Olen ollut pitkän poissa, ja siitä syystä on moni meistä on päässyt taputtamaan karvaisia käsiään. Niinpä olenkin kauppareissulla Kuhmossa havainnut monta karvatonta miehen kättä ja muutaman naisen osaa ottavan ilmeen.
Tällä viikolla odottelen sitä lopullista vastausta helpottuneena. Olen reissunnut Kuhmo -Kajaani-Oulu väliä Kelataksin kyydissä riittävästi ja nyt on sellainen hiljainen viikko minulla. Odottaminen jatkuu vielä.
Kaikki alkoi eräänä sunnuntaina yskänkohtauksen jälkeen. Yskäisin vessapaperitukkooon neljään paikkaan vaimeat punavärit. Oli sunnuntai, joten pohdin asian siirtämistä huomiseen. Pari tuntia mietin, mutta soitin kuitenkin anteeksi pyytäen. Se soitto olisi nähtävästi kannattanut jättää tekemättä.
Minulla on oikeassa keuhkolohkossa noin 3 ja puolisenttinen tuumori. Todennäköinen keuhkosyöpäpesäke.
Entisenä ammattilaisena tiedän tulevan jo etukäteen ja valmiiksi mietittynä. Minun vuoroni on poistua nyt, useimmat ovat menneet jo ennen minua.
Kuolema ei ole kummitus minulle jo ammattini vuoksi, vaan enemmänkin tapahtuma. Melkein kaiken ihmiselämässä nähtynä kuolema on ainoa, joka minut pysäyttää. Ainakin aikoinaan Simon TK:ssa. opiskeluaikana sain luvan käydä miespuolisen keuhosyöpäpotilaan vierihoitajana. Sitä lupaa ei yleensä opiskelijat saa, mutta olin silloin sellainen pentu vielä, eli 34-vuotias.
Ne kaksi vuorokautta jäivät mieleen. Luustoon levinnyt syöpä oli esteenä jotta pitäisin papan kädestä kiinni. Kyseisen potilaani makasi silmät auki ja oli lähtenyt. Kello 22 loppui työvuoroni ja palatessani töihin tuli vastaan hoitaja. Sanoin silloin sen verran, että nähtävästi olen myöhässä. Sain kuitenkin käydä kylmiössä katsomassa henkilöä, jota en koskaan tuntenut. Vietin pienen hetken siinä ja itkuhan siinä tuli. Onnekseni mukana oli naishoitaja, joka vei minut TK:n ruokalaan kahville.
Elämä on tällaista. Minun
vuoro saattaa olla kohta, samalla tavalla kuin ihmisen lähtö TK:ssa. Simossa. Hän oli saanut kipulääkkeet sopivasti, ei edes tiennyt nukkuvansa. Ilman kipuja ja onnellisena kuitenkin!
Aion pyrkiä samaan, sillä kyseessä on ihmisen viimeinen toivomus. Kuolema on ollut joskus tabu, nykyin nopea tapahtuma.
Minulla on tuskin aikaa edes jouluun asti. Odotan päätöstä lääkäreiltä. Odotttaan aika on melkoisen tylsää. Siitä huolimatta en kiipeä läheisen männyn latvaan kuin poikanen ja ala rakentamaan kiikkua itselleni.
Tällä viikolla odottelen sitä lopullista vastausta helpottuneena. Olen reissunnut Kuhmo -Kajaani-Oulu väliä Kelataksin kyydissä riittävästi ja nyt on sellainen hiljainen viikko minulla. Odottaminen jatkuu vielä.
Kaikki alkoi eräänä sunnuntaina yskänkohtauksen jälkeen. Yskäisin vessapaperitukkooon neljään paikkaan vaimeat punavärit. Oli sunnuntai, joten pohdin asian siirtämistä huomiseen. Pari tuntia mietin, mutta soitin kuitenkin anteeksi pyytäen. Se soitto olisi nähtävästi kannattanut jättää tekemättä.
Minulla on oikeassa keuhkolohkossa noin 3 ja puolisenttinen tuumori. Todennäköinen keuhkosyöpäpesäke.
Entisenä ammattilaisena tiedän tulevan jo etukäteen ja valmiiksi mietittynä. Minun vuoroni on poistua nyt, useimmat ovat menneet jo ennen minua.
Kuolema ei ole kummitus minulle jo ammattini vuoksi, vaan enemmänkin tapahtuma. Melkein kaiken ihmiselämässä nähtynä kuolema on ainoa, joka minut pysäyttää. Ainakin aikoinaan Simon TK:ssa. opiskeluaikana sain luvan käydä miespuolisen keuhosyöpäpotilaan vierihoitajana. Sitä lupaa ei yleensä opiskelijat saa, mutta olin silloin sellainen pentu vielä, eli 34-vuotias.
Ne kaksi vuorokautta jäivät mieleen. Luustoon levinnyt syöpä oli esteenä jotta pitäisin papan kädestä kiinni. Kyseisen potilaani makasi silmät auki ja oli lähtenyt. Kello 22 loppui työvuoroni ja palatessani töihin tuli vastaan hoitaja. Sanoin silloin sen verran, että nähtävästi olen myöhässä. Sain kuitenkin käydä kylmiössä katsomassa henkilöä, jota en koskaan tuntenut. Vietin pienen hetken siinä ja itkuhan siinä tuli. Onnekseni mukana oli naishoitaja, joka vei minut TK:n ruokalaan kahville.
Elämä on tällaista. Minun
vuoro saattaa olla kohta, samalla tavalla kuin ihmisen lähtö TK:ssa. Simossa. Hän oli saanut kipulääkkeet sopivasti, ei edes tiennyt nukkuvansa. Ilman kipuja ja onnellisena kuitenkin!
Aion pyrkiä samaan, sillä kyseessä on ihmisen viimeinen toivomus. Kuolema on ollut joskus tabu, nykyin nopea tapahtuma.
Minulla on tuskin aikaa edes jouluun asti. Odotan päätöstä lääkäreiltä. Odotttaan aika on melkoisen tylsää. Siitä huolimatta en kiipeä läheisen männyn latvaan kuin poikanen ja ala rakentamaan kiikkua itselleni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jäi pois...kirjoittaja on Perukan ukkeli!
Voimia sinullekin
Kaikesta huolimatta jaksamista ja voimia. Jumalan siunausta.