Sotavankien kohtelusta on tällä palstalla paasattu tuhansia kertoja, ja usein mainitaan, että Neuvostoliitto ei ollut allekirjoittanut Geneven sopimusta sotavankien kohtelusta vuodelta 1929.
Saksalaiset kohtelivat neuvostosotavankeja epäinhimillisesti vedoten siihen, ettei Neuvostoliitto ollut allekirjoittanut Geneven sopimusta, ja vastavuoroisuusperiaatteella Neuvostoliitto teki samoin.
Mutta myöskään Suomi ei ollut allekirjoittanut Geneven sopimusta, Neuvostoliitto ei allekirjoittanut siksi, että sotavangiksi joutuminen oli Neuvostoliitossa rikos, mutta miksi Suomi ei allekirjoittanut?
Suomi ja Geneven sopimus 1929
12
399
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi oli allekirjoittanut, mutta ei ratifioinut. Tämä johtui ristiriidasta maan oman lain kanssa, sillä Suomessa sotavangille voitiin määrätä tietyistä toimista ääritapauksessa kuolemanrangaistus ja tämä nosti ristiriidan sopimuksen lähtökohdan kanssa, jonka mukaan kuolemanrangaistusta ei sovellettaisi sotavangin statuksen omaaviin.
///MeAgaln- Anonyymi
Suomalaiset käyttivät myös ruumiillista rangaistusta kuten julkista piiskaamista kurinpitokeinona sotavankileireillä, eikä sekään tainnut olla aivan Geneven sopimuksen hengen mukaista.
Ilmeisesti sodan lopulla sotavangiksi saatuja saksalaisia ei piiskattu.
Kyllä yli-ihmisajattelua esiintyi myös Suomessa yhdessä kiihkomilitarismiin sekoittuneena. Tavalliset ihmiset saivat taas kerran ihmetellä, mitä hullut saavat aikaiseksi tasapainottaessaan toisiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset käyttivät myös ruumiillista rangaistusta kuten julkista piiskaamista kurinpitokeinona sotavankileireillä, eikä sekään tainnut olla aivan Geneven sopimuksen hengen mukaista.
Ilmeisesti sodan lopulla sotavangiksi saatuja saksalaisia ei piiskattu.
Kyllä yli-ihmisajattelua esiintyi myös Suomessa yhdessä kiihkomilitarismiin sekoittuneena. Tavalliset ihmiset saivat taas kerran ihmetellä, mitä hullut saavat aikaiseksi tasapainottaessaan toisiaan.Yleisesti ottaen kaikki länsimaat ratifioivat Geneven sopimuksen vuodelta 1929, mm. kaikki Pohjoismaat Suomea lukuun ottamatta.
Jatkosodan alkaessa Suomessa todettiin, ettei Haagin sopimuksen vastavuoroisuuden periaatetta tarvitse soveltaa, kun Neuvostoliitto ei ole sopimusta ratifioinut. Geneven sopimuksesta puolestaan oli todettu, ettei se ollut juridisesti sitova, kun Suomi eikä Neuvostoliitto sitä ollut hyväksynyt.
- Anonyymi
Japani ei myöskään ratifioinut Geneven sopimusta, tosin japanilaisten hallinnoimilla sotavankileireillä oli brittiläisten sotavankien kuolleisuus huomattavasti alhaisempi, kuin Suomen hallinnoimilla sotavankileireillä venäläisten ja ukrainalaisten sotavankien kuolleisuus.
- Anonyymi
Suomalaisten saamien venäläisten sotavankien kohtelu oli kuitenkin kunniakkaampaa kuin neukun oma sotavankien kohtelu!
Suomalaiset kohtelivat neukkusotavankeja paremmin kuin neukut suomalaisia!
N-liiton 64.000:sta Jatkosodan sotavangeista Suomessa kuoli 31,3 %, useimmat joko haavoihinsa tai tauteihin. Suomalaiset ampuivat noin 1000 neuvostovankia. Vuonna 1944 Suomi palautti N-liittoon 44 000 vankia (siis hengissä). Joitakin satoja karanneita palautettiin myöhemmin, mutta satoja sotavankeja onnistui pakenemaan lähinnä Ruotsiin ja jäämään länteen. Japanilaiset huolehtivat brittiläisistä sotavangeista esimerkillisesti, ja kuolleisuus olikin alhaisempi, kuin suomalaisten ylläpitämillä Neuvostoliiton sotilaiden sotavankileireillä.
Mainittakoon, että vapautetut venäläiset sotilaat rajan ylitettyään jatkoivat pettureina matkaa Siperian vankileireille, joissa ’pettureita’ odottivat monien lisävuosien vankituomiot.
Puna-armeijalle antautuneista 3400 suomalaissotilaasta kuoli tai surmattiin vankeudessa noin 1400, mikä tekee vähän 41,2 %. Tosin suomalaisista useimpien sotavankeusaika kesti vain joitakin kuukausia, puna-armeijalaisten enemmistö oli vankina yli kolme vuotta.- Anonyymi
" Japanilaiset huolehtivat brittiläisistä sotavangeista esimerkillisesti"
Japanilaiset kohtelivat brittiläisiä sotavankeja huomattavasti kunniakkaammin, kuin suomalaiset venäläisiä ja ukrainalaisia sotavankeja, brittiläisten sotavankien kuolleisuus japanilaisten hallinnoimilla sotavankileireillä oli ainoastaan 24,8%, mikä on erittäin kunniakas saavutus.
Japanilaisia onkin aina syyttömästi mollattu! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Japanilaiset huolehtivat brittiläisistä sotavangeista esimerkillisesti"
Japanilaiset kohtelivat brittiläisiä sotavankeja huomattavasti kunniakkaammin, kuin suomalaiset venäläisiä ja ukrainalaisia sotavankeja, brittiläisten sotavankien kuolleisuus japanilaisten hallinnoimilla sotavankileireillä oli ainoastaan 24,8%, mikä on erittäin kunniakas saavutus.
Japanilaisia onkin aina syyttömästi mollattu!"Japanilaisia onkin aina syyttömästi mollattu!"
Yhdysvaltalaisten sotavankien kuolleisuus Japanin hallinnassa oli 40 % luokkaa, joten ehkä kannattaa laittaa vielä kuitenkin etusivu uusiksi ;)
///MeAgaln - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Japanilaisia onkin aina syyttömästi mollattu!"
Yhdysvaltalaisten sotavankien kuolleisuus Japanin hallinnassa oli 40 % luokkaa, joten ehkä kannattaa laittaa vielä kuitenkin etusivu uusiksi ;)
///MeAgalnKiinalaiset eivät ilmeisesti nauttineet japanilaisten hallinnassa sotavankien statusta.
Kiinalaisten sotavankien kuolleisuudesta japanilaisten hallinnassa taas ei ole täsmällisiä tietoja, vapautettuja sotavankeja oli ainoastaan 56, mikä viittaisi lähes 100% kuolleisuuteen, japanilaiset taas toisaalta värväsivät kiinalaisia omiin joukkoihinsa, joidenkin arvioiden mukaan 60 000 Manchukuon armeijaan ennen vuotta 1937, kun kaiken kaikkiaan kiinalaisten sotavankien määrän on arvioitu olleen noin 500 000- 1 miljoona.
Japanilaiset käyttivät kiinalaisia myös harjoitusvastustajina taisteluharjoituksissa, joissa opetettiin miekalla tappamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Japanilaiset huolehtivat brittiläisistä sotavangeista esimerkillisesti"
Japanilaiset kohtelivat brittiläisiä sotavankeja huomattavasti kunniakkaammin, kuin suomalaiset venäläisiä ja ukrainalaisia sotavankeja, brittiläisten sotavankien kuolleisuus japanilaisten hallinnoimilla sotavankileireillä oli ainoastaan 24,8%, mikä on erittäin kunniakas saavutus.
Japanilaisia onkin aina syyttömästi mollattu!Pelkkä kuolleisuusluku ei tietenkään tarkoita, että japanilaiset kohtelivat sotavankejaan "kunniakkaasti". Japanilaisilla on yleisenä toimintatapana kiduttaa sotavankeja ja kohdella muutoinkin ihmisarvoa alentavasti.
- Anonyymi
Pietarin trolli taas yrittää kiihottaa vihaa ketjussa.
Todellisuudessa venäläisiä antautui vangeiksi suhteessa paljon enemmän kuin suomalaisia ja siten he olivat vangiksi jäädessään parempikuntoisia kuin venäläisten käsiin jääneet suomalaiset, joista useat olivat haavoittuneita ja usein juuri vaikeasti haavoittuneita. Suomalaiset välttivät viimeiseen saakka vangiksi jäämistä.
Niinpä ollen vankien olot jatkosodan alussa olivat aika samanlaiset niin Suomessa kuin Neuvostoliitossa. Myöhemmin Suomessa olot paranivat Puolustusvoimien otettua sotavankileirit Suojeluskunnilta omaan valvontaansa ja Mannerheimin määrättyä kohentamaan oloja. Asia alkoi kiinnostaa Marskiakin vasta kun saksalaiset olivat hävinneet Stalingradissa, minkä hän arveli ennustavan hyvin varmasti koko sodan lopputulosta. - Anonyymi
Tuo sopimuksen ratifioimattomuus varmaan ainakin osaltaan selittää neuvostovankien korkean kuolleisuuden Suomen leireillä. Samaa luokkaa kuin japsien leireillä ja taisi olla jopa korkeampi kuin mitä oli P-Korean leireillä Korean sodan aikana.
- Anonyymi
---- mutta miksi Suomi ei allekirjoittanut?----
Suomessa kai ajateltiin niin, että jos Suomi joskus sotavankeja saa niin ne ovat venäläisiä. Siksi ei haluttu sitoutua vankien inhimilliseen kohteluun.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4706690Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1983988Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112553Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit302144Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1451515Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791366Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861218- 681196
- 701189
- 481119