Nuoret naiset ei arvota sivareita tai totaaleita

Anonyymi

Naiset tunnetusti mukautuvat vallitsevaan mielipiteeseen ja ovat sen fanaattisimpia kannattajia. Nyt kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, niin maanpuolustuksen merkitys on Suomessakin kasvanut ja sodan uhka on monen mielessä. Samalla on naisten suhtautuminen sivareihin muuttunut huomattavasti negatiivisemmaksi, sillä asevelvollisten miesten pitäisi olla niitä, jotka puolustavat maata sekä heikompiaan. Kun valtavirtamediassa kerrotaan, että vahva armeija takaa rauhan, niin monella nuorella naisella vääntyy naaman inhon virneeseen, kun he ajattelevat sivareita ja totaalikieltäytyjiä.

8

123

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmiset on taipuvaisia tendensseihin

      Vuoden päästä tämä ruljanssi on muisto vain jota ei kukaan muista, käy sama kuin koronan kanssa.

      Ukrainalla on ja oli vahva armeija, silti sinne hyökättiin. Maiden väliset poliittiset suhteet ratkaisevat enemmän. Tuho mitä on tapahtunut on sanoinkuvaamaton ja missä määrin kaikki on kärsineet.

      Suomi saa uskottavan puolustuksen ainoastaan liittoutumalla kuten nyt on päätetty tehdä. Muistakaa että ukrainalaiset on kymmenen kertaa meitä suurempi kansa.

      Media asettuu tukemaan yhtä totuutta ja yleensä ajaa rahoittajansa ja kannattajansa agendaa. Jos 75% kannattaa se ei silti tarkoita yksimielisyyttä.

      Kaikkia on mahdoton miellyttää. Kannattaa kunnella Suurlähettiläiden biisi, Mitä miehen tulee olla. Hupaisat sanat kertovat kaiken.

    • Anonyymi

      Tunnen monia sivareita joilla kaikilla on ollut useita parisuhteita ja ovat nykyään vakituisessa suhteessa, perheellisiä hyvissä töissä. Mutta tunnen monta armeijan käynyttä, jolla ei ole ollut parisuhteita, jotka eivät opiskelleet ja jotka ovat kuolleet joko huumeisiin tai muuten.

      • Anonyymi

        Erikoista tässä on että miksi kaikilla tuntemillani sivareilla on mennyt niin hyvin elämässä? Johtuuko se siitä että he ovat käyttäneet energiansa sellaisiin asioihin, joilla on sen kannalta enemmän merkitystä? Koska eivät ole käyneet armeijaa, ovat ehkä kokeneet sen puutteeksi itsessään ja panostaneet muilla elämän osa alueilla? Puoli vuotta armeijassa ei ole mikään ihme juttu. Kyllähän siellä kuntoillaan ja jonkun verran hyppyytetään, mutta en ymmärrä ollenkaan mihin perustuu sanonta että armeijassa tehdään miehiä? Olisihan se hyvä jos se olisi totta.


    • Anonyymi

      Kun olin sivarina j-kylässä terveyskeskuksessa, kyllä tyttöja oli kaulassa liiaksikin asti.

    • Anonyymi

      Sivareita vastaan ei tarvitse puolustautua sodassa.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät?


    • Anonyymi

      Ei suomalaista naista voi ottaa niillä ei ole moraalia.

    • Anonyymi

      Kas kun sivareilla ei ole vihollisia, niin heitä ei päästetä pommisuojiinkaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      67
      2483
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2147
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2127
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      97
      2097
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      8
      2026
    6. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1875
    7. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      581
      1826
    8. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1743
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      17
      1657
    10. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      61
      1609
    Aihe