Muistattehan vielä vuoden -15. Tuolloinhan meille kerrottiin, että muslimimaista lähetettiin vahvimmat, siis nuoret miehet hakemaan apua, koska muut eivät olisi kestäneet matkan rasituksia (kuten yksityislentokoneella lentämistä tms).
Onko Ukraina lähettänyt nuoret miehensä hakemaan apua?
Onko Ukraina lähettänyt nuoret miehensä hakemaan apua?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Sieltä tulee ihan aitoja pakolaisia, ei pelkkää nuorta munaa suvakkilehmille.
Suomeen+v.+2015+tulleet+nuoret+miehet+todettiin+lähes+90%:sti+sotilaskarkureiksi,+ei+heitä+silloin+Suomeen++lähetetty.
Mitä aloitus kertoo aloittajasta ?
Näitä nykyisiä pakolaisia ei taideta viedä vauvauintiin, kuten niitä v -15 100kg partasuita?
Että hän osaa nähdä asioiden syy-yhteydet.
Että aloittaja on fiksumpi kuin te vajakit?
Ei todellakaan ole.
Sen että virkatuissa villahousuissa tuoksuu kesällä härskiintynyt silli.
Aloittaja esitti kysymyksen mihin suvakki ei pysty vastaamaan.
Ei tule Ukrainasta partasuulapsia.
Naiset ja lapset ovat pakolaisia. Asekuntoiset miehet sotilaskarkureita. Heidän pitäisi jäädä maahan laittamaan asiat kuntoon.
Ukraina toimii näin.
Syyria ja Afganistan ei.
Mutta siellä onkin ihan oma logiikka, joka ei sovi länsimaihin.
Pakolaiselle riittää väliaikainen turva, kunnes maansa turvallinen. Asunto ruoka, ei tarvitse rahaa.
Saako Suomalainen ulkomaille mennessään ylläpidon?
Ruuan, kämpän rahaa?
Irakista?
Somaliasta?
Miettikääpä sitä.
Pakolaisemme on Irak ja Iran sektorilta.
Ankkureita silloin tuli, ei lapsia. Järkyttävää, miten paljon ongelmia.
On täällä Ukrainalaisia nuoria miehiä, kaupoissa näkyy...
Mikä toukohousu kirjoitusketjun aloittajana, Ukrainassa 20-60 vuotiaat miehet rintamalla, Ukrainan presidentti määräsi yleisen liikekannallepanon jo helmikuussa toisin kuin venäjä.
Jaajuu. Meidän naapurissa on nyt 3 ukrainasta kuukausi sitten tulleitä miehiä. Iät 32, 34, 37. Ja kyllä. Olen heidän kanssaan jutellut. Eivät vastanneet kun kysyin miksi ovat täällä eivätkä rintamalla.
2015 tulleet ovat tuoneet pelkkiä ongelmia. Mitään hyvää ei Suomeen tullut, eikä varsinkaan työntekijöitä.
Pieni osa heistä ovat aiheuttaneet ongelmia, kuten vielä pienempi osa kantiksista.
Sodan päättyessä saadaan varmaan myös miehetkin tänne. Tietysti myös mummot ja vaaritkin tulevat. Traumasoituneita on varmaan runsaasti joukossa.
Vähän samaan malliin kuin ne 500 vuotta sitten kotoutetut.
Pieni osa kykenee raiskaamaan satoja lapsia, joita suvakit vihaa.
Onneksi Suomessa ei ole käynyt näin.
Pikkulasten raiskaajat ovat omasta takaa.
Niinpä. Helluntailaiset, lestadiolaiset ja jehovalaiset ovat kaikki pedofiilitilastojen top-viidessä.
Noin yleisohjeena voisi sanoa, että kun kuulee nuorten miesten puhuvan venäjää niin he ovat todennäköisesti venäläisiä. Jos kuulee naisten ja lasten puhuvan venäjää tai venäjältä kuulostavaa kieltä niin he voivat hyvinkin olla ukrainalaisia. Niihin venäjää puhuviin nuoriin miehiinkään ei kannata suhtautua karsaasti koska jopa useimmat heistä ovat koulutettuja kavereita, jotka ovat lähteneet putinismia pakoon. He voivat olla Suomelle niitä hyödyllisiä maahanmuuttajia - toki nuoret venäläisnaiset myös. Kannattaa siis noin lähtökohtaisesti suhtautua suvaitsevaisesti venäjää puhuviin.
Aloittaja on oikeassa.
Ulkomaalaiset ovat aina tervetulleempia kuin suomalaiset koska valtio on päättänyt vihata suomalaisia.
Mutta valtio tuhoutuu pian. Kuten kaikki valtiot ja heidän tuhoajansa.
Ei helvetti vieköön toverit putinistit..
Ukrainan yleinen syyttäjänvirasto on päivittänyt sodassa menehtyneiden lasten lukumäärää.
Mariupolissa kerrotaan 21 uudesta alaikäisestä kuolonuhrista.
Kaikkiaan ainakin 313 lasta on kuollut Ukrainassa sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäysotansa. Lisäksi 579 lasta on haavoittunut.
Mikä meidän uljaisiin sotilaisiin on tullut? Murhaavatko venäläissotilaat jo lapsia vanhusten ja naisten lisäksi??
14000 kuoli natsien hyökkäyksissä 8 vuoden aikana - Zelenskyy kokainistihan ei antaudu natsi-ideologian mukaan - hän vaikka ampuu ennen itsensä bunkkeriinsa kuin antautuu kansan tuomittavaksi - vanha historia toistaa itseään...odotellaan vaan kiinnostuksella...eikös?
Ukrainasta tulevat ovat elintasopakolaisia, siellä roskaläjä Ukrainassa ei ole heillä elämämisen mahdollisuuksia. Länsi Ukrainassa heillä olisi turvallista olla mutta rahan perässä tulevat Suomeen.
Ukraina on tosiaan pinta-alaltaan suuri alue.
Siellä on laajoja alueita, joissa sota ei ole lähellä ja näin ollen ovat turvallisia alueita.
Ei. Ukrainasta miehet eivät saa lähteä. Heitä ei päästetä rajan yli, jos ovat taistelukuntoisia. Suomeen on tullut vain naisia ja lapsia. Sen lisäksi Suomessa voi asua ukrainalaisia miehiä, jotka ovat saapuneet tänne työn perässä ennen sotaa.
Ulkomaalaislaumat osoittaa ja paljastaa hallitustemme pahuuden.
He tuo julki oman kansamme jakautumisen miten täälläkin kylmäverisesti vähät välitetään kansamme raiskatuista lapsista.
He tuo ilmi miten valheen rakastajat teeskentelee välittävänsä lasten hengestä. Samaa tekee pedofiilit, lirkuttelee ensin ja raiskaa sitten.
Sama henki vaikuttaa kaikissa pahuuden rakastajissa hieman "erisävyisesti" mutta paljastaa syyn miksi kaikki tulee tuhoutumaan.
Kyllä täällä on paljon 18-60 vuotiaita Ukrainalaisia miehiä,ehkä eniten 25-40 vuotiata,jotka eivät halua puolustaa isänmaatansa
Onko toki miehiä jotka käyttävät vapaa-aikansa vapaaehtois työhön ja näin auttavat kotimaatansa.
mutta liikaa niitä ukrainalaisia kavereita näkyy jotka ajelevat autolla musiikit jumputtaen ja viis veisaavat Ukrainasta ja sen auttamisesta ja vodkalla saadaan varmaan asiat vielä parempaan tolaan.Tiedän muutoman Ukrainalaisen henkilön jotka on pilanneet vapaaehtois työn halukkuuden Suomalaisten osalta kun Ukrainan salskeat nuoret miehet ryyppää ja juhlii ,tyhmäksi siinä itsensä tekee jos käyttää aikaansa ja rahaansa ja samalla autettavan maan kansalaiset dokaa .
Kyllä sieltä tulee nuoria miehiä. Eräs nainen suuttui minulle facessa kun sanoin että meidänkin pieneen kaupunkiin tullut nuoria 25-37v miehiä. Tuttavani osaa heidän kieltään kysyi miksi te täällä olette? Katse takaisin kertoi enemmän kun tuhat sanaa.
Tosiasia on se että ukrainasta valuu tänne ns hyvä osaisista perheistä kaikki "viis ukrainan" laista pitää siellä sodassa sotakuntoiset.
Rajat ei toimi sotaaikana sitä vähää mitä ne toimii normisti.
Huvittaa koska kaiken järjen mukaan heidän kuuluisi puolustaa omaa maataan eikä lähteä elintaso surffariksi.
Täälläkin keräävät : Polkupyörästä sohvaan yms heille valmiiksi. Minun mielestäni kuuluisi ehdottomasti palauttaa nuoret miehet takaisin omalle maaperälleen.
Naiset ja lapset saavat jäädä. Huom lapsi ei ole sellainen kellä on parransänki. Suvakit kun uskoo näitä nähtiinhän se jo lieksassakin mitä sosiaali tantta sanoi heistä.
TÄSSÄ HÄNEN LAINAUKSENSA JOTA SUUSTAAN LIEKSASSA PÄÄSTI.
Suurin osa heistä "tlijoista" on korkeasti koulutettuja eri alan ammattilaisia joilla on vain paperit UNOHTUNUT hädän keskellä kotimaahansa. :). Tuosssa on juuri se näkökulma jonka takia suomessa ollaan KUSESSA!
Juuuu , käpykaartilaiset ovat jo Suomessa . ymmärrätkö käpykaartin ?
Espoon nuorten yu-kisoissa oli jostain syystä paljon hyväkuntoisia nuoria miehiä.