Läheiseni on hoitokodissa. Oltiin onnellisia hyvästä hoitopaikasta. Kaikki oli alussa hyvin , sitten alkoi kiusaaminen. Läheiseni omahoitaja kaverinsa kanssa teki pientä kiusaa, heistä se oli hauskaa, mutta minusta ei. Soitin johtajalle, kaveri joutui ilmeisesti toiselle osastolle. Omahoitajalle sanoin että hän on läheiseni omahoitaja ja en luota häneen, olisi silloin pitänyt pyytää vaihtoa. Minua vaivasi etten tuntenut hoitajia nimeltä , sanoin muutaman kerran, minua saa sanoa Leenaksi ei reagointia En tiedä vieläkään kuin muutaman nimen. Yksi hoitaja tuli juttelemaan, että siellä kohdellaan kovakouraisesti asiakkaita. Nämä ovat vain alkusoittoa. Itse en pystynyt nukkumaan kunnolla. Kaikkea muutakin on tapahtunut. Olen jutellut toisten omaisten kanssa ja eivät ole ihan tyytyväisiä.
En rupea kirjoittamaan romaania. Toivottavasti saisin joltain vinkkiä, josta saisin Voimia jatkaa.
Kokemuksia hoito-hoivakodeista
58
5207
Vastaukset
- Anonyymi
Lopetetaan laitokset, niin vanhuksia ei enää niissä kiusata!
Ilmeisesti kiusaaminen oli hoitajien aikaansaamaa?
Nimimerkki "lopetetaan hoivakodit anonyymi tuo esiin sen asian
että kuolee ennenkuin hoivakotiin joutuu".
Kaikki tiedämme että hoivakodeissa on hoitajapula.
Mikäli kuitenkin hoiva henkilökunnalla on resusseja
siis kiusata asiakkaita se ei mene juridisesti oikein!
Yksi mahdollisuus on rikosilmoitus josta ilmenee
hoitajien väärinkäytös?
Et tosin ilmoittanut onko hoitopaikka kunnallinen
vai yksityinen?- Anonyymi
Yksityinen. Espoon palveluseteli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityinen. Espoon palveluseteli.
Läheiselleni jää 164e kuukaudessa jolla pitää ostaa lääkkeet (alle 50e korvataan),
vaatteet shamppoot ja kaikki tarvitava. Oli kunnallinen tai yksityinen hoitokoti. Hoitomaksuun ja vuokraan menee kaikki. Sitten on nämä varakkaiden hoitokodit jossa maksetaan kaikesta erikseen. - Anonyymi
Minusta hoitokoti on ihan hyvä ratkaisu, mutta silloin on oltava hoitajienkin käyttäytyminen oltava sivistynyttä . Siis ei liian tuttuna aleta pitämään hoidettavaa.
Hoitoala on mielestäni hyvä ja arvokas työpaikka , sitä ei saa pilata työläisillä jotka eivät ymmärrä miten käyttäydytään . Anonyymi kirjoitti:
Minusta hoitokoti on ihan hyvä ratkaisu, mutta silloin on oltava hoitajienkin käyttäytyminen oltava sivistynyttä . Siis ei liian tuttuna aleta pitämään hoidettavaa.
Hoitoala on mielestäni hyvä ja arvokas työpaikka , sitä ei saa pilata työläisillä jotka eivät ymmärrä miten käyttäydytään .Kyllä hoitajien käytös muuttuu , kun paha vajaa miehitys. Esim porissa 20 asukasta ja kaksi hoitajaa.
Kutsut soi ja ruokaakin pitäisi tarjota.
Johdo pitäisi reagoida- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta hoitokoti on ihan hyvä ratkaisu, mutta silloin on oltava hoitajienkin käyttäytyminen oltava sivistynyttä . Siis ei liian tuttuna aleta pitämään hoidettavaa.
Hoitoala on mielestäni hyvä ja arvokas työpaikka , sitä ei saa pilata työläisillä jotka eivät ymmärrä miten käyttäydytään .Hoitokodin pienestä huoneesta, noin 20 neliötä peritään vuokraa eli 600 euroa/kk. Huoneessa vakiona sänky ja wc. Vettä ei paljon kulu, kun suihkuun pääsee kerran viikossa. Loput rahat laskuttaa hyvinvointialue.
Lisäksi hoivakoti ostaa lääkkeet ja asukas maksaa.
Hoivakodin lääkärikäynnit maksaa asukas erikseen.
- Anonyymi
Muutama pointti:
Minkälaista "kiusaamista"?
Todellista, vaiko sellaista, jonka läheisesi kokee kiusaamiseksi?
Kyllähän moni kokee ihan jo vaikka kuntouttavan työotteen kiusaamisena, kun ei saa maata sängyssä päivät pitkät.
Mitä ihmettä teet kaikkien hoitajien nimillä?
Periaatteessa hoitajan tulee kertoa nimensä, mutta jos et ole ko. asukkaan niin läheinen, että sinut on yhteyshenkilöksi nimetty (siinä tapauksessa tottakai tietäisit omahoitajan nimen jo hoitokokouksen tiimoilta), niin mitäpä ne nimet sinulle kuuluvatkaan? Työntekijöilläkin on oikeus yksityisyyteen.
Hetkeäkään en usko, että joku hoitajista olisi tullut sinulle, asukkaan "läheiselle", kertomaan takon kovakouraisista otteista.
Muista, että tuollaiset turhat valheet romuttavat koko tarinan uskottavuutta.- Anonyymi
Hoivakodit ovat nykyään "hoivaleirejä"....niin paljon ihmiset niissä kärsivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoivakodit ovat nykyään "hoivaleirejä"....niin paljon ihmiset niissä kärsivät.
Unohdit mainita, millaisella kokemuksella tietosi esität. - Nm. Luulotauti on paha pipi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit mainita, millaisella kokemuksella tietosi esität. - Nm. Luulotauti on paha pipi
Niinhän ne aina unohtavat.
Kyllähän ihmiset kärsivät hoivalaitoksissakin; on sairauksia, toimintakyvyn menetystä, kipuja, suruja... ihan kuin olisi missä tahansa muualla.
Minä hoitajana näen paljon enemmän hymyjä ja nauruja, kiitollisuutta siitä että joku pitää huolta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän ne aina unohtavat.
Kyllähän ihmiset kärsivät hoivalaitoksissakin; on sairauksia, toimintakyvyn menetystä, kipuja, suruja... ihan kuin olisi missä tahansa muualla.
Minä hoitajana näen paljon enemmän hymyjä ja nauruja, kiitollisuutta siitä että joku pitää huolta.Yeap, mutta ne ovatkin asioita, joita epäkiitollinen ei näe. Tai oikeammin, ei tahdo nähdä. - Nm. Kulkevat läpyt ohimoilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoivakodit ovat nykyään "hoivaleirejä"....niin paljon ihmiset niissä kärsivät.
Kerro toki kuinka he kärsivät. Ehkä haluaisit itse hoitaa vanhempasi kotioloissa niin heidän ei tarvitsisi "kärsiä". Peset perseet ja vaihdat vaipat siivoten myös siinä sivussa kotisi vanhempasi levittämista eritteistä. Kuuntelet muistisairaan jatkuvaa marinaa ja pidät kotisi ovet myös siältä lukittuna ettei vanhus pääse karkuteille. Keittiö on myös pidettävä lukittuna siellä olevien terävien esineiden ja vesipisteen/hellan aiheuttamien riskitekijöiden vuoksi. Ja hauskaahan se on vain silloin tällöin väistellä kiukkuisen isin/äiskän nyrkin iskuja. Syötät viisi ateriaa päivässä ja muistat vahtia myös yöaikaan harhailevaa omaistasi. Saniteettitilat kotonasi ovat tietysti esteettömiä ja riittävän tilavia tarvittavan potilasnostimen käyttöön, vai ihan käsivoiminko siirtelet yli kynnysten ja nostat pytylle tai pesualustalle. Ei ongelmaa vai ?

Aika mukavasti juttelet muistisairaan päivän kulusta. Toivottavasti et ole hoitoalalla. Itse ole päivittäin tehnyt noi kaikki asiat ja hoitamiset, vaikka isäni asuu hoivakodissa. En todellakaan koe sitä rankaksi ja jos en olisi töissä voisin häntä hoitaa vaikka ympäri vuorokauden. Hänhän on muistisairas eikä todellakaan itse ymmärrä minkälaisella päällä sattuu olemaan. Aika halventavaa puhetta sinulta. Nyt puhut vain todella pienestä osasta muistisairaita. Jos lääkitys oikeanlainen eikä kukaan huumaa tiedottamaan tilaan. Niin suurimmaksi osaksi pärjäävät Aika monissa asioissa.

Yhden helpon muistisairaan hoitaminen on aivan eri asia kuin kymmenen vaikean hoiva- / hoitolaitoksessa. Jotta voisitko miettiä ensin, ennen kuin halveeraat ehkä ammattilaisen kokemusta raadollisesta kertomuksestaan siitä, mitä työ on oikeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro toki kuinka he kärsivät. Ehkä haluaisit itse hoitaa vanhempasi kotioloissa niin heidän ei tarvitsisi "kärsiä". Peset perseet ja vaihdat vaipat siivoten myös siinä sivussa kotisi vanhempasi levittämista eritteistä. Kuuntelet muistisairaan jatkuvaa marinaa ja pidät kotisi ovet myös siältä lukittuna ettei vanhus pääse karkuteille. Keittiö on myös pidettävä lukittuna siellä olevien terävien esineiden ja vesipisteen/hellan aiheuttamien riskitekijöiden vuoksi. Ja hauskaahan se on vain silloin tällöin väistellä kiukkuisen isin/äiskän nyrkin iskuja. Syötät viisi ateriaa päivässä ja muistat vahtia myös yöaikaan harhailevaa omaistasi. Saniteettitilat kotonasi ovat tietysti esteettömiä ja riittävän tilavia tarvittavan potilasnostimen käyttöön, vai ihan käsivoiminko siirtelet yli kynnysten ja nostat pytylle tai pesualustalle. Ei ongelmaa vai ?
Tuo on jokseenkin koettu, mutta voimat meni 1,5 vuosikymmenen jälkeen. Käyn nykyisinkin hoivakodissa syöttämässä. Ruoka on siellä tosi huonolaatuista, perunaa ja vesikastiketta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit mainita, millaisella kokemuksella tietosi esität. - Nm. Luulotauti on paha pipi
Kuullut hevosmiesten tietotoimistosta.
- Anonyymi
Sitten voi olla niinkin että hoitajat ovat vaan tavallista leikkiä laskeneet potilaalle ilman että se olisi ollut ilkeyttä , ja omainen on sen tulkinnut omalla tavallaan.
Muista yhden vanhan mummelin kun eräs työllisistä oli sipaissut häntä hellästi poskelle , kun oli antanut iltapalan hänelle.
Potilaan tytär oli sen nähnyt ja nostanut kovan elämän ettei niin saa tehdä . Seuraavan iltana kun tämä hoitaja laittoi vanhusta yöpuulle ja ei silittänyt poskelle vanhusta , niin vanhus kysyi että onko hän tehnyt jotain pahaa kun oli niin tottunut hellään sipaisuun poskelle .
Mutta hoitaja oli sanonut että hänellä on hieman nuhaa ettei hakua olla liian lähellä. Siinä pilasi vanhuksen tytär Ilkeydellään . hoitajan ja vanhuksen välit koska oli mustasukkainen siitä että joku muukin piti hänen äidistään .
Niin että usein on myös vika omaisissa, ja tuntuu että eräät omaiset valittavat asioista mitkä eivät edes kuulu hoitajan tehtäviin.
Kuten selitykset että minun äidilleni n tehtävä niin tai näin
Kellään ei ole hoivakodissa henkilökohtaista avustajaa . Vaan se mitä hoitajat tekevät seisoo paperilla
Ja kellään ei ole aikaa istua viihdyttävässä miten kauan tahansa vanhusta siksi että hänen omaisensa niin haluavat, koska hoitokodissa on muitakin vanhuksia joita autetaan .
Niin että kun omaiset lopettaisivat se huomauttelun ja luottaisivat siihen että hoitajat tekevät hoitokodin sääntöjen mukaisesti työtään . Siihen ei kuulu erikois palvelut kellään ei edes olis sellaiseen aikaa . Joten joskus potilas ja hoitaja saavat hyvät suhteen toisiinsa ja siitäkään ei aina omaiset pidä . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yeap, mutta ne ovatkin asioita, joita epäkiitollinen ei näe. Tai oikeammin, ei tahdo nähdä. - Nm. Kulkevat läpyt ohimoilla
Auusrin vika näissä onneksi harvoissa omaisissa. On se että kuvittelevat että juuri hänen vanhan omaisensa luona pitäisi istua ja pitää seuraa hänelle , kyllä aina hetkinen ollaankin vanhuksen luona, vaan talo on täynnä muitakin vanhuksia ja hoidon on joustettava kaikkien parhaaksi. Päivä kahvilla sitten seurustellaan kaikkien vanhusten kanssa yhteisymmärryksessä .omaiset voisivat ehkä tulla ilmaiseksi työvoimaksi viikon verran hoitokotiin että ymmärtäisivät millaista se on kun vanhoja sairaita on joka puolella talossa ja jokaisella on omat tarpeensa . niin että minäkin oleman ollut omaisena kun äitini oli hoivakodissa . Ja aika yksinäistähän se huoneissa olevan vanhusten elämä oli. Äitinikin valitteli toisinaan asioista koska hänkin luuli varmaan että hoivakodissa on ainoastaan vaan hänen tarpeensa ne tärkeimmät ja että joku olisi siellä ihan vaan häntä varten aamusta iltaan joten monet ymmärtävät hyvin väärin sen miten hoivakodissa päivä kuluu ja että hoidettavia in monia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten voi olla niinkin että hoitajat ovat vaan tavallista leikkiä laskeneet potilaalle ilman että se olisi ollut ilkeyttä , ja omainen on sen tulkinnut omalla tavallaan.
Muista yhden vanhan mummelin kun eräs työllisistä oli sipaissut häntä hellästi poskelle , kun oli antanut iltapalan hänelle.
Potilaan tytär oli sen nähnyt ja nostanut kovan elämän ettei niin saa tehdä . Seuraavan iltana kun tämä hoitaja laittoi vanhusta yöpuulle ja ei silittänyt poskelle vanhusta , niin vanhus kysyi että onko hän tehnyt jotain pahaa kun oli niin tottunut hellään sipaisuun poskelle .
Mutta hoitaja oli sanonut että hänellä on hieman nuhaa ettei hakua olla liian lähellä. Siinä pilasi vanhuksen tytär Ilkeydellään . hoitajan ja vanhuksen välit koska oli mustasukkainen siitä että joku muukin piti hänen äidistään .
Niin että usein on myös vika omaisissa, ja tuntuu että eräät omaiset valittavat asioista mitkä eivät edes kuulu hoitajan tehtäviin.
Kuten selitykset että minun äidilleni n tehtävä niin tai näin
Kellään ei ole hoivakodissa henkilökohtaista avustajaa . Vaan se mitä hoitajat tekevät seisoo paperilla
Ja kellään ei ole aikaa istua viihdyttävässä miten kauan tahansa vanhusta siksi että hänen omaisensa niin haluavat, koska hoitokodissa on muitakin vanhuksia joita autetaan .
Niin että kun omaiset lopettaisivat se huomauttelun ja luottaisivat siihen että hoitajat tekevät hoitokodin sääntöjen mukaisesti työtään . Siihen ei kuulu erikois palvelut kellään ei edes olis sellaiseen aikaa . Joten joskus potilas ja hoitaja saavat hyvät suhteen toisiinsa ja siitäkään ei aina omaiset pidä ."Niin että kun omaiset lopettaisivat se huomauttelun ja luottaisivat siihen että hoitajat tekevät hoitokodin sääntöjen mukaisesti työtään ." Mutta kun eivät tee. Eivät taida edes tietää, mitkä säännöt ovat. Hyvinvointialueelta voi kysyä, mitkä säännöt ovat ja verrata sitten miten toimitaan. Palvelutalon omat kirjalliset liirumlaarumit voi unohtaa, ne ovat kaunisteltuja. Kannattaa seurata toimintaa. Omaiselle olisi helpottavaa tietää, että Se Tärkeä Ihminen on hyvässä hoivassa. Mutta kun vähän tekee huomioita, paljastuu jatkuvasti uusia ja uusia asioita, jotka eivät ole asianmukaisia. Tilanne on kuin verkon paikkaajalla: etsii, etsii mutta ei toivo löytävänsä. Jos vanhus on puhekyvytön, ei omaisella ole mahdollisuutta edes kaikesta tietääkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro toki kuinka he kärsivät. Ehkä haluaisit itse hoitaa vanhempasi kotioloissa niin heidän ei tarvitsisi "kärsiä". Peset perseet ja vaihdat vaipat siivoten myös siinä sivussa kotisi vanhempasi levittämista eritteistä. Kuuntelet muistisairaan jatkuvaa marinaa ja pidät kotisi ovet myös siältä lukittuna ettei vanhus pääse karkuteille. Keittiö on myös pidettävä lukittuna siellä olevien terävien esineiden ja vesipisteen/hellan aiheuttamien riskitekijöiden vuoksi. Ja hauskaahan se on vain silloin tällöin väistellä kiukkuisen isin/äiskän nyrkin iskuja. Syötät viisi ateriaa päivässä ja muistat vahtia myös yöaikaan harhailevaa omaistasi. Saniteettitilat kotonasi ovat tietysti esteettömiä ja riittävän tilavia tarvittavan potilasnostimen käyttöön, vai ihan käsivoiminko siirtelet yli kynnysten ja nostat pytylle tai pesualustalle. Ei ongelmaa vai ?
Etkö enempää keksinyt. Hoitajat saavat palkkaa kahdeksan tunnin työstään. Pitäisi jaksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhden helpon muistisairaan hoitaminen on aivan eri asia kuin kymmenen vaikean hoiva- / hoitolaitoksessa. Jotta voisitko miettiä ensin, ennen kuin halveeraat ehkä ammattilaisen kokemusta raadollisesta kertomuksestaan siitä, mitä työ on oikeasti.
Omaishoitaja hoitaa yhtä hoidokkia yöt ja päivät usein ilman palkkaa. Palkollinen hoitaja tekee vain kahdeksantuntisia päiviä, joten jaksamista pitäisi riittää muuhunkin niin kuin kaikilla muillakin työtä tekevillä.
- Anonyymi
Jompi kumpi on ensin ja sitä ei voi valita. Hoiva tai hoito 😁
- Anonyymi
Kyllähän suomessa on jo unohdettu arvokas kuolema...sen tulee huomaamaan jokainen kohdallaan,koska jokainen kuolee,aivan varmasti.
- Anonyymi
Sitten pitäisi vielä tietää, mitä "arvokas kuolema" sulle meinaa. Se voi olla toiselle toista ja jollekin muulle aivan muuta. - Nm. Vuosikausia odotuttaminen ei tee siitä arvokasta
- Anonyymi
Suomessa haukutaan vanhusten määrään. Se lapsimäärä joka synnytettiin maahamme sodan jälkeen on valtaisa . Nyt tämä porukka saa Suomen velkaantumaan kun eläkemaksuja maksetaan jopa 35 vuotta. Ihmiset elävät yli 80 viotisiksi, ei ihme että sairauksia on jos minkälaisia. Olen hoitanut erästä vanhusta yli 10 vuotta; hän makasi sängyssään " tiedottomana" , hänet syötettiin jos hän aukausi suun, hänet pestiin laverilla, 8 vaippaa vaihdettiin vuorokaudessa. Hänellä ei ollut lapsia, puoliso kuollut . Toivoin useasti hänelle eutanasiasta armollisuutta. Kysynkin miksi hänenlaisia pidetään vain hengissä. Tämä sodan jälkeen syntynyt väki sanoo aina heidän nostaneen Suomen jaloilleen , he saivat työtä, eläkkeen ja hoivan. Meistä useat tällä hetkellä elävät olemme työttöminä , emmekä saa hoivakotiin palvelua , kuolemme kipujen kanssa omaan kotiimme , sieltä meidät löytää joku kuukauden kuluttua kun postilaatikko on täyttynyt joku huomaa ettemme ole enää elossa. Olen katkera siitä että melko moni yli 80 vuotias pääsi eläkkeelle jopa alle 60 vuotiaana. Eläkekassat tyhjenee näiden sodan jälkeen syntyneiden vuoksi, ja me heidän pieni lapsimäärä vääntää niska limassa työelämässä yrittäen kerätä työllämme heille eläkerahoja joita moni nauttii jopa 35 vuotta. Nyt viimeistään olisi tartuttava asiaan eläkkeiden pienentämisen vuoksi. Niiltå pariskunnilta jotka elävät yhdessä voi kernaasti leikata 5% kuukausielåäkkeistä.
- AnonyymiUUSI

Kyllä on hirveää sinun elämäsi. Nämä vanhukset ovat tehneet elämänsä aikana enemmän töitä kun sinä. Ovat eläkkeensä ansainneet. Olet väärällä alalla. Muista että eläkkeistä menee suurin osa veroihin.
- Anonyymi
Olin töissä. Pumppasivat vanhukset lääkkeitä täyteen. Itse olin keittiötöissä.
- Anonyymi
Olen ollut hoitaja ja myös keittiössä kun kun keittiö keikkalainen on ollut kädetön tumpelo. Lääkkeitä olen annostellut ja jakanut toisin kuin sinä keittiössä. Ne pumpattavat lääkkeet ovat olleet pääasiassa verenpaine, sydän, kipu, muistisairauden hidastamiseen, parkinsonin tautiin jne. tarkoitettuja lääkkeitä. Ja joissain tapauksissa hyvin agressiivisille ja levottomille vanhuksille tarkoitettuja lääkkeitä. Mutta sinähän tiedät lääkkeistä kaiken jo keittiökokemuksesi perusteella.

Hei monesti se levottomuus hoivakodille tarkoittaa, että asukkaat ovat aktiivisia liikkujia. Seurannut touhua yli 2 vuotta. Ei mene kauaa, kun nukkuvat istualtaan ja liikkuminen lopahtaa siihen. Aggressiivisuus ei tarkoita kiukuttelemista jne. Ja sellaiset asukkaat myös rauhoitetaan hiljaisiksi. Sellaista minä ole 2 vuotta nähnyt ja päivittäinen kokemus. Ne tarvittavat oikeat lääkkeet lopetetaan Aika herkästi ja odotetaan voinnin puolesta alamäkeä. Keskimääräinen oleskelu aika ei edes vuotta/asukas. Monta asukasta tullut pirteinä liikkuvina...ja kohta alamäki alkanut.

Yli 2 vuotta seurannut olet...ja nyt pidät itseäsi jonkin sortin asiantuntijana?
Minä olen geriatrinen sairaanhoitaja, alalta kokemusta 25+ vuotta. Lähdetäänpä siitä liikkeelle.
Ihminen muuttaa hoivakotiin, kun ei kotonaan yksin enää pärjää. Siinä vaiheessa harvoin ollaan "aktiivisia liikkujia", jotka hoivakodissa olevat vain viettäkseen mukavia eläkepäiviä.
Suurin osa joutuu hoivakotiin muistisairauden myötä, ja muistisairauksien oireena usein on aggressiivisuus, joka usein on juurikin sitä kiukuttelemista - joissain tapauksissa ihan silkkaa väkivaltaisuutta. Vieläkin yleisempä on se levottomuus; vaellellaan, mennään sinne minne ei kuulu mennä, häiritään ja jopa vaarannetaan kanssaasujia ym.
Ei ole mahdollista jokaisen liikkeitä seurata joka ikinen hetki tai vaikka olisikin nykytekniikan avulla, ei ole mahdollista olla jokaisen vierellä joka ikinen hetki puuttumassa vaaralliseen, häiritsevään käytökseen.
Joten se kaikkien parjaama rauhoittaminen on tietyissä tapauksissa välttämätöntä ei ainoastaan asukkaan itsenäsä vaan myös muiden (jopa hoitajien) turvallisuuden kannalta, puhumattakaan ihmisen omasta turvallisuudentunteesta.
Mainitsemasi alamäki on joka tapauksessa edessä piakkoin. Hoivakotien asukkaat eivät -kuten jo mainitsin- ole nuoria, terveitä ihmisiä, joilla on monia vuosia aktiivista elinaikaa jäljellä. Lääkkeitä ei lopeteta siksi, että "tapetaan vanhuksia", siihen on aina lääkärin perustelema lääketieteellinen syy. Hoitajien tehtävänä on myös seurata lääkkeiden vaikutuksia ja tiedottaa niistä hoitavaa lääkäriä. Et 2 vuoden "seuraamisellasi" ole pätevä tilanteita arvioimaan. - Anonyymi
Joillekin muistisairaille potilaille on välttämätöntä antaa rauhoittavaa vain hänen itsensä takia ei muitten vuoksi.
Anonyymi kirjoitti:
Yli 2 vuotta seurannut olet...ja nyt pidät itseäsi jonkin sortin asiantuntijana?
Minä olen geriatrinen sairaanhoitaja, alalta kokemusta 25 vuotta. Lähdetäänpä siitä liikkeelle.
Ihminen muuttaa hoivakotiin, kun ei kotonaan yksin enää pärjää. Siinä vaiheessa harvoin ollaan "aktiivisia liikkujia", jotka hoivakodissa olevat vain viettäkseen mukavia eläkepäiviä.
Suurin osa joutuu hoivakotiin muistisairauden myötä, ja muistisairauksien oireena usein on aggressiivisuus, joka usein on juurikin sitä kiukuttelemista - joissain tapauksissa ihan silkkaa väkivaltaisuutta. Vieläkin yleisempä on se levottomuus; vaellellaan, mennään sinne minne ei kuulu mennä, häiritään ja jopa vaarannetaan kanssaasujia ym.
Ei ole mahdollista jokaisen liikkeitä seurata joka ikinen hetki tai vaikka olisikin nykytekniikan avulla, ei ole mahdollista olla jokaisen vierellä joka ikinen hetki puuttumassa vaaralliseen, häiritsevään käytökseen.
Joten se kaikkien parjaama rauhoittaminen on tietyissä tapauksissa välttämätöntä ei ainoastaan asukkaan itsenäsä vaan myös muiden (jopa hoitajien) turvallisuuden kannalta, puhumattakaan ihmisen omasta turvallisuudentunteesta.
Mainitsemasi alamäki on joka tapauksessa edessä piakkoin. Hoivakotien asukkaat eivät -kuten jo mainitsin- ole nuoria, terveitä ihmisiä, joilla on monia vuosia aktiivista elinaikaa jäljellä. Lääkkeitä ei lopeteta siksi, että "tapetaan vanhuksia", siihen on aina lääkärin perustelema lääketieteellinen syy. Hoitajien tehtävänä on myös seurata lääkkeiden vaikutuksia ja tiedottaa niistä hoitavaa lääkäriä. Et 2 vuoden "seuraamisellasi" ole pätevä tilanteita arvioimaan.Eihän hoitajat edes tiedä mitä nappeja asukkaille antavat, kun sairaanhoitaja on ne valmiiksi annostellut. Kysyin kun oli tullut lisää nappeja, ja sairaanhoitaja sanoi ettei kuulu avopuolisolle.
Ihmetyttää miksi noita piikkejä pitää antaa kun istutaan yhteisessä ruokapöydässä.
Joissakin hoitokodeissa ruuan saa samalla kun tuodaan ruokapöytään, täällä istutetaan jopa 45 min pöydässä ennenkuin saa ruokaa.
Olin kahviaikaan ja kysyin jos vieraskin saisi, kun ei ole kanttiinia, mutta kahvi ei ole tarkoitettu vieraille. Toisessa hoivakodissa pitkämatkalaiselle tarjottiin aina pullakahvit ja ruokaakin oli tarjolla. Harmi kun laitos vaihtui.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillekin muistisairaille potilaille on välttämätöntä antaa rauhoittavaa vain hänen itsensä takia ei muitten vuoksi.
Näin on, ellei hoitajat syö itse hoidokin lääkkeitä.
- Anonyymi
Johtajien tulisi olla vastuussa millaisia sadisteja palkkaavat työhön.
Jotkut oikeasti nauttii muiden kiusaamisesta. Ehkä se on jäänyt elämän muodoksi kouluajoilta asti.
Mutta vastuu on johtajan jos hän ylläpitää keskitysleiriä sadisteineen.- Anonyymi
Ei siellä ole johtoa. Hiiret hyppii pöydillä.
- Anonyymi
JOHTAJA PAINOSTAA hoitajia kiusaamiseenj ja huonoon kohteluun
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
JOHTAJA PAINOSTAA hoitajia kiusaamiseenj ja huonoon kohteluun
Samaa mieltä. Väärällä alalla.
- Anonyymi
On hoitajia joilla sydän paikallaan mutta myös niitä jotka vähät välittää tehdä töitään.
EUTANASIAA ASIA KANSALAISALOITTEISSA , KAIKKI SINN EÄÄNESTÄMÄÄN
että se mahdollistetaan. EI SUOMALAISISTA VANHUKSISTA KUKAAN VÄLITÄ ,mutta kun matu rajan yli, On konfferenssi vastaanottamassa jakaikki tuet heti pyörimään, asumiseeen , ei huolta sähkölaskuista, terveydenhuollot (hivit jyllää ja muut sukupuolitaudit), lapsilisät, elatusmaksut, vaunut, huonekalut, vaatteet, kengät, pyörät, henkilökuntaa heille vastaanottokeskuksissa ympärivuorokautisesti, kela-ja sossu tätit anteliaasti myöntää maksusitoumuksia kaikkeen, lomamatkat kotimaihinsa. taksikuljetukset, sun muuta ,vanhukset laiminlyötyjä, kotona yksin dementikkoja, sokeita, nälkäisiä ja janoisia litimärkänä vaipoissaan. NIIN VÄÄRIN. - Anonyymi
Jatkaa se.
Tämän tiedän, että me tulloon jatkossa vielä, ehkä kymmenenkin vuoden piästä vielä näkemäån
Tånäänkin olen ollut 'kanssasi' jo kahdissa "muistelmissa".
Niinkuin omissa mielissäni.
En minäkään sitä kirjoita.
Puhellaan kai joskus, kun minullakin on siihen riittävästi voimia.vielä ei ole..- Anonyymi
Kielitaito on nykyään todellinen ongelma, kun tuotetaan ulkomailta henkilökuntaa ja sivuutetaan suomen kielen osaamisen tärkeys.
Siinä ei pelkkä hymy ja auttavainen asenne auta, kun tulee kohtaus tai muu tilanne eikä hoitaja ymmärrä mitä asukas puhuu ja päinvastoin.
Tämä on jo turvallisuuskysymys monessa hoivakodissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kielitaito on nykyään todellinen ongelma, kun tuotetaan ulkomailta henkilökuntaa ja sivuutetaan suomen kielen osaamisen tärkeys.
Siinä ei pelkkä hymy ja auttavainen asenne auta, kun tulee kohtaus tai muu tilanne eikä hoitaja ymmärrä mitä asukas puhuu ja päinvastoin.
Tämä on jo turvallisuuskysymys monessa hoivakodissa.Samaa mieltä! Uskomattoman huonolla kielitaidolla palkataan.
Anonyymi kirjoitti:
Kielitaito on nykyään todellinen ongelma, kun tuotetaan ulkomailta henkilökuntaa ja sivuutetaan suomen kielen osaamisen tärkeys.
Siinä ei pelkkä hymy ja auttavainen asenne auta, kun tulee kohtaus tai muu tilanne eikä hoitaja ymmärrä mitä asukas puhuu ja päinvastoin.
Tämä on jo turvallisuuskysymys monessa hoivakodissa.Juuri näin on.
- Anonyymi
Vaimonikin on lähes liikuntakyvytön. Hoitajien 2-3 käsittely sattuu aina. Sänkyyn laitto ja wc meno ja varsinkin kylvyt.
On sänkypotilas viikon kun tulee hoitokodista.
Minä vien yksin kotona 2-5 kertaa keittiön pöydänviereen. Koskaan ei satu. Lähes joka kerta vaimo sano että sinun pitäisi mennä hoitolaitokseen opettaman. Olen 86v ottaisivatko.
Ei ole voimasta kiinni, olen heikko , 58 kg ja vaimo 68 kg. Itse otan rauhallisesti, annan vaimon ajatella ja nostan, autan selästä
Hoitajat kiskaisee noustessa nopeasti käsivarsista, vaimo ei ehdi mukana.
Lisäksi jättävät vaimon sänkyyn niin poikittain että hänen pää on laidassa ja polvet pitää laitta kookkun kun ovat toista laita vasten. Vaimo ei pysty muuttamaan asentoaan yhtään.- Anonyymi
Näinhän se on.
- Anonyymi
Homppeliko vai miksi vain 58kg
Avopuoliso on hoivakodissa. Lähihoitajat on ok, mutta vajaamiehitys on ongelma.
Ruoka voi maistua ok, mutta ei hedelmiä, kasviksia tai kuituja. Suoli tukossa ja sitten ostatetaan kallista pegorionia ja syötetty nyt 4 kk putkeen.
Käteen jää alle 200, mutta se menee lääkkeisiin ja hoivakodin lääkärin laskuihin. Pyykit pestään, mutta joka pyykissä hukkuu parhaat vaatteet ja osa menee toisille asukkaille. Ei fysioterapiaa, ei kuntoutusta, ei kuntoiluvälineitä. Sänkyyn kello 17 ja ylös 10 aikaan, loput ajat sidottuna rullatuoliin. Nyt uutena makuuhaavat ja lisää lääkekuluja. Lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa ei pääse keskustelemaan.
Näin siis Porissa,.- Anonyymi
"Pyykit pestään, mutta joka pyykissä hukkuu parhaat vaatteet ja osa menee toisille asukkaille."
niin meilläkin, kun ulko-ovet on lukittu, omaiset tapaa ulospääsyssä. Kuinka monta kertaa valittavat juuri että vaatteet katoaa ja ei tule ei kuukauden ei kahden kuluttua. Usein ensimmäisen käyttökerran jälkeen katoaa. Ei auta vaikka on niskassa nimilaput jotka on kangasnauhaan kudotut nimi ja osasto ja joka reunalta sik sakilla ommeltu.
"Lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa ei pääse keskustelemaan."
juuri näin,
moni sen kokee vasta kun omainen on hoidossa. Naapurikin kertoi minulle hyvästä hoidosta, kun puoliso menehtyi 6 kk kuluttua kertoi vasta toisen totuuden.
Tarvikkeita ja lääkkeitä oli ostettu runsaasti, ensin pillereitä, vaikka puoliso oli sose ruualla eikä voinut niellä , myös pegorionia vaikka ei voinut niellä ja siitä oli kirjaukset sisääntuloselvityksessä.
Niin naapuri sanoi että hoito oli hirveää , vaikka oli lähellä, ei pystynyt käymään kuin kerran viikossa, koska joka kerta tuli niin paha mieli. - Anonyymi
Menkää nyt hyvät ihmiset seuraamaan hoitajien työrumbaa hoivakoteihin. Mikä määrä raportoitavaa, vaipan vaihtoa , pesettämistä, muistisairairaiden saman " levyn pyörityämistä" eli samaa höpnää esim.apua apua auta mua!! En itse jaksaisi sillä palkalla tehdä tällaista työtä. Alkupalkka lähihoitajalle on 2025 vuonna n
2300 euroa, kunnioitusta työstä ei todellakaan saa. Menkää kuulkaa itse hoitamaan jos kantti kestää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menkää nyt hyvät ihmiset seuraamaan hoitajien työrumbaa hoivakoteihin. Mikä määrä raportoitavaa, vaipan vaihtoa , pesettämistä, muistisairairaiden saman " levyn pyörityämistä" eli samaa höpnää esim.apua apua auta mua!! En itse jaksaisi sillä palkalla tehdä tällaista työtä. Alkupalkka lähihoitajalle on 2025 vuonna n
2300 euroa, kunnioitusta työstä ei todellakaan saa. Menkää kuulkaa itse hoitamaan jos kantti kestää.Olen seurannut hoivakodin tekemisiä ja todennut että kyllä 8 tuntia päivässä pitäisi jaksaa.
- Anonyymi
Aina surullista jos hoidettavan on oltava leiki kohteena. Olivatko joitain joilla ei ollut koulutusta alalle.
On aina muistettava hoitajan asemassa sttä ihminen in ihminen vaikka onkin vanha. Ja ei ole mikään tyhmä joskus hän tuntee pakkoa nauraa hoitajien kanssa pilasta vaan siksi ettei kukaan olisi hänelle ilkeä .
Minä annoin potkut kahdelle tälläiselle joilla ei ollut aavistustakaan miten sairaista ihmisiä hoidetaan . Sain vielä toiselta haukut että olin pilannut hönen työmahdollisuutena Mutta ei kai ihminen joka ei edes muista antaa potilaalle lääkkeitä ole hyväksi potilaalle koskaan . Ei ole kuva antaa potkuja kellekkään mutta ajatus siitä että potilas joutuisi kärsimä
N hoitajan käytöksestä on aina oltava ensin. Hoitajat saavat palkkaa siitä että tekevät hoitotyötä , eikä pilailuista potilaan kustannuksella- Anonyymi
Vai että ihan potkut annoit.
Kirjoituksesi sisällöstä ja ulkoasusta päätellen et kyllä ole ollut lähelläkään asemaa, jossa voisit potkuista päättää.
- Anonyymi
viallisia apuvälineitä ei korjata tai vaihdeta toimiviin pyytäjää haukutaan siitä
- Anonyymi
Viikonlopun uutisistakin nähdään mikä voi olla todellisuus hoivakodissa; vähäinenkin liikuntakyky voi kadota aktivoinnin puuttuessa. Voit tukehtua omiin lääkkeisiisi jne. Onneksi toimintaa kuitenkin jollain tasolla valvotaan viranomaisten toimesta ja onnettomimmat toimijat eivät saa enää jatkaa.
- Anonyymi
Minä olen hiostunut hoitajia kännykän käytöstä työaikana. Käyn asioilla huoneessa jossa usein ja kaikki majailevat. Pikaisesti käyvät viemässä ruoan ja puolen tunnin kuluttua hakemassa pois, on useita jotka tarvitsivat syöttöapuja.
Hieostaminen alkoi, kun kukaan ei viihdy kuin 15 sek huoneessa, ei tiedä mitään. Kukaan ei ole niiden vanhusten kanssa jotka ovat yleisessä ruokapöydässä ja tv huoneessa.
Kaikki suljetun oven takana , harvoin joku on tietokoneiden (3) ääressä.
Kun menen, sanon että olisi asiaa, MUTTA hoida ensin kännykäsi loppuun, mulla ei ole kiirettä. kun puhun ja joku jolla on kännykkä alkaa puhumaan, kysyn, pystytkö hoitamaan kahta asiaa yhtä aikaa. 2 kk on jo yksi vaihtanut ja ehkä pari pyytänyt toiseen sijaintiin.
Mieheni jota käyn katsomassa on antanut aikoinaan aivan virheellisen kuvan hoitolaitoksista, hän aloitti 24 vuotiaana Kunnalliskodin johtajana, sitten Vanhainkodin ja myöhemmin muussa terveyspalveluissa. - Anonyymi
Hoitokotiin tullaan kuolemaan.
Joko itsessään tai lääkärin määräyksellä.- Anonyymi
Pakoloiset tiputtelee useammin vanhuksia kuin kantikset...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakoloiset tiputtelee useammin vanhuksia kuin kantikset...
Ja sinut on selvästi tiputettu. Pää tärähtänyt pahimman kerran.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."
Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu882918Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...
...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä4752249- 891582
Vaikka pidät minua
Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on501326Nainen, tilanne on nyt tämä
että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä701188- 78903
Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."
Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa13834- 30832
Sheikki Laakso puolustaa poikaansa ja ilmeisesti tunnustaa itse nuorena syyllistyneensä samaan
Perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson poika Nico Laakso on persujen kuntavaaliehdokas Kouvolassa ja aluevaal75786Tänään Uutisnuotassa !
Ähtärin valtuustoryhmien Kokoomus, Keskusta, SDP ja KD kannanotto 27.3.2025 Ähtärinjärven Uutisnuotassa: *Rakentavaa yh41767