Saviksen raamatunvastainen opetus

Anonyymi

Savis kuvittelee, että ihminen pystyisi muuttumaan Kristuksen kaltaiseksi synnittömäksi ihmiseksi. Hän kuvittelee, että ihmisen yritykset elää synnittömänä johtaisivat Jumalan avulla synnittömyyteen.

Raamattu on eri mieltä hänen kanssaan. Ihmisen ei tarvitse itse yrittää tehdä yhtään mitään sen eteen, että muuttuisi Jumalan kaltaiseksi, koska kukaan ei pysty siihen nykyruumiissaan. Sen työn tekee Jumala. Mutta vasta ylösnousemuksessa:

“10. Haluan tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja hänen kärsimystensä osallisuuden ja tulla hänen kaltaisekseen samastumalla hänen kuolemaansa, 11. kunhan vain pääsen ylösnousemukseen kuolleista.” (Fil 3:10-11, FinRK)

Joten on suurta valetta, että Savis olisi saavuttanut Kristuksen kaltaisuuden jo tässä elämässä. Huomaahan sen jo hänen kirjoituksistaankin. Ja tuossa oli pieni neuvo Savikselle: Kristuksen kaltaiseksi voidaan päätyä ylösnousemuksessa mutta miten? Samastumalla hänen kuolemaansa.

Siitä vain samastumaan Kristuksen kuolemaan Savis. Sinulla on koko loppuelämä aikaa. Ja jos sitten satut heräämään kuolleista oikeassa ylösnousemuksessa, Jumala sitten muuttaa sinut synnittömäksi.

9

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "synnittömiä"

      sama kuin sanois, emme sairastu, emmekä ole sairaita enää, koska raamatussa:
      "Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme"
      Matt: 8: 17

      helluntailaisuus on niin pimee, eksyttävä oppi, että voi hyvää päivää !

    • Se, että uskovainen ajattelee olevansa synnitön on kuin mainostaisi ns. "jalostettua lihaansa". Saa nähdä, ymmäretäänkö tämä oikein.

    • Anonyymi

      Kuka ihmeen Savis? Ei taida olla Raamatun henkilöitä?

    • Anonyymi

      Aloitus on jumalattoman ihmisen pilkkaa ja vääristelyä ja pahuutta!

      • "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.”  1. Joh. 1:8-10

        Synnittömyysopin mukaan silloin, kun ihminen on oikeanlaisessa yhteydessä Jumalaan, hän voi tässä ajassa saavuttaa hengellisen pyhittymisen täydellisesti. Tuolloin ihmisen ja Jumalan välille muodostuu rakkauden liitto, jota pidetään näiden kahden välisen yhteyden lopullisena hedelmänä. Tällaista kutsutaan useissa kirkkokunnissa sekä liikkeissä ”kristityn pyhittymiseksi”.

        Synnittömyyttä opetetaan monella tavalla. Jotkut opettavat, että kun ihminen tulee uskoon, tulee hänestä kertaheitolla täydellinen ja synnitön. Toiset taas opettavat, että uskovan on mahdollista saavuttaa täydellisyyden ja synnittömyyden tila vähitellen niin, ettei hän enää lopulta tee tietoisesti syntiä. Molempien oppien mukaan uskovan on siis mahdollista vapautua täysin kaikesta synnistä. Mm. Uskon sana -liikkeessä opetetaan näin.

        Ajatus uskovan täydellisestä synnittömyydestä on valhe. Jokainen uudestisyntynyt kristitty kantaa luonnossaan taipumusta syntiin, sekä lankeaa siihen tavalla tai toisella. Juuri siksi kristilliseen elämäämme kuuluu tärkeänä osana syntien tunnustaminen ja Jeesuksen sovitustyöhön turvautuminen.

        Kuoleman ruumis

        Jo pelkästään ajatus siitä, että olisin ”synnitön”, on Jumalan edessä ylpeyttä ja eksymisen seurausta. Uskovasta ei tule täydellistä tässä elämässä. Paavali opettaa kirjeessään:

        ”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.”  Fil. 3:12

        ”Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”  Room. 6:22-23

        Paavali sanookin, että synnin valta ihmiseen on murrettu Kristuksen ristinkuoleman ja sovitusveren kautta. Meidän ei tule siis enää palvella syntiä, vaikka se onkin meidän luonnossamme lihan takia. Tätä ruumiin ja hengen välistä jännitettä hän kuvaa myös osuvasti kirjeessään Roomalaisille:

        ”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.”  Room. 7:21-24
        Seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen

        Koko synnittömyysoppi nojautuu väärään tulkintaan seuraavasta raamatunkohdasta:

        ”Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.”  1. Joh. 3:6

        Raamatun hengen mukaan kyseinen kohta tulee kuitenkin ymmärtää siten, ettei kukaan Jumalasta syntynyt voi jatkuvasti tehdä samaa syntiä tekemättä parannusta siitä. Tällainen tulkinta sopii siihen, minkälaisen ilmoituksen Raamatusta kokonaisuutena saa.

        Jo pelkästään paha ajatus lähimmäistä kohtaan on syntiä, eikä kukaan pysty täydellisesti hallitsemaan ajatuksiaan. Siksi on väärin ajateltu, että uskova voisi tulla niin täydelliseksi, ettei hän koskaan tee tietoista syntiä.  Synti riippuu meissä kiinni, mutta se ei oikeuta keskeyttämään taistelua sitä vastaan.

        jatkuu...

      • S-Seutulainen kirjoitti:

        "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.”  1. Joh. 1:8-10

        ... jatkoa

        Uudestisyntyneen kristityn lankeemukset eivät estä meitä pääsemästä taivaaseen, koska Jeesus on jo aukaissut tien sinne. Synnit kuitenkin vetävät meitä kohti kadotusta, ja voivat johtaa paatumukseen. Tästä syystä on tärkeää tunnustaa ja pyytää anteeksi syntejään Jumalalta, aivan kuten Jeesus itse opetti Luukkaan evankeliumissa:

        ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta.”  Luuk. 11:4

        Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää

        Tehdyillä synneillä on seurauksensa, jotka voivat jatkua hyvin pitkään elämässämme – myös uskoon tulon jälkeen. Esimerkiksi murhaaja joutuu suorittamaan vankeustuomionsa, vaikka olisikin saanut syntinsä Jumalalta anteeksi. Myös erilaiset synnillisen elämän aiheuttamat sairaudet ja rikkinäisyys ovat luonnollista seurausta synnistä, joskin meillä on oikeus rukoilla ja pyytää Jumalalta apua niihin liittyen.

        Saatanan tavoite on valehdella ja eksyttää. Vääristämällä evankeliumi ja Raamatun sana ja henki lisäämällä sinne ihmisten omia ilmoituksia, jättämällä jotain pois tai tuomalla yksittäisiä jakeita ulos kokonaisuudesta, Saatanan tavoitetta toteutetaan. Tällaiseen vääristeltyyn evankeliumiin Raamatun kanta on varsin jyrkkä:

        ”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.”  Gal. 1:6-9

        Ihmisen ruumiiseen sidottuna olemme samalla sidottuja Aadamin kaltaisuuteen. Teemme siis syntiä koko elämämme, halusimme tai emme. Paavali kuvasi rehellisesti itseään, kun kirjoitti:

        ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.”  1. Tim 1:15

        Jos nyt Paavali ja Johannes kuvasivat olevansa epätäydellisiä syntisiä, kuinka me voisimme olla parempia?

        ( Lähde: Radio Liekki - sivusto)

      • Anonyymi

        Kuka siinä pilkkaa jumalattomia ihmisiä? Miten jumalatonta vääristellään? Entä pahatetaan?

      • Anonyymi
        S-Seutulainen kirjoitti:

        "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.”  1. Joh. 1:8-10

        Synnittömyysopin mukaan silloin, kun ihminen on oikeanlaisessa yhteydessä Jumalaan, hän voi tässä ajassa saavuttaa hengellisen pyhittymisen täydellisesti. Tuolloin ihmisen ja Jumalan välille muodostuu rakkauden liitto, jota pidetään näiden kahden välisen yhteyden lopullisena hedelmänä. Tällaista kutsutaan useissa kirkkokunnissa sekä liikkeissä ”kristityn pyhittymiseksi”.

        Synnittömyyttä opetetaan monella tavalla. Jotkut opettavat, että kun ihminen tulee uskoon, tulee hänestä kertaheitolla täydellinen ja synnitön. Toiset taas opettavat, että uskovan on mahdollista saavuttaa täydellisyyden ja synnittömyyden tila vähitellen niin, ettei hän enää lopulta tee tietoisesti syntiä. Molempien oppien mukaan uskovan on siis mahdollista vapautua täysin kaikesta synnistä. Mm. Uskon sana -liikkeessä opetetaan näin.

        Ajatus uskovan täydellisestä synnittömyydestä on valhe. Jokainen uudestisyntynyt kristitty kantaa luonnossaan taipumusta syntiin, sekä lankeaa siihen tavalla tai toisella. Juuri siksi kristilliseen elämäämme kuuluu tärkeänä osana syntien tunnustaminen ja Jeesuksen sovitustyöhön turvautuminen.

        Kuoleman ruumis

        Jo pelkästään ajatus siitä, että olisin ”synnitön”, on Jumalan edessä ylpeyttä ja eksymisen seurausta. Uskovasta ei tule täydellistä tässä elämässä. Paavali opettaa kirjeessään:

        ”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.”  Fil. 3:12

        ”Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”  Room. 6:22-23

        Paavali sanookin, että synnin valta ihmiseen on murrettu Kristuksen ristinkuoleman ja sovitusveren kautta. Meidän ei tule siis enää palvella syntiä, vaikka se onkin meidän luonnossamme lihan takia. Tätä ruumiin ja hengen välistä jännitettä hän kuvaa myös osuvasti kirjeessään Roomalaisille:

        ”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.”  Room. 7:21-24
        Seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen

        Koko synnittömyysoppi nojautuu väärään tulkintaan seuraavasta raamatunkohdasta:

        ”Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.”  1. Joh. 3:6

        Raamatun hengen mukaan kyseinen kohta tulee kuitenkin ymmärtää siten, ettei kukaan Jumalasta syntynyt voi jatkuvasti tehdä samaa syntiä tekemättä parannusta siitä. Tällainen tulkinta sopii siihen, minkälaisen ilmoituksen Raamatusta kokonaisuutena saa.

        Jo pelkästään paha ajatus lähimmäistä kohtaan on syntiä, eikä kukaan pysty täydellisesti hallitsemaan ajatuksiaan. Siksi on väärin ajateltu, että uskova voisi tulla niin täydelliseksi, ettei hän koskaan tee tietoista syntiä.  Synti riippuu meissä kiinni, mutta se ei oikeuta keskeyttämään taistelua sitä vastaan.

        jatkuu...

        "Raamatun hengen mukaan kyseinen kohta tulee kuitenkin ymmärtää siten, ettei kukaan Jumalasta syntynyt voi jatkuvasti tehdä samaa syntiä tekemättä parannusta siitä. Tällainen tulkinta sopii siihen, minkälaisen ilmoituksen Raamatusta kokonaisuutena saa."

        Jatkuvasti? Oletko sitä mieltä, että sinä et KOSKAAN sorru samaan syntiin kun yhden kerran olet siihen sortunut? Israelin kansa sortui...ja kerta toisensa jälkeen Jumala antoi anteeksi ja halusi heidät uudelleen ja uudelleen omaksi kansakseen. Jos Jumala on sama eilen, tänään ja tulevaisuudessa, niin se tarkoittaa sitä, että vaikka sinä tahallasikin sorrut syntiin uudestaan ja uudestaan, niin Jumalan armo riittää...

        Minä en pysty oleman sortumatta samaan syntiin kerta toisensa jälkeen. En pysty mitenkään käymään katsomassa vankeja, leskiä, orpoja ja sairaita uudestaan ja uudestaan joka päivä tai viikko tai edes kuukausi. Pysytkö sinä? Eikä tuossa ole kuin vain murto-osa rakkauden lain mukaan elämisestä. Puhumattakaan muista synneistä...

        Vai käsitätkö sinä parannuksen tekemisen kertakaikkiseksi teoksi vai jokapäiväiseksi yrittämiseksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        >>Raamatun hengen mukaan kyseinen kohta tulee kuitenkin ymmärtää siten, ettei kukaan Jumalasta syntynyt voi jatkuvasti tehdä samaa syntiä tekemättä parannusta siitä. Tällainen tulkinta sopii siihen, minkälaisen ilmoituksen Raamatusta kokonaisuutena saa.>>

        Yllä olevan jälkeen Radio Liekki - sivuston kirjoittaja jatkaa:

        "Jo pelkästään paha ajatus lähimmäistä kohtaan on syntiä, eikä kukaan pysty täydellisesti hallitsemaan ajatuksiaan. Siksi on väärin ajateltu, että uskova voisi tulla niin täydelliseksi, ettei hän koskaan tee tietoista syntiä.  Synti riippuu meissä kiinni, mutta se ei oikeuta keskeyttämään taistelua sitä vastaan."
        !!

        >>>Vai käsitätkö sinä parannuksen tekemisen kertakaikkiseksi teoksi vai jokapäiväiseksi yrittämiseksi?>>>

        Uskovan ihmisen elämä on loppuun asti käytävää taistelua hänessä edelleen, uuden ihmisen rinnalla, asuvaa vanhaa ihmistä vastaan.
        Ts. jokapäiväistä parannuksentekoa ja taistelua meissä asuvaa syntiä vastaan. Jos Jumalan armosta olemmekin saaneet päästä Hänen avullaan ( emme omin voimin) eroon joistain räikeimmistä tekosynneistämme, lankeamme kuitenkin jatkuvasti monen moneen "pienempään" syntiin.

        >Jo pelkästään paha ajatus lähimmäistä kohtaan on syntiä, eikä kukaan pysty täydellisesti hallitsemaan ajatuksiaan.>
        jne...

        Synnittömiä ei meistä tässä ajassa tule, ei yhden yhdestäkään!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      69
      4580
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      100
      4048
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      54
      3579
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      38
      2871
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      26
      2613
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      61
      2562
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2449
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1937
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1918
    10. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      251
      1741
    Aihe