Jos nyt vaikka mietimme aluksi ketkä ovat nykyajan pastoreita. No he ovat tietysti sosiaalisen median pastoreita. Pahin huomio, jonka itse olen tehnyt, on se, että puhuvat kiihtyneinä. Tämä yksissään voisi olla hyvä asia, mutta koska oppi on väärä, on kiihtyneisyys huono asia. Toiseksi pahin on se, että keskitytään vääriin asioihin. Kun pitäisi rakentaa seurakuntaa, ja olla yhtä, puututaan outoihin asioihin, kuten vanhoihin elokuviin, ja muihin yhtä typeriin asioihin. Uskon pahuuden päässeen heidän puheisiinsa. Tässä on myös ikävä ongelma. Jumala hyväksyy tämän. Kaikki on kunnossa ajatuksissa, mutta kun avataan suu, demoni puhuu. Tämä on niin sanottu piilosynti.
Jos haluaa käydä katsomassa, niin löytyy youtubesta ynnä tiktokista haulla Miika Koistinen, sekä Tapio Suontakanen.
Onko nykyaika demonisoinut pastorit
13
1983
Vastaukset
- Anonyymi
Mä järkytyin eilen, kun avasin TV7 niin amerikkalainen "pastori" hienossa puvussaan Elviksen näköisenä heitti Raamatun lattialle ja hyppäsi sen päälle. Olevinaan se oli vertauskuvallinen teko ateistin tai luopion käyttäytymisestä, mutta minulle tuli paha mieli siitä, että pyhää kirjaa noin loukattiin ja suljin television. Eihän julkisesti saa Koraanin päälle hypätä tai heittää sitä, sillä siitä seuraisi tekijälle fatva ja jihadtuomio...
- Anonyymi
nää "Amerikanpastorit" ja heidän seuraajansa on niitä, jota en katso enkä kuuntele ollenkaan, ja siksikin , koska Jeesus antoi esimerkin ,
"meni sapattina KOTIKAUPUNKINSA synagoogaan , ja nousi lukemaan",
ja nää "amerikkalaispastoit" seilaa edestakaisin "maitse ja meritse" ja tulevat
KRISTITTYYN
maahan tuomaan "evankeliumia", elikkä sitä lustetta.
pitää olla myös varovainen hengellisissä asioissa ja järki mukana, ei evankeliumista mitään
sirkushuveja pidä eikä saa tehdä.
ne lupaa kyllä "maat ja mannut ja taivaat, " hengellisesti, vaikka raamatussa:
"Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä,
puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin,
vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin" Saarn: 9: 2 - Anonyymi
Olevinaan se oli vertauskuvallinen teko ateistin tai luopion käyttäytymisestä, mutta minulle tuli paha mieli siitä, että pyhää kirjaa noin loukattiin ja suljin television. Eihän julkisesti saa Koraanin päälle hypätä tai heittää sitä, sillä siitä seuraisi tekijälle fatva ja jihadtuomio...
Jo on heikoa tv 7 koraanin päälle hypätä.
Itse olisin tehnyt Ruotsin tapaukset,e ei ole mikään pyhä kirja vaan alistamisen ja pahhuden kirja joka on miesten määrämä.Jossa ei ole RAKKAUTTA,ei naislle,ei tytö lapsille,ei eläimille yhtään.
Sinulle saa tyhmä tulla pahamieli,kun et ymmärrä.sillä kirja on xxx.
Se tuli Kristustuksen jälkeen n.610 tai jälkeen .
Se ei ole meille pyhäkirja yhtään,mutten halua silti loukata.
Fatva on määräys ja jihad on ihan eri asia..opettele!
- Anonyymi
On tehnyt.
- Anonyymi
pappi huutaa suuna päänä , kunnes ateisti sen tyrmää 🤣
- Anonyymi
On demonisoinut lähes kaikki - tää "nykyaika":
Känny on todella iso riesa. Aina päivitystä, aina uusia apseja ja lupia annettava vaikka mille rosvolle tonkia laitteeni sijaintia ja sisältöä.
Satuin ostamaan Motorola e13- kännyn. Ei olisi pitänyt ostaa! Nyt on tällainen riesa: Tekstiviestit ei kulje muulla kuin, että asentaa tämän: RCS- Chatti. tuolle on annettava puhelinnumeronsa ja lupa kaivella ja levittää ympäriinsä puhelimeni sisältö määräämättömän ajan kuluessa.
Googlen sähköpostiakaan en saa auki joka kerta, kun sieltä tuleva koodi jää näkemättä. Alan siirtyä poi kuukkelin posteista. Muuten DNA:n asiakaspalvelija ei tiennyt tuollaista chattia olevan olemassakaan. Kaikki Suomen digiverkot eivät välitä näitä viestejä.
Marko Ahonen on oikeassa
https://nakoislehti.media.fi/keskisuomalainen/5e68a41c-3d7d-4284-8b88-73a445e87f3a/32 - Anonyymi
Hienosti kirjoitettu. Joku ajattelee vielä alkuperäistä Jumalan henkeä. Suontakasen joku vanha seurakuntanuori, pieni tyttö kirjoitti tik tokissa, että Suontakanen olisi kosketellut heitä. Hän kertoi asian vanhentuneen mutta Tapion naaman yhä kummittelevan päivittäin.
Amerikka on Antikristus 666. = Laittomuus.🇺🇸☠️
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien992433- 2251996
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761782- 381394
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1031359- 1221138
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo278869Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli6077190kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit181723Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo53718