Ketään ei uskalla sanoa tätä ääneen. Kansanedustajien palkoista ja palkkioista leikattava noin 90% vuonna 2023, heti kun aloittavat kansanedustaja kauden tai vuoden 2023 loppuun mennessä.
Jotta seuraavien vaalien jälkeen kansanedustajan työhön hakeutuu vain henkilöitä jotka sitoutuu edustamaan Suomen perustuslakia, kantasuomalaisia, suomalaista ja Suomea, ei EU globalistien EU-Suomea ja globalistien ilmastohysteriaa.
Kunnanvaltuustoissa, yritysten hallituksissa ja monessa paikassa työskentely ja edustaminen lopetettava ja kielettävä. Kesälomat talvilomat noin 4.1/2 kk vuodessa lopetettava. Presidenttien, kansanedustajien ja viranomaisten ylisuuret eläkkeet ja palkat lakkautettava. Ketään ei tarvitse eläkseen yli 4000€/kk eläkettä tai palkkaa.
Heidän palkat palkkiot eläkkeet ollaan sovittu aikoina jolloin ei ollut nykyinen valtionvelka, noidankehän kaltainen lumipallo efektin lailla kasvava talouskriisi, ne ovat taloudellisesta rohmuamisesta paisunutta talousrasitetta, ex itsenäisen Suomen taloudelliselta ajalta jota ei enää ole.
Ketään ei uskalla tätä sanoa. Nyt on ryhti liikkeen aikaa... Vai mitä? 🤔
Jotta seuraavien vaalien jälkeen kansanedustajan työhön hakeutuu vain henkilöitä jotka sitoutuu edustamaan Suomen perustuslakia, kantasuomalaisia, suomalaista ja Suomea, ei EU globalistien EU-Suomea ja globalistien ilmastohysteriaa.
Kunnanvaltuustoissa, yritysten hallituksissa ja monessa paikassa työskentely ja edustaminen lopetettava ja kielettävä. Kesälomat talvilomat noin 4.1/2 kk vuodessa lopetettava. Presidenttien, kansanedustajien ja viranomaisten ylisuuret eläkkeet ja palkat lakkautettava. Ketään ei tarvitse eläkseen yli 4000€/kk eläkettä tai palkkaa.
Heidän palkat palkkiot eläkkeet ollaan sovittu aikoina jolloin ei ollut nykyinen valtionvelka, noidankehän kaltainen lumipallo efektin lailla kasvava talouskriisi, ne ovat taloudellisesta rohmuamisesta paisunutta talousrasitetta, ex itsenäisen Suomen taloudelliselta ajalta jota ei enää ole.
Ketään ei uskalla tätä sanoa. Nyt on ryhti liikkeen aikaa... Vai mitä? 🤔
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyseessä on luottamustoimi ei mikään koko elämän työpaikka .
Neljäksi+vuodeksi+kerrallaan+heitä+valitaan,+riippuu+tietekin+elleivät+ole+vaaleissa+huijanneet+kuten+USA:ssa+tekivät.++Mutta+ei+sillä+ole+merkitystä+kun+palkkoja+alennettava+90%+kansallisen+turvallisuuden+tähden.+Ei+ole+järkevää+valtion+turvallisuuden+kannalta+että+Putinistit+tai+nuuhkija+Bidenistit+saavat+itse+päättää+palkoistaan.
Eikä+siitä+makseta+palkkaa.+97+%+suomalaisista+ei+tosin+ymmärrä+sitä.
Ajatteletko kuten Italiassa? Virkamiehet ja luottamushenkilöt saavat vaatimatonta palkkaa ja saavat sitten rahaa korruption kautta. Näin se menee.
Eduskunnan eri puolueet, virkamiehet ja kansanedustajat on jo kuin Italia mafia ja sen korptoitunut valtiokoneisto. Mikä voisi mennä enemmän päin tuhoa kuin tämä nykyinen meno?
Rikolliset linnaan, jos kansanedustaja tai valtion viranomainen syyllistyy virkarikokseen, virkaasemaan väärinkäyttöön, maanpetokseen, valtipetokseen, korrruptioon, kabinetti vallankaappaunseen, petokseen, jne...
Nyt eduskunnassa ei ole hallituspuolueissa yhtään joka ei ole syyllistynyt maanpetokseen ja virkarikokseen. Eikä ole oppositioon luottamista kun Natoa äänestivät. Saavat käskyt WEF:ltä ja EU mafialta Brysselistä ja Roomasta.
ps. 25 vuotta sitten tehty EU jäsenyys on jo vastoin Suomen perustuslakia, sanan ja tiedonkulun vapautta rajoitetaan, terveydelle haitallisia pakko K piikkejä miljoonille kansanedustajien siunauksella.
https://koronarealistit.com
Eli haluat kouluttamattomia luusereita valtion johtoon?
Kansanedustajien palkat ovat korkeat, koska haluamme hallintoomme koulutettuja osaajia. Hallinto kilpailee osaajista yksityisen sektorin kanssa mm. palkoilla.
Tosiasia on, että emme tarvitse hallitukseen yhtään Juvalaista grillikioskin pitäjää tai viikinkiä, vaikka he edustavatkin pientä osuutta suomalaisista. Me tarvitsemme korkeasti koulutettuja, kieli- ja esiintymistaitoisia ihmisiä, jotka näkevät välittömien hyötyjen sijaankokonaiskuvan ja pitkän aikavälin kehityksen.
Esimerkiksi maahanmuuttajien tarkoituksena on tuoda Suomeen suomalaiset koulut käynyttä työvoimaa 2050-luvulla, kun kolmannes suomalaisista on eläkkeellä: eli valmistaudumme hyvissä ajoin tulevaan ongelmaan.
Syntyvyys Suomessa on aivan liian matala. Jokaisen suomalaisen naisen pitäisi synnyttää enemmän kuin kaksi lasta. Nyt keskimääräinen syntyvyys on vain 1,4 lasta per nainen. Pakotammeko naiset synnyttämään lapsia vastoin heidän tahtoaan? Emme.
Nyt maahamme saapuneiden ihmisten lapset ovat käyneet suomalaiset koulut ja osaavat kielen 2050-luvulla, kun väestön ikärakenne on vääristynyt ja eläkeläisiä on suhteessa enemmän, kuin työikäisiä tai lapsia. Se on siis ongelma, joka tulee eteen väistämättä, ja jota tyhmemmät ja kouluttamattomat eivät ymmärrä, koska he ajattelevat vain välittömiä hyötyjä ja ongelmia.
Yksinkertaisesti: emme voi roikkua menneessä ja meidän on pystyttävä rakentamaan pitkäaikaisia strategioita ennakoitaviin ongelmiin. Tämän vuoksi eduskuntaan ei tarvita makkarankääntäjiä. Sori, että sanon sen suoraan.
Lisätään vielä: Kun Neuvostoliitto kaatui, Suomelle tarjoutui tilaisuus irtautua NL:n kuristavista kahleista, kuten YYA-sopimus. EU-jäsenyys oli selkeä geopoliittinen ja turvallisuspoliittinen valinta: Suomi kuuluu oikeudellisesti, kulttuurisesti, historiallisesti ja uskonnollisesti länteen. Me halusimme tehdä tämän hyvin selväksi, koska tiesimme Venäjän vahvistuvan ja haluavan jälleen alistaa naapureitaan valtansa alle.
EU-jäsenyys oli siis rationaalinen ja pitkän aikavälin kehityksen huomiova päätös. Nyt näemme Venäjän, joka esittää naapureilleen vaatimuksia ja uhkauksia. Osasimme ennakoida tilanteen hyvin. EU:n jäseninä olemme paremmassa turvassa Moskovan kahleilta, kuin olisimme yksin.
NATO-jäsenyys on looginen jatkumo. EU:n 27 jäsenvaltiosta 21 on NATOn jäseniä. Se on siis EU:n turvallisuusratkaisu. Nyt haluamme olla osa tätä turvallisuusratkaisua. Näimme, että Venäjä ei kunnioita kansainvälisiä sopimuksia, valtioiden suvereniteettia, ihmisoikeuksia, demokratiaa ja rauhanomaista politiikkaa naapureitaan kohtaan. Koska emme voi luottaa Venäjään, meidän on etsittävä turvallisuusyheistyötä samanmielisten valtioiden kanssa.
Talvisodan syttyessä Suomi oli puolueeton ja neutraali valtio, joka halusi pysyä Sotien ulkopuolella. Meillä oli Neuvostoliiton kanssa jopa hyökkäämättömyyssopimus. Tämä ei estänyt Neuvostoliiton provosoimatonta hyökkäystä Suomeen 30.11.1939. Me emme halua olla yksin, emmekä halua kuulua Venäjän valtapiiriin - saati Venäjään. Tämän vuoksi haluamme maksimoida puolustuskykymme mahdollisen Venäjän hyökkäyksen varalta. Naton viiden artiklan kautta haemme valmiutta, joka pelotteena estää Venäjän aggressiot.
Olihan tuo kaikki pelkkää vitsiä?
Nykyinen valtaeliitti ja suurimpien puolueiden väärien ja omaa etuaan ajattelevien kansanedustajien tähden maa on tässä jamassa. Vierasväestö syö maan satoa kuin heinäsirkkalauma.
Ketään
Aivan niin pitää
Heti vaan koska... Suuri palkka varmistaa että kansanedustajan virkaan ja viranomaiseksi hakeutuuja asettuu korruptioon taipuvia jotka ei tiukassa tilanteessa ajattele valtion ja kantasuomalaisten parasta.
Suuri palkka virkaasemassa ei takaa moraalista tai oikeudellista osaamista vaan vähentää sitä.
Länsimaissa ja koko kristikunnassa. Oikea ja väärä, hyvä ja paha moraaliarvot yksilötasolla tai valtakuntatasolla ei olekoskaan perustunut suureen palkkaan. Vaan Raamatun moraaliarvoihin joita ollaan noudatettu eri sukupolvien aikoina vaihtelevalla menestyksellä. Vanhurskaus kansakunnan nostaa ja synti sen hajoittaa, joko sisältäkäsin tai ulkoisen uhkan kautta.
Jota on esim suuret matu laumat heinäsirkkalaumat jotka syömaansadon, kulkutaudit ja sodat jotka tuhoaa valtion. Jumala sallii kurituksena niitä ja sotia kun valtion viranomaiset omassa ymmärryksessä säätää lakeja jotka ovat vastoin Jumalantahtoa. Pohjois-Korea, islaminuskoisia valtioita, Afrikan valtioita, Ukraina, ex Neuvostoliitto, USA, jne.. ovat esimerkkejä.