Martina tienaa vuodesta toiseen huomattavasti enemmän kuin Sofia.
Martina tienaa huomattavasti enemmän kuin Sofia
Anonyymi
6952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Martina myös maksaa tunnollisesti veronsa, toisin kuin ulosotto-Sofia.
Sofialla on ollut lojaaleja ja hyviä poikaystäviä jotka ovat maksaneet Sofian verorästit tai muuten vain elättäneet ja asuttaneet. Niko maksoi 57 000 euroa eli se on aika paljon se. Sofia sai tavallaan kertakorvauksen kärsimyksistään vaikka ei ole kyllä moittinut Nikoa eikä tapahtumia vaan ei vihaa Nikoa ja toivoo tälle kaikkea hyvää.
Ei ole kauaa aikaa siitä, kun oli ulosotto-Martina.
On siitä ainakin kahdeksan vuotta mutta menneessä täällä eletäänkin. Olipas Martinalla köyhä mies siihen aikaan kuin ei ollut varaa maksaa 12 000 euroa avopuolisonsa ja lapsensa äidin velkaa. Miksi täällä väitetään että Martina iski rikkaan miehen Levillä? Toki ei sillä köyhällä miehellä ollut varaa maksaa 17 000 velkaa limusiinikyydeistäkään kun huumekauppakeisarinnaa kuskaili 2020 vuoden alusta lähtien. Toki on varmaankin ne nyt maksanut. Eli siitä näkee mikä on kyseisen miehen tärkeysjärjestys elämässä.
Vihaaja tas asialla. Olet säälittävä olento ihmiseksi. Hyi helvetti kun kateus kalvaa ja pahasti. Tekee vaan hyää sulle että, kärsit kun toisilla menee hyvin. Siitä vaa sen kun vaan kirjoittelet kateuksissasi.
Sofia pisti Stefanin elämän huonoon suutaan. Kaiken pahan alku koko Sofia. No tuli onneksi Katiska ja kosti. Maine meni Sofialta.
Juu, mutta pieni ero, niitä ei maksatettu härskisti miesystävällä, vaan oma äiti auttoi. Pääsääntöisesti jokainen äiti, jolla on mahdollisuus, yrittää auttaa lastaan. Normaalisti vanhemmat ei halua seurustelu-vaiheessa tyttärensä joutuvan taloudellisesti alisteiseen asemaan kumppaninsa kanssa. Tämä on yksi mielipide❤️
Näille Martina mielisille on jo verojen maksu aivan käsittämättömän ja hehkutettava asia.
Ei tästä ole vielä valovuottakaan, kun Martina ja ex Eerikäinen olivat kumpikin ulosotossa suhteellisen isoilla summilla.
Perintörahat oli jo lypsetty Martinan aikana.
Onko se sitten hyväksyttävämpää, että pidemmässä suhteessa maksatetaan/lepytellään härskisti riidat rahalla? Ja josta oli juttua myös MN. Ei sitten enää ollut alisteinen vaan hyväksikäyttävä asenne heti kun sai madon koukkuun.
Minä olen kyllä sitä mieltä, että on härskimpää käyttää äitiä kuin miesystävää
Äiti olisi voinut antaa ohjeita/taloudellista kasvatusta jo ennen ulosottoa.
Talousneuvonta pitäisi saa pakolliseksi kouluihin.
Kyllä pidempi suhde, jossa on myös lapsi on täysin eri asia.
Huomaa, että et ole itse äiti, kun ajattelet noin, jokainen, jolla on mahdollisuus, auttaa omaa lastaan, eikös Martina maksanut velkansa takaisin äidilleen, eli ei ollut mitään hyväksikäyttöä.
Tuosta "saatuaan madon koukkuun" meni kyllä pohja, koska Martina EI halunnut maksattaa kumppanillaan vaan lainasi omalta äidiltään.
Martina maksoi äidille takaisin. Oma äiti aina jos on mahdollista auttaa lastaan.
Stefanin rahat meni Sofian kanssa täysin humpuukkiin, kuten limusiinikyyteihin, helikopterilentoihin, kylpylöihin, kauneuden hoitoon, merkkilaukkuihin, vuokra-asuntoihin. Sen olisi vielä ymmärtänyt, kun Stefan maksoi ulosotot 25 000 euroa Sofialle. Matkustettiin, syötiin hienosti ja juotiin jatkuvasti. Ei kenenkään tavallisen ihmisen rahat riitä tuollaiseen elämään, mistä ihmeestä Sofia tuollaisen mallin elämälleen keksi. Kuitenkin on täältä Ylivieskasta lähtöisin, köyhän äidin kasvattama tyttö.
🤣 Kyllähän muuttuu Sofian tosi-faneilla nokkelasti nuo mielipiteet.
Sofia "lepuutti jumalaista olemustaan" nolon Stephanoksen kustannettavana kaksi vuotta ja se oli aivan sinustakin normaalia: kaunis nainen, mies haluaa hemmotella, näin se menee. Nyt täällä kitsiset Stephanoksen lahjoja hölmöilyjensä jälkeen lapsensa äidille?
Marttinalle ei varmaan kuitenkaan tarvinnut maksaa aina viikkoa Kämpissä sekoilujensa vuoksi?
Stephanoksen sekoilujen vuoksi
Ainakin lehdessä oli, että ulosotot maksettiin 2016.
Se on 6 vuotta sitten, ei 8 vuotta sitten.
Ja olen sitä mieltä, että sekä mies että nainen saa käyttää omat rahansa mihin tykkää.
Ei ole velvollisuus maksaa avopuolison eikä lapsensa äidin velkoja. Toki rahalla lepytellä saa . Olisi sitten maksanut uo-velkoja lepyttelyrahoilla eikä ostanut uusia kasseja.
Onko sillä Marttallakin se Sofian kassi-tauti?
Harva on kade ulosoton asiakkuudesta.
Ylivieska...
Se oli kasarin loppuja kun naapurikunnasta amiksen tytöt pääsivät yllättäen hiihtolomalla luokkaretkelle etelän lämpöön .
Eräs" ritsapilluikäinen" neitokainen katosi heti hotelliin kirjautumisen yhteydessä paikallisten "rattopoikien" mukaan.
Opettajilla ja matkan valvojilla koko viikko meni pilalle.Paikallinen "Policia" ei ollut innostunut selvittämään näin tavanomaista asiaa..
Kotiinpäin lähdettäessä paikalliset nuorukaiset palauttivat tytsin suoraan lentokentän check in jonoon.
Tämän matkan jälkeen Suomalainen mies ei tuolle tytsille enää koskaan kelvannut, lapsenkin pyöräytti aurinkomaan asukin kanssa...
Että näin siellä Ylivieskan seutukunnilla mokkiksien heilat toimivat ennen tätä ns. Kebap buumia...
Kyllä nyt taas Sofian fanit koittaa puolustaa ja puhdistaa Sofian syntejä syviä ja haukkuu muut. Sofia on ollut vuositolkulla ulosotossa. Ei se halua edes maksaa veroja/velkojaa ajallaan. Muuten ei rshs riittäisi luksusta elämään teemalla. Yläpäässä on vikaa, alapäästä en tiedä. Luottotiedot on tärkeät elämässä. Saako nyt enää mitään ostettua velaksi?
Aika kova syyte. Uskallatko pistää raastuvassa kaksi sormea Raamatulle?
Eipäinen ettet uskalla.
Sofialla on aivan väärä eli sairaaloinen tapa elää elämäänsä. Köyhän perheen tyttö joka luulee olevansa vielä rikas. En ihmettele että, kirjoitellaan halvettavasti von Ruusilaksi.
Kaunis katsomassa pikkasen tarkemmin,Kolho se on.
Mikä sinäkin olet täällä kirjoittelemaan ihmisten rahankäytöstä. Laske vaan omat senttisi. Olet naurettava, sori siitä!
Onneksi tyhmyydestä ei sakoteta.
Sofia on todella härski akka. Nyt näyttelee kärsinyttä ihmistä. Olisi itsekkin ollu juomassa ja juhlimasta. Liian myöhään heräsi ja ilmaisi että, "juhlien on joskus loputtava". Onko kaikki taas muiden syytä.
Eihän Sofialla ole aikomustakaan maksaa velkojaan silloin kun maksupäivä määrätty. No onneksi vouti seuraa rahavirtoja. Ei varmaan ota puheeksi ohjelmassaan. No ei onneksi tarvi uskoa kaikkia mitä suustaan päästää.
Kai ymmärrät että miehen perintörahat ei kuulu puolisolle.
Joten on ihan miehen oma valinta mihin perintörahansa käyttää.
Yli 30 vuotiasta " lasta" äiti auttoi pankin lainalla.🤭
Martina ei saanut kumppaniltaan, koska kumppani jo elätti häntä täysin.
Raha ei tuo onnea 😜
Kyllä muuten tuo.
Sanoisin Martinan kohdalla vielä, että rahalla ei voi ostaa älyä !
Mikäs Martinan älyssä vikana? Yksityisyrittäjä, töitä tekee ahkerasti ja varmaan viivan alle jää enemmän kuin sinulla tai minulla? Sekö sinua harmittaa?
Kyllä yrittäjyydessä älliä tarvitaan sekä tietysti muitakin taitoja, niinkuin kaikissa töissä. Ole tyytyväinen meistä kaikista työtätekevistä, ahkerista veronmaksajista, niitä vain tarvitaan, että Suomi pyörii. 👌
Sofialla ei riittänyt ÄO edes ajokortin hankkimiseen.
Raha ei tuo onnea mutta rakkaus voi tuoda rahaa.
-Suuri ajatteli Martina Aitolehti
Eipä ole ainakaan Soffille tuonut. Hakusessa on edelleen.
Sofialla ei ole edes ollut varaa ostaa.
Martinakin oli Sofian ikäisenä ulosotossa. Näillä naisilla on kahdeksan vuotta ikäeroa, katsotaan, mitkä on Sofian tulot, kun hän on nelikymppinen.
Sofia tienasi vuonna 2017 115089 euroa ja oli tuolloin vasta 27 vuotias.
Martinan tulot 27 vuotiaana oli surkeat 12224 euroa, eli Sofia pesi Martinan tuon ikäisenä yli sadalla tonnilla.
Ei se Martina todellakaan ole aina ollut mikään tulokuningatar ja aloittaja voisi hieman googlailla ennen kuin kirjoittaa valheita.
Totta, turha se on täällä vatvoa ja verrata kenenkään tuloja. Sofiakin on tienannut joskus tosiaan hyvin, kun olisi ollut sinnikkyyttä /viitseliäisyyttä tämä ammattilaiskortti hankkia, olisi työtilanne varmaan ok.
Sanoit goolailemisesta, tein sen uteliaisuuttani. Täällä päivittäin on juttua Martinan tisseistä ja on kirjoittajan mukaan "ikuinen" Seiskan tyttö, jolle lehti on AINOANA tissit KUSTANTANUT, siis hyvin halventavia kommentteja.
Kas kummaa, ei tarvinnut paljonkaan "googlettaa", kun oli 2010 ja 2013 hankituista tisseistä juttua niin Hymyssä kuin Seiskassa. Kohde molemmissa oli nimeltään Ruusila Sofia, maailmanvalloittaja useammalla saralla (mm. ulkonäkö, fitness). Nimi tuntui tutulta.... hmmm. Eli se siitä valheellisesta legendasta Martinan tisseistä 😎😎
Martina sai 27-vuotiaana lapsen eli siksi noin pienet tulot sinä vuonna. Onko 03:46 kirjoittaja noin tyhmä vai yrittääkö vain että taas menee vääristely läpi.
Nyt sitten Sofian sarjassa laitettiin uudet silikonit oikein kotimaassa kun aikaisemmat oli Virossa laitettu. Ja maksoiko Seiskan entisen toimittajan ja päätoimittajan tuotantoyhtiö noi Sofian silikonien vaihdon? Näin taisi käydä. Nyt jännitetään onko tässä seuraavassa sarjassa tehty nenäleikkaus vai ei. Ainakin kovin oudolta näyttää Sofian kasvot nykyään. Toki filetteröi niin että näyttää aivan kummalliselta nykyään stooreissaan.
Oletko sinä oikeasti noin tyhmä?
Martinalla oli nuorempana surkeat tulot, oli sitten kyseessä vauvavuosi, tai mikä muu tahansa. Eskon kanssa elivät bling bling elämää ja vuokratkin meni ulosottoon. Martina alkoi tienaamaan vasta Stefun aikana paremmin, ei totuus valehtelemalla muutu.
Kuinkas monet ryntäimet tälle Sofialle on oikein laitettu?
Jahas tämä joka varhain aamusta poistattaa Sofialle epäedullisia totuuksia taas asialla. Onko aivan ammattimainen stalkkeri koska ilmeisesti monta laitettakin käytössä että pystyy paremmin hallitsemaan palstaa?
Jopas oli taas kuulumiset!
Yrityksen liikevaihto kertoo vain sen kuinka paljon rahaa yrityksen sisällä liikkuu,
Ns.käteen jäävä osa on liikevoittoa,liikevaihdosta vähennetään verot,kulut,mahdolloiset velat,lainat,yms..
Kannattaa hakea googlesta,tai opiskella liiketaloutta.
Martinalla ja Eskolla ne törkeimmät ulosottovelat oli ja Martina jätti jopa tanssiryhmän tytöiltä palkat maksamatta.
Surkuhupaisaa on että edes rahalla ei voi ostaa järkeä Eskolle ,Aitolehdelle eikä kellekkään.Jos sitä ei ole,niin ei ole.
Eikä voi rahalla mainettaan puhdistaa. "Elämänkertakirjalla" voi yrittää valkopestä, muttei ihmiset tyhmiä ole. Kuka sellaista sepitystä edes haluaa lukea.
Kyllä nyt housut tutisee kun Martinan elämäkerta ilmestyy. Jotkut ovat "eläneet Martinan elämää" nettiraivoamalla toistakymmentä vuotta ja jotkut kiusanneet parikymmentäkin vuotta. Kyllä niillä meriiteillä pitäisi päästä jo elämäkertaankin. Paitsi että eivät ole sen arvoisia. Jutta Larm kommentoikin Ritan ja Akin avautumisesta nettikiusaamisesta ja -haukkumisesta että ne haukkujat on pääasiassa mielenterveysongelmaisia. Näin luin Seiskan sivuilta. Siellähän repesi nettiraivo kun järjestivät lapsellensa synttärit.
Kas kun täällä ei ole kirjoitettu heidän lapsen synttäreistä mitään. Muistan että viime syksynä oli Martinan lapselleen järjestämistä synttäreistä, joissa Stefukin käväisi, monta monta raivokasta aloitusta ja satoja raivokkaita kirjoituksia. Mutku Martina.
Ehkä syy on se että Martinan kimpussa olevista osa on Sofian fanaattisia faneja ja siksi täällä haukuttiin jopa lapsen vaatteitakin puhumattakaan nyt muusta.
E n kyllä ymmärrä miten jonkun elämää voi niin koskettaa jonkun Seiska julkun kirja!!
että ihan housut tutisee.!
taitaa olla vaan aiheella mässäilyä ja turhasta.
Martina tienasi ensimmäisen kerran yli sadantonnin vasta 35 vuotiaana Sofiapa teki tuon saman jo ollessaan 27.
Sofia tuhlasi ne tienestit saman tien. Jäljelle jäi vain 57 000 ulosottovelkaa, jonka Ranta-Aho maksoi pois!
Sofia on hyvin lyhentänyt velkojaan enää ei ole paljoa jäljellä. Tulotkin ovat huomattavasti yli mediaanitulon.
Maran ansiotaso riippuu eniten siitä, miten paljon juttuja Iltis, Seiska ja Me Naiset haluaa ostaa.
Et voi olla noin tyhmä että uskot tuollaiseen. Oletko?
Me Naisissa ollut vuoden aikana kaksi juttua. Seiska tekee juttuja Martinan stalkkereiden lähettämistä salakuvista tai siitä kun paparazzi kytsii Martinaa ja läheisiään puskissa tai tekee juttuja ottamalla niitä Martinan instasta. Iltalehdessäkään ei ole ollut mitään haastatteluja vaan viimeisimmät taisi olla gaalojen vaatejuttuja, mitä olikin muissakin medioissa. Joka äitienpäivä Iltalehti tekee jutun jostain julkkisäidistä ja äitienpäivänä 2020 teki Martinasta, ja siitä joku jaksaa vieläkin itkeä lähes päivittäin. Outoa, niin outoa.
Reality ohjelmista maksetaan hyvin ja eikös tämä tyrkkylehmä ole ollut kokkisodassa, illallinen äidille, iholla -sarja 2 x ja nyt tämä kosto-ohjelma. Seiskassa ja Me Naisissa, iltalehdessä, iltasanomissa jne jne. Erosta vinkumista on riittänyt myös telkkariin asti.
Ei voi kuin ihmetellä ketä tämä nainen kiinnostaa?????
Oliko tämä sitä yritysbisnestä muka ? 🤔
Se on juuri sitä " yritysbisnestä " kun on mukana tarpeeksi monessa tv:n roskaohjelmassa, niistähän maksetaan kohtuuttoman hyvin ?
Mutku Martina. Mutku Sofia. Mutku Sara.
Parasta viihdettä. Hölmöjä "kaunottaria" ja "julkkiksia" ja vielä hölmömpiä seuraajia.
Ketään täysjärkistä ja terveen itsetunnon omaavaa naista ei kiinnosta näiden kahden tyrkyn elämä ja tulot.
Eikä sepitetty kirja.🤭
Eihän ne Martinan haterit täysijärkisiä olekaan. Suurin osahan niistä on aivan tiedossakin.
Hui hui kun pelottaa....
Entä sitten? 😏
Vaikka Martina tienaisi miljoona € , niin tyhmä hän on ja älyä ei voi rahalla ostaa.
Jopas oli kuulumiset. Näillä mennään taas pitkälle.
Arvostan Martinaa ❤️