Ydinkeskustaan tarkennuksia järjestyssääntöön?

Kaupungin järjestyssäännön yksi tarkoitus on lisätä kaupunkialueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta.
Kuitenkin kaupunkikeskustojen torien ja kävelykatujen osalta järjestyssäännöt kaipaisivat päivitystä.
Kesäisin pahin viihtyvyyttä huonontava tekijä ovat kaikenmaailman feissarit ja aatteidensa kauppaajat, jotka osaavat olla hyvinkin tunkeilevia ja itsepintaisia ja etenkin vanhukset ovat helisemässä näiden perskärpästen kanssa.
Pysäytellään ihmisiä, kuljetaan pitkiä matkoja perässä ja yritetään painostaa lahjoittamaan rahaa tai mitä milloinkin.
Edes ulkoilmakahvilassa ei voi rauhassa kahvitella kun joku kylähullu tunkee pöytään uskonnolista propagandaansa jakamaan ja itseään kehumaan.
Järjestyssääntö pitäisi muuttaa siten että kaikki tällainen kaduilla ja toreilla tapahtuva toiminta kiellettäisiin.
Samalla voisi pistää kuntoon myös iänikuisen puliukkoasian, jotka ei nekään kuulu siistiin ja viihtyisään kaupunkikuvaan.
17134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kaikki sekoboltsit ja hihhulit venäjän puolelle.Saa edes sumppinsa juoda rauhassa.

Äänestä
  • Sumppinsa voi juoda kotona rauhassa. Ulos menemisessä on se riski, että kohtaa muita ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sumppinsa voi juoda kotona rauhassa. Ulos menemisessä on se riski, että kohtaa muita ihmisiä.

    Joensuun torin voisi päivittää terrakottahahmoillöa. Näyttäisi edes asutulta paikalta .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joensuun torin voisi päivittää terrakottahahmoillöa. Näyttäisi edes asutulta paikalta .

    Pitäisi hieroa kaupat siitä Kesälahden patsaspuiston siirtämisestä Joensuun
    torille, kylläpä näyttäisi kaupunki silloin hyvinkin asutulta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sumppinsa voi juoda kotona rauhassa. Ulos menemisessä on se riski, että kohtaa muita ihmisiä.

    Kyllä katukahvilassakin pitää olla kahvirauha, pitäisi näillä saarnaaja-akoillakin olla jotakin pelisilmää, mutta eihän niillä ole, liikaahan se olisi vaadittu.

    Äänestä

Eilen TV1 uutistenjälkeen huomasin kuinka kuoro lauloi Karjalaisten
laulua luulin hetken verran että lähetys on Joensuusta, mutta sitten näin
vihreätä puustoa lavan ympärillä ja tajusin että ohjelman täytyy olla
Lappeenrannasta, koska meillähän kasvaa vain betonia.

Äänestä

Tiedoksi sinullekin, että Järjestyslaki 27.6.2003/612 ( linkki lakiin tässä: https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612 ) kumosi voimaan tullessaan kuntien ja kaupunkien omat järjestyssäännöt. Järjestyslakia sovelletaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseen kaikkialla Suomessa kunnasta tai kaupungista riippumatta.

Järjestyssääntöä on siis melko vaikea korjata, koska sellaista ei ole enää olemassa.

Äänestä
  • Ilmankos kaikenmaailman hihhut saa häiriköidä vihersossulakien turvin ja tavallinen kansalainen on turvaton.... 70-90 luvuilla jos olisi kaupungilla ihmisiä pysäytelty ja perässä kyörätty niin olisi tullut kyselemättä tunti turpaan eikä olisi hauva perään haukkunut.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmankos kaikenmaailman hihhut saa häiriköidä vihersossulakien turvin ja tavallinen kansalainen on turvaton.... 70-90 luvuilla jos olisi kaupungilla ihmisiä pysäytelty ja perässä kyörätty niin olisi tullut kyselemättä tunti turpaan eikä olisi hauva perään haukkunut.....

    Ei pidä antaa feissarin pysäyttää. Kävelee vaan, eikä ole kuulevinaankaan heidän höpötyksiänsä.

    Kyllähän niillä länkytystä riittää, jos vaan suostuu kuuntelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pidä antaa feissarin pysäyttää. Kävelee vaan, eikä ole kuulevinaankaan heidän höpötyksiänsä.

    Kyllähän niillä länkytystä riittää, jos vaan suostuu kuuntelemaan.

    Tunti turpaan länkyttäjille,stna!

    Äänestä

Torille pitäisi aidata sellainen 20 m x 20 m kokoinen alue jossa kaikki nämä feissarit ja sananjulistajat voisivat toimia. Kyllä ihmiset sinne tulee jos ovat kiinnostuneita esillä olevista asioista. Jos eivät tule niin silloin asia ei ole kiinnostava. Onhan se kuitenkin vanha totuus että ei hyvää asiaa tarvitse kaduilla kaupata, hyvä menee kaupaksi muutenkin.

Äänestä
  • No ihan justiinsa näin se on!

    Äänestä

Feissarit ovat samanlaisia häiriköitä kuin puhelinmyyjät. Kun sellainen soittaa, vastaan: Pelastusarmeijan Halkosahalla. Keskeytän myyntihöpinän ja ilmoitan:. Meillä on teille erinomainen tarjous, lehtemme Sotahuuto puoleksi vuodeksi vain 50 euroa. Ja tilaajalahjaksi virsikirja. Hallelujaa! Sitten katkaisen puhelun 👹

Äänestä

Puhelinmyynti ilman etukäteen annettua suostumusta pitää kieltää lailla .

Äänestä
  • Samoin kotimyynti ja myös tuo kaikenlainen katuahdistelu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samoin kotimyynti ja myös tuo kaikenlainen katuahdistelu.

    Joensuussa kaupatkin pitäisi sulkea kakkosnelosilla.

    Äänestä

Myö muutetaan Joensuuhun kesällä, sillä on kaikki edullisempaa.💸

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaupungin järjestyssäännön yksi tarkoitus on lisätä kaupunkialueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta.
Kuitenkin kaupunkikeskustojen torien ja kävelykatujen osalta järjestyssäännöt kaipaisivat päivitystä.
Kesäisin pahin viihtyvyyttä huonontava tekijä ovat kaikenmaailman feissarit ja aatteidensa kauppaajat, jotka osaavat olla hyvinkin tunkeilevia ja itsepintaisia ja etenkin vanhukset ovat helisemässä näiden perskärpästen kanssa.
Pysäytellään ihmisiä, kuljetaan pitkiä matkoja perässä ja yritetään painostaa lahjoittamaan rahaa tai mitä milloinkin.
Edes ulkoilmakahvilassa ei voi rauhassa kahvitella kun joku kylähullu tunkee pöytään uskonnolista propagandaansa jakamaan ja itseään kehumaan.
Järjestyssääntö pitäisi muuttaa siten että kaikki tällainen kaduilla ja toreilla tapahtuva toiminta kiellettäisiin.
Samalla voisi pistää kuntoon myös iänikuisen puliukkoasian, jotka ei nekään kuulu siistiin ja viihtyisään kaupunkikuvaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu