VARAUTUKAA HARHAANJOHTAVAAN TIEDOTTAMISEEN/USKOTTELUUN HYVÄÄN NOUSUUN

Anonyymi

Jokunen viikko sitten televisiossa taas kerran huonojen aikojen alussa yllytettiin ostaan aika korkeissa hinnoissa olevia osakkeita. Nyt tällä viikolla yhdysvalloissa osakekurssit olleet syöksykierteessä noin 3kuukaudessa osakkeet romahtaneet 20%. Mieti millainen paniikki sinulla olisi jos 1000euron ostosta ensin menee välityspalkkiot ja säilytysmaksut kuukausittain, jäljellä olevasta määrästä 20%? Et tienaa pienillä sijoituksilla yhtään mitään eikä rahasi säily inflaatiolta suojassa. Huomattavasti parempituloiset yhdessä median kanssa tulevat esille mikä nyt näinä aikoina kannattava sijoitus. Paljon osakkeita omistavat haluavat saada pian rahat tilille, ennen kuin Suomessa osakemarkkinoilla romahtaa.
Nyt on myös toinen tilanne jo hyvää vauhtia menossa eli asuntomarkkinoilla tulee tapahtumaan samoin kuin kävi noin 1990-luvun alussa, kukaan ei pitänyt mahdollisena asuntojen hintojen romahtamisesta reilusti alle puoleen hetkessä! Samainen tilanne väkisin tulee kun kaikkialla kustannukset nousee, palkat saattaa jossain joskus nousta. Niiden jälkeen tulee uudet hintojen nousut! Korkopaineeksi vuoden loppuun pankkiasiantuntijat väittää olevan korkeintaan 2%. Kuten jo edellä kirjotin osakemarkkinoiden romahduksesta Yhdysvalloissa voi hyvinki olla 2%koron nousu vuoden loppuun mennessä 7%, joka on huomattavasti lähempänä totuutta. Mieti ajoissa mitä merkitsee hintojen romahdus kodissasi, riittävätkö rahasi seuraavaan remonttiin talossasi, osakeyhtiössäsi. Näinä aikoina pankit esiintyy mitä tulee tapahtumaan, hyvinä aikoina joskus uskaltavat kertoa etteivät tuedä edes millainen tilanne on kolmen kuukauden kuluttua. Omaki ennuste ei ole se täydellinen totuus, kokemus vain kertoo siitä suunnasta mihin Suomi on rajusti menossa. Kokemus kertoo myös erityisesti pankkien osakemarkkinoiden kikkailusta saada osakkeet kiertään. Pahin mahdollinen riski on niillä jotka sijoittaneet Rahastoihin, ne kun jotkut muut kuin maksaja sijoittaa ne. On jopa käynyt niin ettei lopulta rahastosijoittajalla ole juurikaan wc-paperirullan arvoa, kuulemma?
Näinä aikoina ei oikein ole kertoa mihin "KANNATTAISI"sijoittaa. Asuntomarkkinat on jo nyt niin täysin huippuhinnoissa niillä alueilla joissa asuntokauppaa käydään vilkkaammin joten asuntosijoitusta ei inflaatio auta arvon säilytyksessä. Siinä kun on se, että asumiskustannusten lisäksi tulee yllättävästi niitä remontointikustannuksia, jolloin sijoitukset asuntoon ei tuota mitään. Asunnossa tietysti täytyy asua mutta miten kalliissa asunnoissa on syytä pysyä/hankkia?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        57
        5670
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3597
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        210
        1732
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        28
        1712
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        92
        1176
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        29
        1135
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        927
      8. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        72
        849
      9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        259
        846
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        838
      Aihe