Malmössä, ja tilanne sen kuin pahenee kun loputkin ruotsalaiset muuttavat pois sieltä. Tutkimukset kertovat, että jos jollakin alueella on vaan 5% tätä kolmansien maiden sakkia, niin ruotsalaisia alkaa häipyä.
Hyvin suuri on Malmön asukkaista on tukiriippuvaisia, joten kaupunki on roikkunut konkurssin partaalla jo vuosia, siksi valtio pumppaa sinne miljardeja kruunuja joka vuosi.
Kaupunki sijaitsee erittäin hyvällä paikalla maantieteellisesti, joten sen pitäisi olla dynaaminen ja pärjätä loistavasti, mutta päinvastoin menee - syynä väärä maahanmuutto.
Lisäksi sos.demien kannatus on Malmössä erittäin suurta, sillä tietysti mamut kannattaa demareita, jotka lupaa hyviä tukia.
Hyvin mahdollista, että jossain vaiheessa Malmöstä tulee ensimmäinen muslimien ikioma kaupunki Ruotsissa, jossa ihan laillisesti on sharialaki käytössä.
Svenssonit ovat nyt vähemmistönä Ruotsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa
20
150
Vastaukset
- Anonyymi
20% riittää ongelmien alkamiseen
- Anonyymi
Tukholmassa ennen asuneena, niin kyllä sitä ihmettelee, että miksi demarit jotka rakensi Ruotsin hyvinvointiyhteiskunnan, niin nyt tuhoavat sitä parhaansa mukaan holtittomalla maahanmuutolla vääristä maista. Tai ovat pilanneet jo 30-vuotta.
- Anonyymi
Demarit on laumasieluja. Joku laumanjohtaja valitsee arvot ja muut hurraavat. Yksinkertaiset omilla aivoilla ajattelemaan kykenemättömät seuraavat sokeasti johtajiansa vaikka teuraalle. Ruotsin haalimaa maahanmuuttoa kehitysmaista ei pystytä perustelemaan millään järkisyyllä. Köyhyys afrikassa ei ole vähentynyt Ruotsiin muuttamisen vuoksi. Ruotsi meni pilalle ikuisiksi ajoiksi ja afrikassa väestöräjähdys ja tukiriippuvaisuus jatkuu ja pahenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit on laumasieluja. Joku laumanjohtaja valitsee arvot ja muut hurraavat. Yksinkertaiset omilla aivoilla ajattelemaan kykenemättömät seuraavat sokeasti johtajiansa vaikka teuraalle. Ruotsin haalimaa maahanmuuttoa kehitysmaista ei pystytä perustelemaan millään järkisyyllä. Köyhyys afrikassa ei ole vähentynyt Ruotsiin muuttamisen vuoksi. Ruotsi meni pilalle ikuisiksi ajoiksi ja afrikassa väestöräjähdys ja tukiriippuvaisuus jatkuu ja pahenee.
Kuka se johtaja on ja vaikuttiko hänkin suomen 2015 maahanmuuttajien ottoon? Mystinen johtaja joka hallitsee useita maita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka se johtaja on ja vaikuttiko hänkin suomen 2015 maahanmuuttajien ottoon? Mystinen johtaja joka hallitsee useita maita.
Kyse on Ruotsista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit on laumasieluja. Joku laumanjohtaja valitsee arvot ja muut hurraavat. Yksinkertaiset omilla aivoilla ajattelemaan kykenemättömät seuraavat sokeasti johtajiansa vaikka teuraalle. Ruotsin haalimaa maahanmuuttoa kehitysmaista ei pystytä perustelemaan millään järkisyyllä. Köyhyys afrikassa ei ole vähentynyt Ruotsiin muuttamisen vuoksi. Ruotsi meni pilalle ikuisiksi ajoiksi ja afrikassa väestöräjähdys ja tukiriippuvaisuus jatkuu ja pahenee.
sama menossa helsingissä?
kts. Helsinki suomi24 - Anonyymi
Kyse on neo-marxilaisuudesta kumpuavista arvoista (blm, pride, sukupuolisekoilu, intersektionaalinen feminismi ja kaikki muu suvakismi).
Neo-marxilaisuus koulukuntana syntyi jo 1960-luvulla, jos nyt muisti pelaa oikein. Neo-marxilaiset nimittäin silloin huomasivat, ettei marxilaisuus talousjärjeatelmänä toimi. 30-vuotta sitten Neuvostoliitto hajosi ja monet kommarit ja sossut havahtuivat, ettei marxilaisuus toimi. Silloin hekin alkoivat omaksua uudempi mutta neo-marxilaisuudesta kumpuavia oppeja. Silloin neo-marxilaisuus siis löi itsensä läpi valtavirtana, joskaan ei enää klassisen neo-marxilaisuuden nimissä van erilaisten uudempien tyylisuuntien nimissä.
Alamme nyt Lännessä nähdä, millaiseksi neo-marxilaisuus yhteiskuntien kehitystä ohjaa 30 vuodessa.
- Anonyymi
Koskahan tulee alkuperäisasukkaiden reservaatteja, tai jopa keskitysleirejä?
Näitä kahjoja kun alkaa olla tarpeeksi, voi jälkikin olla aika kamalaa, nämähän muuten taitavat arvostaa Aatuakin kovasti, näyttihän se juutalaisille ns. kaapin paikan, ja viholliseni vihollinen on ystäväni.- Anonyymi
Ei niitä tulla tarvitsemaan.
Väestö vaihtuu.
- Anonyymi
Ketä etsii ja kuka? Onko joku haukkunut? Hurja tilanne.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008877336.html - Anonyymi
Helsinki
Malmi Suomen Malmö
Itäkeskus l lähi Itäkeskus
Kalasatama kelasatama- Anonyymi
Suomen kieli taitaa olla maailman hassuin kieli, joku humoristi sen on keksinyt.
- Anonyymi
Sharialakia Suomeen on ehdottanut sekä oikeisto,
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010112612771042
...että jotkut vasemmistossa
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kokoomus-ja-sdp-suhtautuvat-myonteisesti-imaamikoulutukseen/ - Anonyymi
Pohjolasta tehään sotaherkkä alue ja päitä rupee lähteen, tämä on lopputulos ja sekin vasta siis välivaihe, kun rupeaa väenpajoudet käymään leivänpäälle ja nälänhätä rupeaa karsimaan vielä porukoita.
POHJOLASTA ELÄMÄ LOPPUU JA JÄRKI - Anonyymi
Turkin osavaltio?
- Anonyymi
Vielä oon saanut olla rauhassa , mitä nyt rättipäät omenavarkaissa .- Ovatkohan nähneet että liiterin räystäällä jänis tai hanhi roikkunut ?
Skånepåg - Anonyymi
Malmilla eli Suomen Malmössä sama tilanne
Ketjun avaaja kirjoitti seuraavasti:
""Hyvin mahdollista, että jossain vaiheessa Malmöstä tulee ensimmäinen muslimien ikioma kaupunki Ruotsissa, jossa ihan laillisesti on sharialaki käytössä.""
Aloittajalla puurot ja vellit sekaisin.
Malmössä taitaa tosiaan olla maahanmuuttajataustaisia nyt hieman enemmän mitä ruotsalaissyntyperäistä.
Mutta tuo ei tarkoita sitä että kaikki maahanmuuttajataustaiset Malmössä olisi muslimeja.
En tiedä tarkkaa lukua kuinka monta muslimitaustaista Malmössa on nyt, mutta vuonna 2019 sanotaan muslimitaustaisia olleen Malmössa noin 17%.
Tuo 17% vuonna 2019 on arvioitu sen perusteella mistä maista noiden ihmisten sukujuuret tulee, siis maista joissa enemmistö on muslimeja.
Ruotsissa ei ole statistiikkaa muslimien lukumäärästä, on vain arvioita, ei mitään statistiikkaa..
Ihmisiltä ei kysytä oletko muslimi, oletko uskovainen muslimi tai tapamuslimi, tuollaista rekisteriä ei ole.
Muslimien tarkan lukumäärän esim. Ruotsissa "tietää" ainostaan vain muslimivastaiset, he lukee vihasivustoja ja uskovat desinformaatioon mitä lukevat.
Malmössa asuu ihmisiä ainakin 180 eri valtiosta tulleita, kai se jo järkikin pitäisi tajuta että kaikki ne ei voilla muslimimaista tulleita ;)
Asuu Malmössa suomalaisiakin ja asuu myös paljon ruotsalaissyntyperäisiä.
Muslimit on pieni määrä Malmön asukkaista. Eivät ole mikään enemmistö.
Ikävää että Suomen puolella annetaan tuollaista desinformaatiota Malmöstä, tuollainen vain lisää muslimien vastustusta, sillä monet uskoo noihin juttuihin kirkkain silmi, valitettavasti.
Aloittajan mukaan Malmöstä voi kohta tulla muslimikaupunki sharialakeineen, herranjestas sentään tuota kuvittelua ja muslimivihaa, fantasia lentää ja sen hurjan fantasian nojalla levittää muslimivihaa Suomeen.
Mamön kaupunki oli siis arviopinut että vuonna 2019 oli noin 10% asukkaista muslimitaustaisia. Parissa kolmessa vuodessa tuo 17% ei voi yhtäkkiä nousta melkein 100 procenttiseksi- Anonyymi
Hohhoijaaaaaaaaaa!!!!!
Kohta TheRat ja sitten ftt1000 ja muut perään nikkisirkuksessaan
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1446232Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1933864- 312741
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4782740- 2012365
- 1852033
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1341495- 581314
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371294Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?891064