Onko Suomen NATO-huijaus on typeryyden maailmanennätys...

Kun on lusikalla annettu niin eivoi kauhalla ottaa voi sanoa ulkopoliittisesta päätöksenteosta.

Kun Euroopan isot maat saivat Naton kautta taustanojan vuosisataiseen siirtomaariistoonsa ja muut itäeeuroopan pikkuvasallit saivat miljardien vuosittaiset tukiaiset ja kauppaedut USAlta niin Suomi tuhosi tulevaisuutensa Natoon liittymällä.

Kymmenien miljardien hävittäjäpommittajien osto ja ylläpito ja tulevat jättiläis-Nato-jäsenmaksut on taakka jota tulevat polvet kiroavat, Tärkeän kauppa- ja infrakumppanin täydellinen pettäminen lännen hyökkäyksen hetkellä on teko jota saamme katua katkerasti tulevaisuudessa. EU:ssa lahjoitettiin itsenäisyys ja nyt alistuttiin siirtomaasota-armeijaksi ja tykinruuaksi.

Ukrainankin oligarkit ovat saaneet jo kymmeinä miljardeja palkaksi kansan myymisestä lännen tykinruuaksi kuten ko. hallituksen edustaja kehuskeli. - Suomen velan miljardit kasvavat kuukausittain kun koko maailman naurun kohde tekee ennätystään.
12109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Saksalaistoimittaja Alina Lip on Donetskissa työskentelevä riippumaton sakasalainen toimittaja. Hän kertoo joutuneensa totuuden kertomisesta vakaviin vaikeuksiin Saksassa, jossa häntä voi odottaa 3 vuoden vankeusrangaistus työstään Ukrainan sodan rintamalla.

Äänestä
  • Mitä minulle tapahtuu nyt, voi tapahtua kaikille riippumattomille toimittajille ja bloggaajille. Siksi haluaisin ehdottaa teille, hyvät kollegat, että alamme tehdä enemmän yhteistyötä tukeaksemme toisiamme lännen sensuuria vastaan. On joitakin kollegojani, riippumattomia kansainvälisiä kollegoja, jotka ovat jo aloittaneet tällaisia hankkeita, ja jos tämä kiinnostaa teitä, voitte kirjoittaa minulle, niin voimme työskennellä yhdessä.”

    Äänestä

Koko Suomen valtion johto peloteltiin psykoosiin ja siitä koko Natojäsenyyden anomis FARSSI sitten lähti liikkeelle.

Äänestä

Onko Suomen NATO-huijaus typeryyden maailmanennätys...No onhan nyt toki!

Äänestä

”Venäjän energiavarojen hylkääminen tarkoittaa, että Euroopasta tulee alue, jonka energiakustannukset ovat maailman korkeimmat. Tämä heikentää vakavasti Euroopan teollisuuden kilpailukykyä, joka on jo nyt häviämässä kilpailua muualla maailmassa toimiville yrityksille… Läntiset kollegamme näyttävät unohtaneen taloustieteen alkeislait tai yksinkertaisesti haluavat jättää ne huomiotta.” – Vladimir Putin, Venäjän federaation presidentti.

Huomatkaa miten Suomi sanoutui yksipuolisesti irti Venäjän energiasta.

Äänestä
  • Venäjä ilmoitti viime tiistaina vähentävänsä maakaasun toimittamista Saksaan Nord Stream -putken kautta 40 prosenttia. Gazpromin virkamiesten tekemä ilmoitus aiheutti levottomuutta Euroopan kaasumarkkinoilla, joilla hinnat nousivat nopeasti uusiin huippulukemiin.

    Saksassa, jossa hinnat ovat kolminkertaistuneet viimeisten kolmen kuukauden aikana, uutinen herätti kauhua. Kun inflaatio on jo nyt korkeimmillaan 40 vuoteen, tämä viimeisin toimitusten supistuminen kaataa Saksan talouden taantumaan tai pahempaankin. Koko Eurooppa tuntee nyt Washingtonin Venäjään kohdistamien virheellisten pakotteiden vaikutukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä ilmoitti viime tiistaina vähentävänsä maakaasun toimittamista Saksaan Nord Stream -putken kautta 40 prosenttia. Gazpromin virkamiesten tekemä ilmoitus aiheutti levottomuutta Euroopan kaasumarkkinoilla, joilla hinnat nousivat nopeasti uusiin huippulukemiin.

    Saksassa, jossa hinnat ovat kolminkertaistuneet viimeisten kolmen kuukauden aikana, uutinen herätti kauhua. Kun inflaatio on jo nyt korkeimmillaan 40 vuoteen, tämä viimeisin toimitusten supistuminen kaataa Saksan talouden taantumaan tai pahempaankin. Koko Eurooppa tuntee nyt Washingtonin Venäjään kohdistamien virheellisten pakotteiden vaikutukset.

    Yhdysvallat ja sen eurooppalaiset liittolaiset ovat asettaneet Venäjälle enemmän pakotteita kuin yksikään muu maa historiassa. Tiistain ilmoitus auttaa kuitenkin havainnollistamaan, kuka pakotteista todella kärsii ja kuka ei. Venäjä ei kärsi, itse asiassa Venäjä ei vaikuta lainkaan erityisen huolestuneelta. Se on sivuuttanut Washingtonin hyökkäykset rauhallisesti kuin kärpäsen perheen piknikillä.

    Vielä yllättävämpää on se, että pakotteet ovat vahvistaneet ruplaa, lisänneet raaka-aineista saatavia tuloja, nostaneet Venäjän kauppataseen ylijäämän ennätyslukemiin ja nostaneet kaasu- ja öljytulot stratosfääriin. Kaikkien objektiivisten standardien mukaan pakotteet näyttävät hyödyttävän Venäjää, mikä on tietenkin päinvastainen tulos kuin annettiin odotettaa.

    Washingtonin Venäjään kohdistamat talouspakotteet: Onnistuminen vai epäonnistuminen?

    Venäjän valuutta (rupla) on noussut viiden vuoden huippulukemiin
    Venäjän raaka-aineet tuottavat satumaisia voittoja
    Venäjän kauppataseen ylijäämän ennustetaan nousevan tänä vuonna ennätyksellisen suureksi
    Venäjän öljyn ja kaasun myynti on noussut jyrkästi.

    "Venäjän valuutta (rupla) on noussut viiden vuoden huippulukemiin
    Venäjän raaka-aineet tuottavat satumaisia voittoja
    Venäjän kauppataseen ylijäämän ennustetaan nousevan tänä vuonna ennätyksellisen suureksi
    Venäjän öljyn ja kaasun myynti on noussut jyrkästi."

    Antaa venäjän johtavien talousihmisten vastata sinulle itse en viitsi

    LÄNSI on asettanut Venäjää kohtaan historiallisen kovat talouspakotteet maan aloitettua laajan hyökkäyssodan Ukrainassa. Maan talouden elpyminen pakotteita edeltävälle, vuoden 2021 tasolle voi kestää vuosikymmenen, arvioi Sberbank-pankin pääjohtaja German Gref perjantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

    Toukokuun lopussa Euroopan unioni päätti kuudennesta Venäjään kohdistuvasta pakotepaketista, jossa myös Sberbank päätettiin irrottaa Swift-maksu­järjestelmästä.

    Venäjän valtion omistama Sberbank on maan suurin lainoittaja ja rahoitus­järjestelmän selkäranka. Taseen loppusummalla laskettuna sen osuus venäläisestä pankki­järjestelmästä on 37 prosenttia.

    SBERBANKIN arvion mukaan Venäjälle pakotteita asettaneet maat ovat muodostaneet 56 prosenttia Venäjän viennistä ja 51 prosenttia tuonnista.

    ”Tämä on uhka 15 prosentille maan bruttokansan­tuotteesta, ja vaikutukset kohdistuvat isoon osaan taloutta”, Gref kertoi Pietarin talousfoorumissa Reutersin mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhdysvallat ja sen eurooppalaiset liittolaiset ovat asettaneet Venäjälle enemmän pakotteita kuin yksikään muu maa historiassa. Tiistain ilmoitus auttaa kuitenkin havainnollistamaan, kuka pakotteista todella kärsii ja kuka ei. Venäjä ei kärsi, itse asiassa Venäjä ei vaikuta lainkaan erityisen huolestuneelta. Se on sivuuttanut Washingtonin hyökkäykset rauhallisesti kuin kärpäsen perheen piknikillä.

    Vielä yllättävämpää on se, että pakotteet ovat vahvistaneet ruplaa, lisänneet raaka-aineista saatavia tuloja, nostaneet Venäjän kauppataseen ylijäämän ennätyslukemiin ja nostaneet kaasu- ja öljytulot stratosfääriin. Kaikkien objektiivisten standardien mukaan pakotteet näyttävät hyödyttävän Venäjää, mikä on tietenkin päinvastainen tulos kuin annettiin odotettaa.

    Washingtonin Venäjään kohdistamat talouspakotteet: Onnistuminen vai epäonnistuminen?

    Venäjän valuutta (rupla) on noussut viiden vuoden huippulukemiin
    Venäjän raaka-aineet tuottavat satumaisia voittoja
    Venäjän kauppataseen ylijäämän ennustetaan nousevan tänä vuonna ennätyksellisen suureksi
    Venäjän öljyn ja kaasun myynti on noussut jyrkästi.

    Venäjän keskuspankin johtajan Elvira Nabiullinan mukaan maalla ei ole paluuta entiseen kaupan rakenteeseen. Vienti oli ennen Venäjälle itseisarvo, jolla maahan virtasi valuuttaa, mutta nyt ulkoiset olosuhteet ovat muuttuneet ehkä pysyvästi. Vienti ei kannata ja ulkoiset varat ovat vaarassa tulla jäädytetyiksi pakotteilla. Tämän vuoksi Venäjän on Nabiullinan vuoksi käännettävä taloutensa painopiste viennistä kotimaan markkinoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhdysvallat ja sen eurooppalaiset liittolaiset ovat asettaneet Venäjälle enemmän pakotteita kuin yksikään muu maa historiassa. Tiistain ilmoitus auttaa kuitenkin havainnollistamaan, kuka pakotteista todella kärsii ja kuka ei. Venäjä ei kärsi, itse asiassa Venäjä ei vaikuta lainkaan erityisen huolestuneelta. Se on sivuuttanut Washingtonin hyökkäykset rauhallisesti kuin kärpäsen perheen piknikillä.

    Vielä yllättävämpää on se, että pakotteet ovat vahvistaneet ruplaa, lisänneet raaka-aineista saatavia tuloja, nostaneet Venäjän kauppataseen ylijäämän ennätyslukemiin ja nostaneet kaasu- ja öljytulot stratosfääriin. Kaikkien objektiivisten standardien mukaan pakotteet näyttävät hyödyttävän Venäjää, mikä on tietenkin päinvastainen tulos kuin annettiin odotettaa.

    Washingtonin Venäjään kohdistamat talouspakotteet: Onnistuminen vai epäonnistuminen?

    Venäjän valuutta (rupla) on noussut viiden vuoden huippulukemiin
    Venäjän raaka-aineet tuottavat satumaisia voittoja
    Venäjän kauppataseen ylijäämän ennustetaan nousevan tänä vuonna ennätyksellisen suureksi
    Venäjän öljyn ja kaasun myynti on noussut jyrkästi.

    – Talouden rakenteen muutos on väistämätön. Mutta kysymys kuuluu, millainen siitä tulee – modernisaatio vai taantuminen? Kun puhun taantumisesta, sitä on Lada Granta, jota aiomme valmistaa. Se tulee olemaan kalliimpi kuin täysin varusteltu, mutta me kutsumme sitä yksinkertaistamiseksi. Jos lähdemme yksinkertaistamaan, päädymme väistämättä taantumukseen, sanoo duuman budjetti- ja verovaliokunnan puheenjohtaja Andrei Makarov.

    – Emme saaneet hyvinäkään aikoina taloutta rakennettua, ja nyt olosuhteet ovat kriittiset, raskaat, puoliksi kuin sodassa, sanoo Severstalin pääomistaja ja johtokunnan puheenjohtaja Aleksei Mordašov.

    Äänestä

Tiltut voi lueskella tuosta venäläisten talousjohtajien synkkääkin synkempiä tulevaisuudenkuvia ja jättää oma mielikuvitus vähemmälle

Äänestä
  • Autot ovat VAIN Suomessa se The juttu. Maailmalla ne ovat VAIN kulkuneuvoja. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kun on lusikalla annettu niin eivoi kauhalla ottaa voi sanoa ulkopoliittisesta päätöksenteosta.

Kun Euroopan isot maat saivat Naton kautta taustanojan vuosisataiseen siirtomaariistoonsa ja muut itäeeuroopan pikkuvasallit saivat miljardien vuosittaiset tukiaiset ja kauppaedut USAlta niin Suomi tuhosi tulevaisuutensa Natoon liittymällä.

Kymmenien miljardien hävittäjäpommittajien osto ja ylläpito ja tulevat jättiläis-Nato-jäsenmaksut on taakka jota tulevat polvet kiroavat, Tärkeän kauppa- ja infrakumppanin täydellinen pettäminen lännen hyökkäyksen hetkellä on teko jota saamme katua katkerasti tulevaisuudessa. EU:ssa lahjoitettiin itsenäisyys ja nyt alistuttiin siirtomaasota-armeijaksi ja tykinruuaksi.

Ukrainankin oligarkit ovat saaneet jo kymmeinä miljardeja palkaksi kansan myymisestä lännen tykinruuaksi kuten ko. hallituksen edustaja kehuskeli. - Suomen velan miljardit kasvavat kuukausittain kun koko maailman naurun kohde tekee ennätystään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu