Turvapaikanhakijoiden lento Britanniasta Ruandaan peruttiin | Yle Uutiset.
https://yle.fi/uutiset/3-12493896?origin=rss
Britannian oppositio ja kansalaisjärjestöt ovat jo aiemmin kritisoineet suunnitelmaa epäinhimilliseksi. Kriitikot ovat nostaneet esille muun muassa sen, että turvaa hakevien ihmisten majoittaminen ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneessä Ruandassa on kyseenalaista.
Aivan kuten 2015 Suomen oppositiossa

Vastaukset 33
Vanhimmat
Oma ghetto salaa tulleille rikollisille on ihan paikallaan, siellä on halvempi asua lämpööses kun taustat selvitellään!🏝️🏝️
Joku EIRA olis hieno alue, olisi herraskaista porukkaa naapurina saisivat hekin RIKKAUTTA lenkkipoluille.
Mielikuvituksesi teki taas tepposet.
Ei oikeistohallitusi 2015 aikonut lähettää pakolaisia Ruandaan.
Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen hallituksella ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia tälläiseen 2015. Ei heillä ollut myöskään mitään muitakaan suunnitelmia selvitä.
Ei oikeistohallitusi 2015 aikonut lähettää pakolaisia Ruandaan. Ei vaan laittaa rajat kiinni,
Mutta 2015 Suomen oppositiossa ei halunnut lähettää ketään mihinkään, saati haluta laittaa rajat kiinni. Sitä saitte mitä halusitte.
ruandalaisen ruokavalion näkönen puliveivari kenkutteli kylillä..liekkö jäänyt kuormasta?
Meinaatko, että Sipilän hallitus oli pelkkä nukkehallitus.
Turhakepuolueita Keskustaa, Perussuomalaisia ja Kokoomustan ei kannata äänestää, koska niillä ei ole omaa tahtoa.
Jos ne pääsevät hallitukseen, niin puhuvat tai lupaavat ne mitä tahansa, niin eduskunnassa päätöksiä tehtäessä ne kuitenkin tekevät niin kuin oppositiopuolueet käskevät niiden äänestää.
Turhakkeet, selkärangattomat puolueet pois!
2015 oppositio halusi pitää rajat auki, Britannian oppositio ja kansalaisjärjestöt ovat jo aiemmin kritisoineet suunnitelmaa epäinhimilliseksi. Miksi? Ilmainen lento kotiin.
Suvakki puoluee siellä oppositiossa.
Britanialaisilla on aivan omat puolueet ja suomalaisilla omat.
Euroopan ihmisoikeuskomissio puuttui Britanian suunnitelmiin ja kielsi ne laittomina.
Ei tämäkään yritelmäsi pestä edellisen hallituksen toimintaa onnistunut.
Sinulla ja persupuolueellasi on edelleen verta käsissään.
2015 oppositio halusi pitää rajat auki, ja että Suomi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia,
Olkaa nyt tyytyväisiä että 2015-2019 hallitus ei saanut laittaa rajoja kiinni.
Yli puolet Helsingin raiskauksista oli ulkomaalaisten tekemiä – poliisi: ”Tilastot puhuvat karua kieltä”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1079c522-d061-4c7c-bdad-6c8420f5550d
Miksi.? Sinulla ja persupuolueellasi on edelleen verta käsissään.
Me pidettiin rajat auki.😁😀😂
Perussuomalaiset pelasti 32.500 ihmistä hukkumasta. Kuinka monta lähi-idän tai afrikan vihervasemmisto on auttanut.? Tätä voi näinkin päin käydä. 😃😄
Taas mielikuvituksesi teki kepposen.
Nämä 32 5000 oikeiston kunniavierasta tuli pääosin Suomen rajan yli linjuri-autolla.
Vesitse ei yksikään.
Se oli vaan sanonta.mutta persut auttoivat 32.500 lähi-idän ja Afrikasta tulleita.
Miten on vihervasemmiston laita.?
Tähän et vastannut.😎
Oppositio ei asiaa päättänyt silloin eikä nyt.Persutkin vain vaativat että yhdessä sovitusta määrästä pidetään kiinni mutta kepun sipilä lupaili taloaan jne tulijoille houkutellen heitä lisää.Bilderberger kokouksessa soros oli varmaan ohjeistanut eikä puudelin lailla soroksen nilkkaa nylkyttävä neiti sipilä voinut kuin totella.
Ja persut kannattivat yksimielisesti Sipilän politiikkaa.
Koski se sitten mamutusta tai rikkaiden suosimista ja köyhien kurjistamista tai muuta epäoikeudenmukaisuuksia.
Peruttiin kai siksi, koska meidän sisäministeri ja oikeusministeri ehdottivat tuon roskaväen tuomista Suomeen.
Perussuomalaiset auttoivat 32.500 ihmistä.
Miten vihervasemmisto,? Te olitte 2015 oppositiossa, jolloin ketään ei saanut poistaa,
"2015 oppositio halusi pitää rajat auki, ja että Suomi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia,
Olkaa nyt tyytyväisiä että 2015-2019 hallitus ei saanut laittaa rajoja kiinni."
Yli puolet Helsingin raiskauksista oli ulkomaalaisten tekemiä – poliisi: ”Tilastot puhuvat karua kieltä”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1079c522-d061-4c7c-bdad-6c8420f5550d
Sinulla ei nyt ole kaikki kunnossa.
Jankkaat vuodesta toiseen samaa litaniaasi että Sipilän hallitus oli pelkkä nukkehallitus ilman mitään omaa tahtoa.
Saman viime vuosikymmenen linkin toisto satoja kertoja ei kerro vakaasta terveydestä.
"2015 oppositio halusi pitää rajat auki, ja että Suomi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia,
Olkaa nyt tyytyväisiä että 2015-2019 hallitus ei saanut laittaa rajoja kiinni."
Yli puolet Helsingin raiskauksista oli ulkomaalaisten tekemiä – poliisi: ”Tilastot puhuvat karua kieltä”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1079c522-d061-4c7c-bdad-6c8420f5550d
Miettikää sitä.?
Asia on mietitty jo tällä palstalla täysin aukottomasti satoja ellei io tuhansia kertoja.
Vaikka pistät saman valheesi ja vanhentuneen linkkisi kuinka monta kertaa tahansa, niin ei tosiasiat siitä muutu.
Yli puolet Helsingin raiskauksista oli ulkomaalaisten tekemiä – poliisi: ”Tilastot puhuvat karua kieltä”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1079c522-d061-4c7c-bdad-6c8420f5550d
Nytkö tää linkki on valetta, 2015 opposition mielestä nää olivat korkeasti koulutettuja.
Poliisi havainnut ilmiön: Taksinkuljettajia epäillään yhä useammin seksuaalirikoksista Helsingissä – viimeisin tapaus viime viikonlopulta
Valtaosa Helsingin poliisilaitoksen tutkismista seksuaalirikoksista epäillyistä taksinkuljettajista on kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta.
Yhdessä tapauksessa epäilty on kotoisin Suomesta.
https://yle.fi/uutiset/3-12202410
Tämäkään ei ole totta.?
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilaston mukaan Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneiden miesten rikollisuustaso raiskauksissa on 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin verrattuna.
Se nyt oli silloin, kun ei tiedetty. 😁😂😀
Turvapaikanhakijoiden lento Britanniasta Ruandaan peruttiin.
Britannian oppositio ja kansalaisjärjestöt ovat jo aiemmin kritisoineet suunnitelmaa epäinhimilliseksi. Ilmaista lentoa kotiin,
Britannian hallitus yrittää palauttaa, mutta oppositio, ei halua. Samaa tapahtui 2015 oppositiossa.
rasismia.? Britannian hallitus yrittää palauttaa, mutta oppositio, ei halua. Samaa tapahtui 2015 oppositiossa.
Suomessa.