Ihan ajatusleikkinä mietin, että jos Venäjä hyökkäisikin Suomeen, ja saisi sen miehitettyä ainakin siten, että oma hallintomme lakkaisi.
Miten Suomen asema muuttuisi Euroopassa ja erityisesti EU:ssa?
Miten Suomen asema muuttuisi Euroopassa ja erityisesti EU:ssa?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Näin tavallisen työläisen näkökulmasta alkaa olla aivan sama.
Ei voi tietää mitä kävisi mutta mitä tapahtuisi niin se onkin eri juttu.
Just joo
Me saisimme kaikenlaisia tukipaketteja EU:sta, mikä olisikin oikein, kun aina olemme olleet maksajia.
Osan rahoista voisimme käyttää kotimaan matkailuun ja käpäistä vaikka Krimillä lomailemassa.
Suomen sosialistinen neuvostotasavalta.
Venäjän osa sissisotaa käyvässä Suomessa ei olisi kadehdittava. Jopa putinin luulisi tajuavan sen.
Kysymys ei nyt ollut siitä, mitä Suomen miehittäminen aiheuttaisi Venälle, vaan mitä seurauksia sillä olisi, jos EU:hun kuuluva maa olisikin yhtäkkiä miehitetty.
Jos Putin miehittäisi Suomen, Putin saisi myös elättää suomalaiset.
Suomella on velkaa:
-Valtio 140 000;miljoonaa euroa.
-Ysityiset taloudet 140 000 miljoonaa euroa.
-Kunnat 50 000 miljoonaa euroa.
Putin saisi huolehtia kaikesta. Miehityksen jälkeen suomalaiset olisivat sekä kankaanpääläisistä natseista että veloista vapaita.
Vasemmiston näkemys, että velkoja ei tarvitse maksaa takaisin, toteutuisi täysimääräisesti.
Suomalaiset elätettäisiin roudaamalla heidät Siperiaan. Näin Neuvosto-Venäjä on aina ennenkin toiminut.
Eroaisimme tietenkin omasta tahdostamme EU:sta ja voisimme irtisanoutua autojen päästöstandardeista.
Voisimme ostaa uusia Mosseja!
Uudenkaupungin autotehdaskin vois sada lisenssin Mossejen valmistamiseen - ehkä.
Voisihan se toki olla, että Venäjällä otetaan käyttöön uudelleen se Neuvostoliittosääntö, eli että nelitahtimoottoreilla varustettuja auto saa valmistaa vain Venäjällä, muissa itäblokin maissa saa valmistaa vain kaksitahtiautoja.
Niin... ottaisiko Venäjä-Suomi paljonkin pakolaisia? Miten kävisi toimeentulotuen ja muiden avustusten? Maalaiset menisivät konkurssiin heti ilman EU-tukia epäkannattavalla liiketoiminnallaan.
Toimeentulotukea ei tarvittaisi. Toimeen tulee ilmankin, mallia voi käydä hakemassa Pietarin katulapsilta.
Pakolaishommatkaan ei haittaisi - kukaan ei tänne haluaisi vapaaehtoisesti tulla.
Suomalaiset pakkosiirrettäisiin matuiksi ympäri laajan Venäjänmaan ja tänne siirrettäisiin "puhtaita etnisiä " venäläisiä niin että vaalitulokset olisi jatkossa varmasti oikeita. Näin toimittiin Krimilläkin.
Niin ja Rajat Kiinni! onnistuisi myös silloin ja itse asiassahan se varmaan olisi pakkokin länsirajoilla. Aivovienti lähtisi hetipaikalla käyntiin .
Venäjä hyökkäisi Helsinkiin ja saapuisi siten myös Itäkeskukseen ampumaan suomalaisia. Ullatus!
Suomalaiset löytyy leipäjonoista. Suunnannevat niitä kohti
Suomen asema muuttuisi siten, että Suomella ei ole enää asemaa EU:ssa, eikä Euroopassa.
Pietari aukeaisi ja siellä kulttuuri rikastuisi.
Vaaleissakin olisi helpompi äänestää kun vaalikampanjoissa ei näkyisi muita kuin valtapuolueen ehdokkaita.
Äänestystulos voitaisiin julkaista samalla hetkellä kun vaalipaikat sulkeutuu.
Muuttuisiko ehkä siten että Suomi itsenäisenä valtiona lakkaisi olemasta.
Kannattaisi vilkaista perustuslaista mistä valtio nimeltä Suomi oikeastaan muodostuu.
Jos venäjä hyökkää niin minä hommaan uuden kotimaan lempeästä, iloisesta ja ystävällisestä afrikasta enkä palaa suomeen enää koskaan. Päivät kuluvat rannalla ja illat baarissa miesjahdissa. Massia tulee kun pidän blogia.