Moni kristittynä itseään pitävä vakuuttaa uskovansa Jeesukseen "niin kuin on kirjoitettu".
Tämä pitää sisällään mm. sen, että uskotaan, mitä neljän evankelistan kirjoituksissa Jeesuksesta kerrotaan - että Jeesus paransi sairaita, herätti kuolleita, teki ruokkimisihmeitä, nuhteli fariseuksia, ennusti Pietarin kieltävän hänet, ristiinnaulittiin, heräsi kuolleista ja nousi taivaaseen.
SITÄ ei sitten kylläkään suostuta uskomaan, MITÄ JEESUKSELLE RISTILLÄ TAPAHTUI -
sitä, että
a) Jumala OLI Pojassaan, IHMISEN POJASSA Jeesuksessa Kristuksessa ja
b) OLLESSAAN Jeesuksessa Kristuksessa Jumala
c) SOVITTI KOKO MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA OTTAMALLA POIS MAAILMAN SYNNIN.
Jumala ts. oli ITSE Ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa sovittaessaan maailman eli ihmiskunnan ITSENSÄ KANSSA.
Tämä oli mahdollista siksi, että Jeesus oli samanaikaisesti sekä Jumalan Poika että Ihmisen Poika. Jeesus Kristus oli Jumalan ja ihmiskunnan KOHTAAMIS- JA SOVINNON AIKAANSAAMISPAIKKA.
Kuilu, joka Jumalan ja ihmiskunnan välillä vallitsi, KUROUTUI UMPEEN Jeesuksen antaessa henkensä meidän syntiemme tähden.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa"
2 Kor: 5: 19