Turvapaikanhakijat ja kansainväliset sopimukset

Pakolaisia on kaiketi ollut aina, ja on pelkästään ymmärrettävää, että jos sota tuhoaa kaikki elämän edellytykset omassa maassa, etsitään turvaa toisesta valtiosta.

Toisen maailman sodan jälkeen solmitut kansainväliset sopimukset turvapaikanhakijoista olivat varmasti paikallaan aikoinaan. Maailma on kuitenkin niistä ajoista muuttunut monella tavalla.

Ensinnäkään lähtemiskynnys toisesta maanosasta Eurooppaan ei ole niin korkea kuin se aikoinaan oli. Tätä kynnyksen madaltumista luonnollisesti edesauttavat järjestäytyneet ihmissalakuljettajat, jotka propagoivat lähtijöiden suut ja silmät täyteen elämän ihanuutta lännessä. Eikä heidän roolinsa jää pelkästään propagoimiseen, vaan he kirjaimellisesti ohjaavat kulkijat tietyille reiteille.

Toiseksi väestö on kasvanut Afrikassa ja arabiaa ymmärtävissä maissa hurjasti sitten 1940-luvun, eivätkä odotukset kotimaan elintason kasvamisesta ole korkealla. Tästä syystä lähtemiseen liittyvä riski ollaan valmiita ottamaan.

Kolmanneksi turvapaikanhakijoita käytetään nappuloina poliittisessa pelissä. Kapitalismin vastustajat näkevät mielellään Länsi- Euroopan hyvinvointivaltioiden täyttyvän "turvapaikanhakijoista", koska on selvää, että rajoittamaton maahanmuutto on yhteensovittamaton yhtälö hyvinvointivaltion kanssa. Tämän seurauksena kansalaiset tyytyväisenä pitävä järjestelmä romahtaa ennen pitkää, mikä puolestaan tarjoaa erinomaisen valtaanpääsymahdollisuuden vihermarxilaisille kapitalismin vastustajille.

Puolestaan islamilaista vallankumousta ajaville tahoille lännen avuttomuus "turvapaikanhakija"-asioissa on bensan kaatamista liekkeihin. Heille jokainen länteen muuttanut muslimi on "kannattaja" vihollisen leirissä, josta syystä ei ole mitään syytä hillitä muuttohalukkuutta länteen.

Toisin sanoen, niitä kansainvälisiä sopimuksia, joilla oli tarkoitus tarjota sotaa pakoon lähteville ihmisille inhimillinen vastaanotto ja kohtelu turvallisessa maassa, käytetään nyt aseena ja poliittisen pelin keinona länsimaita ja kapitalismiin perustuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan.

Olisi vähintäänkin järkevä ja jossain määrin inhimillisempi käytäntö sitoutua kansainvälisin sopimuksin siihen, että sotaa käyvien valtioiden lähimmät naapurit tarjoavat itse valitsemallaan tavalla ja tasolla turvapaikan sitä hakeville, johon saavat kansainvälisen yhteisön täyden tuen. Toisin sanoen, yksikään valtio ei kantaisi turvapaikanhakijoiden aiheuttamaa rasitusta yksin, mutta päättäisi itse tavan ja tason, jolla turvapaikan antavat.

On täysin järjetöntä antaa turvaa tarvitsevien ihmisten vaeltaa pitkin mantereita valitsemassa itselleen taloudellisesti kaikkein kannattavinta "turvapaikkaa" ja altistaa heidät sillä tavoin armotta toimivien salakuljettajien kauppatavaraksi ja riskeeraamaan henkeään vähintäänkin kyseenalaisten salakuljetusmenetelmien vuoksi.

Toiseksi on täysin järjetöntä antaa eräiden tahojen valjastaa kansainvälinen humanitaarinen apu oman poliittisen pelin työkaluksi, jonka tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman paljon haittaa omalle valtiolle ja sen taloudelle.

8

345

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tanska on ottanut tavoitteeksi nolla turvapaikan hakijaa vuodessa
      Australia Uusi-Seelanti japani korea puola Unkari ja sata muuta maata ei ota vastaan yhtään pakolaisista

    • Varmastikaan Tanska sen enempää kuin mikään muukaan valtio ei voi kontroilla turvapaikanhakijoiden määrää. Toisin on tietysti tilanne hakemusten perusteella hyväksyttyihin/myönnettyihin turvapaikkoihin.

      Kuten myös siihen, että sallitaanko turvapaikanhakijan jäädä maahan, vaikka hänen hakemuksensa on hylätty.

      • Anonyymi

        Vai onko niin että kaiken saaminen vastikkeettomasti kuuluu tähän vihrervasemmisto agendaan….!


      • Anonyymi

        Niin suomessahan ”turva” paikkaa haetaan niin monta kertaa että se menee varmasti läpi!


    • Anonyymi

      Erittäin hyvin sanottu siellä perällä, aloittaja….

    • Anonyymi

      Eu vasta miettii miten se voi suojella ulkorajojaan hybridivaikuttamiselta. Mutta onhan se outoa, että EU uhraa ulkovaltiot ja haluaa jonkun vanhan ja ajantappaman sopimuksen mukaan tuhota valtioita. Venäjä on kerännyt ukrainalaisia sisäänsä ja varmasti käyttää heitä alkuvaiheessa, se mitä tulee sitten ukrainalaisten mukana rajalle on vain hirvittävä kauhistus. Jos matuja alkaa virrata Suomeen ne on pakattava saman tien busseihin ja ajettava ruotsin rajalle ja laivaan jolla ne ohjataan Saksaan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1255
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1255
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1201
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      985
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      8
      975
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      68
      897
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      83
      822
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      81
      651
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      584
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      569
    13. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      567
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      26
      554
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      529
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      528
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      48
      527
    18. 46
      523
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      20
      495
    20. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      88
      494
    Aihe