Tyrmäystipat

Laitan tähän ajanvietteen osioon kirjoituksen tyrmäystipoista.

Ajanvietettä tai jonkin etsimistä se taitaa olla istuminen, kalalasin, viinilasin tai jopa Grogilasin ääressä.
Ja paikka on usein ravintola tai vastaava tai jopa terassi kesällä.

Varsinkin naisia joutuu uhriksi näissä tyrmäystippajutuissa, joita on aivan liikaa.
Joten jos nautit, niin vain juuri oma turvallisesti ostama juoma ja sitä et jätä hetkeksikään valvomatta. Et juo kahta lasillista enempää kerralla .

Emme kai oikein hevillä saa selville, kenellä näitä tippoja on ja miksi haluavat tuhota toisen elämän, sillä oma on luultavasti jo pilattu.
Jos jonkin seksuaalisuus on voimakasta, että pitää yrittää tainnuttaa joku sen vuoksi, on aika tilata lääkäri ja rohkaista mielensä ja hakea apua.

Mielestäni tuollainen on rikos ja vielä vakava sellainen, joten siitä pitäisi saada pitkä tuomio ja mahdollinen hoitoon ohjaus.

Jokaisen tyrmäystippoja saaneen tulisi viedä asia poliisille ja tietenkin ensin saamalla itse hoitoa asiaan, sillä siitä jää pysyvä arpi sieluun, et ole enää koskaan se sama ihminen, samoin on raiskaus. siinä käy omantunnon tuskaa, miksi ja syyttää itseään.
Toki liika juominen pitää saada loppumaan, sillä ei saa pysyvää kumppania eikä se auta murheisiin, vaan kaikki pahenee.

Yksinäisyyteen pitää hakea pauna, joko terapiasta tai osallistua esim. urheiluun ja johonkin, missä samanikäistä porukkaa on selvin päin.
Pubit ja ravintolat ovat samalla myös juottoloita, jätä hyvin vähiin sellainen ja älä misään tapauksessa juo itseäsi humalaan, katso sitä touhua selväpäisenä ja mieti kaksi kertaa onko sen arvoista elämää, että sinun filofiosointisi on seillä ja häipyy huimalan örvellykseen. Rahat meni ja paljon muutakin.
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu