tarpeellisessa määrin tutkineet aiempaa esityskantaa kokonaisuudessaan, joten olette ymmärtäneet kaiken Helsingin yliopiston professuurin suorittaman tutkinnan perusteella myös ryhtyä tarkoin kansalaisten velvollisuudella ja suurella mielenkiinnolla omatoimiseen tutkimukseen kaiken aiemmin palstallamme esittämäni okkulttisen tiedon perusteella, todetaksenne vihdoin täysin kärkiperäisestikin, että on täysin mahdollista, että Raakkunalla on todellakin Auringosta Jeesukselta Kristukselta aivan kaikki tarpeellinen tieto hallussaan selviytyäksemme tulevina vuosina kaiken antamani tiedon perusteella uuden maailmanjärjestyksen alkuun. Joten voin jo nyt vastata niin monen lukijani esittämään kysymykseen, että aionko osallistua Suomen viralliseen politiikkaan? Joten nyt voin iloksenne todellakin luvata ja HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ LAUSUA, ETTÄ AION TODELLAKIN VASTAISUUDESSA VIELÄ PAREMMIN JA TÄYDEMMIN VASTATA KAIKKIIN KANSALAISTEN LÄHETTÄMIIN KYSYMYKSIIN, sekä tulevan Presidentin vaalikampanjaan osallistumisen kautta 100% varmuudella ottaa vastaan kansalaistemme suorittaman massiivisen äänestystuloksen mukaisen vaatimuksen asettua lähitulevaisuudessa Suomen demokraattisen Tasavallan Presidentiksi.
raakkuna
Raakkuna tässä moi!
9
164
Vastaukset 9
Juuri näin. Oikein mieltä lämmittää.
- Anonyymi
no miks läppärissä ei ole caps-lock nappia-
miks valo on ruudulla liian kirkas- ja sitä ei ole helppo säätää kun ei osaa- miksei ole helppoa selkeetä säätöä tietsikassa- ohjelmassa tähän?
Miten suomi saataisiin vapaaksi maaksi ja oma päätäntävalta tänne?
ja karjala takasiin ja jopa petsamo?
- Anonyymi
Tervetuloa Bäckmannin ja Arto Laurin presidenttikampanjoiden kannattajaksi!
- Anonyymi
Aika kauan olet ollut poissa, tai ollut vaan hiljaa. No, hyvä kuitenkin, että palasit.
- Anonyymi
Aktiivikristityillä on omat palstansa. Ei tänne raakkunoita kaivata höpäjämään.
- Anonyymi
Tee joskus kappalejako sopivaan paikkaan. Ei tuollaista pötköä kehtaa lukea.
Oliko Jeesus trolli vai koomikko? Siitä vain mietin, kun näytät kulkevan hänen jalanjäljissään :)
- Anonyymi
Mukava sinusta kuulla.
- Anonyymi
"Raakkuna"/"suomen kansallistietäjä"/ "robert mckeancy" kirjoitelit aikoinaan mm. NWO: sta pitkiäkin ja virkistäviä tekstejä. Mitä sanoisit nyt kun "salaliittoteoriat" ovatkin toteutumassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran98906Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150839- 63708
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26682Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29552Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee417492- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 44461
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29451- 30446
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432- 38416
En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414